Luksus-NFT:t 2026: aitoustodistus vai lohkoketjuteatteri?

Kun luksustaloista puhutaan lohkoketjussa, kyse ei ole enää kokeilusta. Pelkästään Aura Blockchain Consortium, jonka takana ovat LVMH, Prada Group, Richemontin Cartier ja Dieselin emoyhtiö OTB, on kirjannut alustalleen jo yli 80 miljoonaa tuotetta. Samaan aikaan Euroopan unioni rakentaa sääntelyä, joka tekee digitaalisesta tuotepassista pakollisen ensin akuille ja myöhemmin tekstiileille, huonekaluille ja monelle muulle tuoteryhmälle. Fyysisiin esineisiin sidotut NFT:t ovat siirtymässä spekulaatiosta infrastruktuuriksi, ja se muutos tapahtuu juuri nyt.

Tämä analyysi ei käsittele tokenisoituja kiinteistöjä tai valtionlainoja vaan kapeaa mutta nopeasti kasvavaa kulmaa: fyysisten luksustuotteiden ja keräilyesineiden aitoutta todistavia NFT:itä. Niissä token ei useinkaan ole sijoituskohde vaan todistus, joka kulkee esineen mukana. Keskeinen kysymys on yksinkertainen ja epämukava: tarvitseeko aitouden todistaminen ylipäätään lohkoketjun, vai riittäisikö tavallinen tietokanta ja QR-koodi? EU:n oma vastaus tähän on paljastava, ja siihen palataan tuonnempana.

Kaksi mallia: lunastettava token ja mukana kulkeva passi

Reaalimaailman esineiden NFT:t jakautuvat kahteen perusmalliin, jotka on syytä pitää tiukasti erillään, koska ne ratkaisevat eri ongelman. Ensimmäinen on säilytys- ja lunastusmalli. Siinä fyysinen esine makaa kolmannen osapuolen holvissa, token on sen omistusoikeuden kuitti, ja token poltetaan kun esine lunastetaan ulos. Keräilyalusta Courtyard on tämän mallin lippulaiva: PSA-luokiteltu keräilykortti lepää Brink’sin holvissa, token asuu Polygon-ketjussa, ja kortin saa käsiinsä polttamalla tokenin.

Toinen on seuralais- eli passimalli. Siinä esine on omissa käsissäsi, ja token kulkee sen mukana digitaalisena identiteettinä, joka on sidottu esineeseen NFC-sirulla tai QR-koodilla. Aura, Arianee ja EU:n tuleva digitaalinen tuotepassi edustavat tätä. Tässä mallissa ei ole mitään lunastettavaa, koska omistat esineen jo; token kertoo, mistä se on peräisin, kuka sen on huoltanut ja onko se aito. Ero ratkaisee kaiken: ensimmäisessä token korvaa esineen hallinnan, jälkimmäisessä se täydentää sitä. Sekaannus näiden välillä on syy siihen, miksi niin monet RWA-NFT-keskustelut kiertävät kehää.

Miksi luksus haluaa ketjun: satojen miljardien väärennösongelma

Luksuksen into lohkoketjuun ei synny teknologiarakkaudesta vaan kovasta rahasta. OECD:n ja EU:n teollisoikeuksien viraston EUIPO:n yhteisraportti arvioi, että väärennösten maailmanlaajuinen kauppa ylsi noin 467 miljardiin Yhdysvaltain dollariin, mikä vastaa runsasta kahta prosenttia maailman tuonnista. Pelkästään EU:hun tuotujen väärennösten arvoksi raportti laskee noin 117 miljardia dollaria. Vaatteet, jalkineet ja nahkatuotteet muodostavat yhdessä noin 62 prosenttia takavarikoiduista väärennöksistä, eli juuri ne tuoteryhmät, joissa luksusbrändit tekevät katteensa.

Väärennös ei vie brändiltä vain yhtä kauppaa. Se syö jälkimarkkinan luottamusta, jossa aidon esineen jälleenmyyntiarvo voi olla merkittävä osa sen koko elinkaaren arvoa. Jos ostaja ei voi luottaa siihen, että käytetty laukku tai kello on aito, koko toissijainen markkina kutistuu, ja brändi menettää otteensa siitä. Digitaalinen tuotepassi lupaa kolme asiaa kerralla: se todistaa alkuperän, sitoo huolto- ja korjaushistorian esineeseen ja antaa valmistajalle näkyvyyden siihen, missä esine liikkuu ensimyynnin jälkeen. Kun tähän lisätään EU:n kiertotalouspaine, jossa tuotteen korjattavuus ja jäljitettävyys muuttuvat lakisääteisiksi, luksustalojen laskelma on selvä: passi on halvempi kuin menetetty jälkimarkkina.

Aura: LVMH:n ja Pradan yhteinen 80 miljoonaa tuotetta

Jos haluaa nähdä, miltä passimalli näyttää mittakaavassa, Aura Blockchain Consortium on paras esimerkki. Kilpailijat perustivat sen vuonna 2021 harvinaisena yhteisrintamana: LVMH, Prada Group ja Richemontin Cartier, pian mukaan tulleen Dieselin emoyhtiön OTB:n kanssa. Myöhemmin konsortioon liittyi muun muassa Mercedes-Benz. Sveitsiin rekisteröity voittoa tavoittelematon yhteenliittymä kertoo omilla sivuillaan, että sen alustaan luottaa yli 80 miljoonaa tuotetta ja yli 50 jäsentä. Aktiivisiin brändeihin lukeutuvat esimerkiksi Bulgari, Hublot, Louis Vuitton, Hennessy, Loro Piana ja Tod’s.

Auran malli on olennaista ymmärtää tarkasti, koska se määrittää koko keskustelun. Kyse ei ole julkisesta lohkoketjusta kuten Ethereumista, vaan konsortion omasta, luvanvaraisesta ketjusta, joka on rakennettu nimenomaan luksukselle. Jokainen tuote saa digitaalisen tuotepassin, joka seuraa sitä raaka-aineista tehtaan kautta myymälään ja edelleen jälkimarkkinalle. Sidonta esineeseen hoidetaan NFC-sirulla tai QR-koodilla. Tämä rakenne tuo esiin jännitteen, joka kulkee läpi koko luksuksen lohkoketjubuumin: kun yksi suljettu yhteenliittymä hallitsee ketjua, se muistuttaa enemmän jaettua tietokantaa kuin hajautettua, luvatonta järjestelmää. Se ei tee siitä hyödytöntä, mutta se muuttaa sen, mitä lohkoketju tässä oikeastaan tarjoaa. Business of Fashionin mukaan Aura ohitti 40 miljoonan tuotteen rajan jo aiemmin, joten kasvu on ollut nopeaa.

Arianee ja Breitling: kello, joka kantaa omaa identiteettiään

Auran vastakohta avoimuuden asteikolla on Arianee, ranskalainen protokolla, joka rakentuu julkisen ketjun päälle ja korostaa omistajan hallintaa. Sen tunnetuin käyttötapaus on Breitling, joka oli ensimmäinen luksuskellovalmistaja, joka alkoi antaa jokaiselle uudelle kellolleen lohkoketjupohjaisen digitaalisen passin jo lokakuusta 2020 alkaen. Passi korvaa perinteisen laatikko ja paperit -todistuksen: se todistaa aitouden, kirjaa huollot ja korjaukset aikaleimoineen ja siirtyy uudelle omistajalle, kun kello myydään eteenpäin. Arianeen oman tapaustutkimuksen mukaan Breitlingillä on yli 500 000 sertifioitua kelloa passeineen yli 40 markkinalla.

Breitlingin digitaalisen innovaation johtaja (VP Digital Innovation) kuvaa Arianeen tapaustutkimuksessa, että passi ”muutti aitoustodistuksemme aidoksi asiakassuhteen työkaluksi” ja että ”jokainen Breitling-kello kantaa nyt omaa ainutlaatuista digitaalista identiteettiään”. Lause kiteyttää passimallin lupauksen: todistus ei ole enää irrallinen paperilappu laatikossa vaan pysyvä osa esinettä, joka seuraa sitä läpi elinkaaren. Ero Auraan on hallinnassa. Arianeen avoimempi rakenne tähtää siihen, että passi säilyy vaikka brändin palvelin katoaisi, kun taas konsortioketjussa säilyvyys riippuu siitä, pitääkö joku ketjua yllä jatkossa. Tämä ei ole tekninen pikkuseikka, vaan se ratkaisee, onko passi pysyvä todistus vai brändin markkinointikanava, joka voidaan sulkea.

NFC-siru vai QR-koodi: mikä fyysisen esineen ketjuun sitoo

Koko passimallin heikoin ja tärkein kohta on sidonta, eli linkki fyysisen esineen ja sen digitaalisen passin välillä. EU:n sanastossa tätä kutsutaan datankantajaksi, ja käytännössä vaihtoehtoja on kaksi. QR-koodi tai viivakoodi on halpa, painettava ja helppo lisätä mihin tahansa, mutta juuri siksi se on myös helppo kopioida: väärentäjä voi tulostaa saman koodin tuhanteen väärennökseen. NFC-siru, joka upotetaan esineeseen, on kalliimpi mutta turvallisempi, erityisesti jos siinä on kryptografinen turvaelementti, joka todistaa itsensä aidoksi eikä vain osoita tietueeseen.

Tässä piilee koko aitous-NFT:n ydinongelma. Sidonta on fyysisen maailman oraakkeli: token on täsmälleen yhtä luotettava kuin se taho ja laite, joka sitoo esineen ja tokenin yhteen. Jos siru voidaan irrottaa aidosta esineestä ja siirtää väärennökseen, tai jos QR-koodi kopioidaan, ketju tallentaa valheen yhtä uskollisesti kuin totuuden. Sama hauraus näkyy myös puhtaasti digitaalisissa NFT:issä: olemme kirjoittaneet aiemmin siitä, miten NFT:n metadata ja sen osoittama kuva voivat erota toisistaan, jolloin token ei enää osoita sinne minne sen pitäisi. Fyysisessä maailmassa tämä ongelma on vielä vaikeampi, koska esine ja sen digitaalinen kaksonen elävät eri todellisuuksissa, ja vain sidonta pitää ne yhdessä.

Courtyard ja lunastustesti: kun token on kuitti holvissa olevasta esineestä

Passimallin rinnalla kannattaa katsoa tarkasti lunastusmallia, koska se asettaa riman, jota passit eivät edes yritä ylittää. Courtyard ottaa fyysisiä keräilykortteja, luokituttaa ne riippumattomilla arvostelijoilla kuten PSA, BGS ja CGC, säilöö ne Brink’sin holviin ja lyö jokaisesta NFT:n Polygon-ketjuun. Omistaja voi myydä tokenia vapaasti, mutta halutessaan hän voi myös polttaa sen, jolloin fyysinen kortti lähetetään hänelle. Tätä kutsutaan nimellä burn-to-redeem, ja se on ratkaiseva ero: token ei ole pelkkä lupaus, vaan sillä on todistettava kate, jonka voi lunastaa.

Lunastustesti on yksinkertainen kysymys, joka paljastaa, onko reaalimaailman NFT:llä oikeaa pohjaa: voitko todella saada esineen käsiisi? Courtyardilla voit. Monilla muilla et, koska tokenin takana ei ole holvia vaan pelkkä merkintä. Chainlink, joka tarjoaa aitoustodistamiseen oraakkeleita ja Proof of Reserve -mekanismia, arvioi fyysisten keräilyesineiden markkinaksi noin 462 miljardia dollaria, kun mukaan lasketaan taide, kortit, kengät, kellot ja urheilumuistot. Juuri tähän markkinaan lunastusmalli iskee. Courtyardin perustaja Nicolas le Jeune on todennut, etteivät he ”edes kutsu niitä enää NFT:iksi”, koska käyttäjälle kyse on fyysisestä kortista, ei spekulatiivisesta tokenista. Secondary-markkinoiden toimivuus ratkaisee tällaisten keräily-NFT:iden arvon, ja olemme tarkastelleet aiemmin, miten NFT-markkinapaikkojen likviditeetti keskittyy ja hajoaa.

Markkinan mittakaava: miljardit ketjussa, mutta aitous-NFT:t ovat murto-osa

On helppo erehtyä luulemaan, että reaalimaailman omaisuuden tokenisointi tarkoittaa pääasiassa NFT:itä. Luvut kertovat muuta. Seurantapalvelu rwa.xyz arvioi ketjuun tuodun reaalimaailman omaisuuden arvoksi reilut 38 miljardia dollaria stablecoinit pois lukien, kun edustettu arvo eli tokenien taustalla olevan omaisuuden arvo on jo yli 400 miljardia dollaria. Kesällä 2026 jaeltu arvo oli noin 33,5 miljardia, joten kasvu on ollut nopeaa. Mutta valtaosa tästä, karkeasti neljä viidesosaa, on tokenisoituja valtionlainoja ja rahastoja, jotka ovat fungiibeleja arvopapereita, eivät NFT:itä.

Tästä seuraa tärkeä erottelu arvon ja kappalemäärän välillä. Aitous-NFT:t ja luksuspassit ovat rahallisesti pieni siivu koko RWA-markkinasta, koska yksittäinen passi ei edusta sijoitusarvoa samalla tavalla kuin tokenisoitu joukkolaina. Kappalemäärässä tilanne kääntyy päinvastaiseksi: Auran yli 80 miljoonaa tuotetta on valtava luku verrattuna siihen, kuinka monta tokenisoitua valtionlainaa maailmassa on. Markkina-arvon ja kappalemäärän sekoittaminen on sama harha, jonka olemme nähneet muuallakin kryptossa; käsittelimme sitä, kun kirjoitimme fan tokenien markkina-arvon harhasta. Luksuspassin arvo ei ole tokenin hinnassa vaan siinä varmuudessa, jonka se lisää fyysiseen esineeseen.

EU:n digitaalinen tuotepassi: todistuksesta tulee laki

Siihen asti luksuksen aitouspassit ovat olleet vapaaehtoisia, brändien omia hankkeita. Se muuttuu. EU:n ekosuunnitteluasetus ESPR (asetus (EU) 2024/1781) tuo asteittain pakollisen digitaalisen tuotepassin yhä useampaan tuoteryhmään. Komission oman sivuston mukaan DPP-rekisteri otettiin käyttöön 20. heinäkuuta 2026, ja ensimmäinen varsinainen velvoite osuu akkuihin 18. helmikuuta 2027: sähköautojen, kevyiden ajoneuvojen ja yli 2 kilowattitunnin teollisuusakkujen on kannettava passia. Tekstiileille alakohtaista säädöstä odotetaan vuoden 2027 loppupuolelle, ja velvoite astuu voimaan sen jälkeen. On syytä korostaa, että mikään tuote ei vaadi passia vielä vuonna 2026.

Tämä on luksukselle kaksiteräinen. Toisaalta se tekee passista normin: kun akut, tekstiilit, huonekalut ja lopulta lähes kaikki tuoteryhmät tarvitsevat passin, luksustalojen vapaaehtoinen etumatka muuttuu alan standardiksi. Toisaalta se siirtää painopisteen aitoustodistamisesta kiertotalouteen: EU:n tavoite on korjattavuus, uudelleenkäyttö ja kierrätys, ei brändin jälkimarkkinakontrolli. Passista tulee sääntelyn väline, ja se on aivan eri asia kuin markkinointikikka. Juuri tässä kohtaa kannattaa kysyä, mitä teknologiaa laki oikeastaan vaatii.

Lohkoketju ei ole pakko: miksi brändit silti valitsevat sen

Tässä on EU:n paljastava vastaus otsikon kysymykseen. Digitaalinen tuotepassi on teknologianeutraali. Komissio toteaa nimenomaisesti, että passi perustuu digitaaliseen datankantajaan, kuten QR-koodiin, joka linkittää tuotteen sen passitietoihin. Laki ei vaadi lohkoketjua. Pelkkä QR-koodi, joka osoittaa brändin omaan tietokantaan, täyttää asetuksen vaatimukset. Lohkoketju on siis brändin oma valinta, ei lakisääteinen pakko. Se on tämän koko aiheen tärkein yksittäinen tosiasia, ja se jää usein markkinapuheen alle.

Miksi brändit silti valitsevat ketjun, jos tietokanta riittäisi? Rehellinen vastaus on, että lohkoketju tuo kolme etua, joita pelkkä tietokanta ei tuo. Ensimmäinen on yhteentoimivuus ja pysyvyys: passi voi säilyä, vaikka brändin oma palvelin katoaisi, ja se voi liikkua eri jälleenmyyntialustojen välillä ilman, että kukaan yksi taho omistaa rekisteriä. Toinen on peukaloimattomuus: brändi ei voi hiljaa kirjoittaa historiaa uudelleen, koska jokainen muutos jää näkyviin. Kolmas on hajautettu luottamus silloin, kun passiin kirjoittaa moni osapuoli, kuten valmistaja, jälleenmyyjä, korjaamo ja tulli. Julkisen ketjun tapauksessa tämä luottamus nojaa viime kädessä validaattoreihin, jotka turvaavat ketjua; olemme avanneet tätä validaattoritalouden ja stakingin tuoton näkökulmasta.

Mutta tässä on mutta. Jos ketjua hallitsee yksi suljettu konsortio, kuten Auran tapauksessa, osa näistä eduista ohenee. Peukaloimattomuus on heikompi, jos sama taho voi päättää, mitä ketjuun kirjataan, ja yhteentoimivuus jää teoreettiseksi, jos ketju on suljettu ulkopuolisilta. Silloin lohkoketju muistuttaa jaettua tietokantaa muutamalla ylimääräisellä askeleella. Tämä ei tarkoita, että Auran malli olisi arvoton, vaan että sen arvo tulee alan yhteisestä standardoinnista, ei hajautuksen teknisistä takuista. BlackRockin toimitusjohtaja Larry Fink tiivisti alan ison kuvan vuoden 2025 osakkeenomistajakirjeessään, jonka mukaan ”jokainen osake, jokainen joukkolaina, jokainen rahasto ja jokainen omaisuuserä voidaan tokenisoida”. Lause on tosi, mutta se ei vastaa kysymykseen, kannattaako jokainen niistä tokenisoida juuri lohkoketjuun.

Oraakkeliongelma: token ei todista esinettä aidoksi

Nimi aitous-NFT on harhaanjohtava, ja syy kannattaa ymmärtää tarkasti. Token todistaa, että tietty merkintä on olemassa ja ettei sitä ole jälkikäteen muutettu. Se ei todista, että fyysinen esine on aito. Näiden kahden väliin jää aukko, jota mikään ketju ei pysty umpeen kuromaan, koska esineen ja merkinnän sitominen tapahtuu ketjun ulkopuolella, fyysisessä maailmassa, ihmisen tai laitteen toimesta.

Tätä kutsutaan oraakkeliongelmaksi. Chainlinkin Proof of Reserve voi varmentaa, että holvissa oikeasti on se esine, jota token väittää edustavansa, ja se on arvokasta lunastusmallissa. Mutta mikään oraakkeli ei voi varmentaa, että alkuperäinen sidonta tehtiin rehellisesti. Jos korruptoitunut sisäpiiriläinen lyö passin väärennökselle, tai jos NFC-siru siirretään aidosta esineestä kopioon, ketju tallentaa tämän valheen muuttumattomasti ja ikuisesti. Muuttumattomuus on tällöin bugi, ei ominaisuus: valhe ei korjaannu, vaan se saa lohkoketjun arvovallan. Aitouspassi on siis tarkkaan ottaen alkuperätodistus, ei aitouden oraakkeli. Se kertoo, mitä ketjuun on kirjattu, ei sitä, onko kirjaus totta. Ostajan on yhä luotettava siihen tahoon, joka sidonnan teki, aivan kuten ennen lohkoketjua.

Mitä token oikeasti antaa omistajalle

Seuraava harha koskee arvoa. On houkuttelevaa ajatella, että luksuspassin omistaminen olisi arvokasta sinänsä, kuin pieni osuus brändistä. Näin ei ole. Aitouspassi on käyttötodistus, ei omistusosuus. Se ei anna oikeutta tuottoon, ei äänivaltaa eikä osuutta brändin arvosta. Sen arvo on epäsuora: se on se lisävarmuus ja jälleenmyyntipreemio, jonka passi tuo fyysiselle esineelle, ei tokenin oma markkinahinta.

Vertailu puhtaasti spekulatiivisiin NFT:ihin tekee eron selväksi. Profiilikuva-NFT:n arvo on lähes kokonaan markkinatunnelmaa; kirjoitimme siitä, kun seurasimme, miten DeGodsissa kuvasta tuli pelkkä kurssi. Aitouspassi on tämän vastakohta: sen ei ole tarkoituskaan olla kaupan kohde, vaan se on esineen ominaisuus. Ondo Financen EMEA-myyntijohtaja Oya Celiktemur on muistuttanut, ettei epälikvidin omaisuuden vieminen lohkoketjuun tee siitä taianomaisesti likvidiä. Sama pätee aitouteen ja arvoon: lohkoketju ei muuta esineen todellisia ominaisuuksia, se vain kirjaa niistä kertomuksen. Kun joku yrittää myydä sinulle luksuspassia sijoituksena, kyseessä on yleensä juuri se spekulatiivinen malli naamioituna aitouspuheeksi.

Onko aitouspassi edes NFT? MiCA, ESMA ja Finanssivalvonta

Sääntelyn kannalta tärkein kysymys on, mihin laatikkoon aitouspassi kuuluu. EU:n kryptoasetus MiCA jättää soveltamisalansa ulkopuolelle aidosti ainutlaatuiset, ei-vaihdettavissa olevat NFT:t (artikla 2). Puhdas aitouspassi, joka on yksilöllinen, ei anna rahoituksellisia oikeuksia eikä sitä käydä kauppaa voiton toivossa, jää siis MiCA:n ulkopuolelle kokonaan. Mutta raja ei ole yksiselitteinen: jos NFT paloitellaan osuuksiin tai lasketaan liikkeelle suurena sarjana keskenään samanlaisia tokeneita, se voidaan katsoa fungiibeliksi ja siten MiCA:n piiriin.

Ratkaisevaa on sisältö, ei nimilappu. ESMA täsmensi 19. maaliskuuta 2025 julkaistuissa ohjeissaan, että jos token käytännössä toimii rahoitusvälineenä, se on MiFID II -sääntelyn alainen riippumatta siitä, kutsutaanko sitä NFT:ksi. Luksuksen aitouspasseihin mikään tästä ei yleensä sovellu, koska ne eivät ole sijoituksia vaan tuotetietoa. Ne asettuvat tuote-, kuluttajansuoja-, immateriaalioikeus- ja tietosuojalainsäädännön piiriin, mukaan lukien ESPR ja henkilötietojen osalta GDPR, eivät rahoitussääntelyn piiriin. Suomessa Finanssivalvonta valvoo kryptovarapalvelujen tarjoajia MiCA:n nojalla, ja Suomen siirtymäaika päättyi jo 30. kesäkuuta 2025, yhtenä EU:n lyhimmistä. Aitouspasseja liikkeelle laskeva luksusbrändi ei kuitenkaan ole kryptovarapalvelun tarjoaja, joten Finanssivalvonnan toimilupa ei tule tästä kysymykseen; valvonta tulee muualta.

Verotus Suomessa: milloin tuotepassi laukaisee veron

Verokohtelu riippuu siitä, kummasta mallista on kyse ja käytkö tokenilla kauppaa. Verohallinnon mukaan kryptovarat ovat tuloverolain mukaista omaisuutta, ja niiden luovutusvoitto on pääomatuloa: 30 prosenttia 30 000 euroon asti ja 34 prosenttia sen ylittävältä osalta. Luovutusvoittoa laskettaessa voi käyttää hankintameno-olettamaa, joka on 20 prosenttia alle kymmenen vuoden omistuksella ja 40 prosenttia sitä pidemmällä. Lisäksi pienet luovutusvoitot ovat verovapaita, jos verovuoden kaikki luovutushinnat jäävät enintään 1 000 euroon.

Käytännössä tämä tarkoittaa seuraavaa. Jos aitouspassi vain kulkee ostamasi kellon tai laukun mukana etkä myy sitä erikseen, luovutusta ei synny eikä veroa tule; passi on osa esinettä. Jos taas myyt lunastusmallin keräily-NFT:n voitolla, kyseessä on kryptovaran luovutus ja voitto on pääomatuloa. Fyysisen esineen myynti verotetaan irtaimen omaisuuden luovutuksena, ja tavanomaisen koti-irtaimiston myynnille on erikseen 5 000 euron vuotuinen verovapaus, jota sijoitusluonteiset keräilyesineet eivät välttämättä saa. Varainsiirtoveroa, joka on kiinteistöillä 3 prosenttia ja arvopapereilla 1,5 prosenttia, ei peritä NFT:istä eikä fyysisistä keräilyesineistä, koska ne eivät kuulu veron piiriin. Luksusesineen ostohintaan sisältyy sen sijaan normaali arvonlisävero, joka on Suomessa 25,5 prosenttia. Seuraava taulukko on karkea yleiskuva, ei veroneuvontaa.

Ostajan ja brändin tarkistuslista

Ennen kuin luottaa aitouspassiin, kannattaa esittää muutama kysymys. Ne erottavat todellisen todistuksen markkinointikikasta ja paljastavat, mihin tokenin lupaus oikeasti nojaa.

• Kuka hallitsee ketjua? Avoin julkinen ketju ja suljettu konsortioketju antavat hyvin erilaiset takeet pysyvyydestä ja peukaloimattomuudesta.
• Voiko esineen lunastaa? Lunastusmallissa testaa, toimiiko poltto ja toimitus oikeasti, vai onko kyse pelkästä merkinnästä ilman katetta.
• Mitä tapahtuu, jos alusta kaatuu? Selvitä, säilyykö passi, jos brändi tai alusta lopettaa toimintansa.
• Onko sidonta väärennössuojattu? Kopioitava QR-koodi antaa heikomman suojan kuin kryptografinen NFC-siru.
• Mitä oikeuksia token antaa? Erota käyttötodistus omistusosuudesta; passi ei ole sijoitus.
• Entä henkilötiedot ja GDPR? Varmista, mitä passiin tallentuu ja voiko tiedot poistaa, jos ketju on muuttumaton.
• Onko passi yhteentoimiva? Tarkista, toimiiko se muillakin jälleenmyyntialustoilla vai vain brändin omassa sovelluksessa.