NFT-rojaltit 2026: pakottaako koodi vai laki tekijänpalkkion?

NFT-tekijänpalkkiot eli rojaltit olivat koko liikkeen kaunein lupaus. Ajatus oli, että lohkoketju maksaa taiteilijalle automaattisesti joka kerta, kun teos vaihtaa omistajaa, ilman galleristia, huutokauppakamaria tai juristia. Prosentti myyntihinnasta valuisi koodin voimalla suoraan tekijälle, ikuisesti ja kaikkialla. Vuonna 2026 tuo lupaus on avoimilla markkinoilla enimmäkseen rikki, mutta ei siitä syystä, jonka useimmat olettavat.

Tarina kerrotaan yleensä rojaltisotana markkinapaikkojen välillä: OpenSea, Blur ja Magic Eden kävivät kädenvääntöä siitä, kuka pakottaa rojaltin ja kuka tarjoaa nollaprovisiot. Se on osa totuutta. Syvempi kysymys on kuitenkin tekninen ja taloudellinen. Osaako koodi ylipäätään pakottaa ostajan maksamaan tekijänpalkkion, ja jos osaa, mitä se pakottaminen maksaa, ei tekijälle vaan koko markkinan toimivuudelle?

Tässä analyysissä käydään läpi mekaniikka (miksi tavallinen NFT-sopimus ei erota myyntiä lahjoituksesta), pakotuksen asevarustelu (Operator Filter, ERC-721C, Metaplex Core ja Token-2022), talous (rojaltti on likviditeettivero) ja lopuksi suomalainen käänne, jonka moni kryptolukija ohittaa. Suomessa on jo laki, joka tekee juuri sen minkä NFT-rojaltit lupasivat: kuvataiteen jälleenmyyntikorvaus, jonka kerää Kuvasto ry.

Lupaus joka ei pitänyt: 98 prosentin romahdus

Vuoden 2022 alussa tekijänpalkkiot näyttivät toimivan. Nansenin datan mukaan NFT-tekijöille maksetut rojaltit huipentuivat noin 269 miljoonaan dollariin kuukaudessa tammikuussa 2022. Puolentoista vuoden päästä, heinäkuussa 2023, sama luku oli enää noin 4,3 miljoonaa dollaria kuukaudessa, eli pudotusta oli lähes 98 prosenttia. Efektiivinen rojalttiaste, se osuus kaupan arvosta joka tosiasiassa päätyi tekijälle, romahti aiemmasta jopa viidestä prosentista noin 0,6 prosenttiin per kauppa (CoinDesk, Nansen).

Romahdus ei johtunut siitä, että ostajat olisivat yhtäkkiä alkaneet vihata taiteilijoita. Se johtui siitä, että rojaltti oli alusta asti vapaaehtoinen, ja kun markkinalle tuli paikkoja joissa sen saattoi jättää maksamatta, raha valui sinne. Kun yksi markkinapaikka teki rojaltista valinnaisen kilpaillakseen halvemmilla kaupankäyntikuluilla, muiden oli pakko seurata tai menettää volyymi. Tätä dynamiikkaa avattiin tarkemmin jutussa siitä, kuka NFT-markkinassa oikeasti tienaa, kun volyymi ja liikevaihto eivät ole sama asia.

Ymmärtääkseen miksi näin kävi, on mentävä sopimustasolle. Kyse ei ole moraalista vaan siitä, mitä Ethereumin token-standardi teknisesti osaa ja mitä ei. Rojaltisota oli lopulta seurausta yhdestä ainoasta rajoitteesta, joka oli koodattu NFT:ihin jo ennen kuin ensimmäinenkään kokoelma ehti nousta arvoonsa.

Miksi ketju ei erota myyntiä lahjoituksesta

NFT:iden perusstandardi on ERC-721. Sen keskeinen siirtofunktio on transferFrom (ja safeTransferFrom), joka siirtää tokenin osoitteesta toiseen. Ongelma on yksinkertainen ja kohtalokas: tämä funktio ei tiedä, miksi token siirtyy. Se ei erota myyntiä lahjasta, vakuudeksi siirtämisestä tai lompakosta toiseen kellotuksesta. Ketjun näkökulmasta jokainen siirto on vain siirto. Rahan liikkuminen tapahtuu erikseen, usein kokonaan eri sopimuksessa tai jopa ketjun ulkopuolella.

Tekijänpalkkioita varten kehitettiin standardi EIP-2981. Se on kuitenkin pelkkä ilmoitusrajapinta: sopimus voi kertoa funktiolla royaltyInfo, kuka on saaja ja kuinka monta prosenttia teoksesta kuuluisi maksaa. Standardi ei kuitenkaan peri mitään. Se on kuin hintalappu, jonka kassa saa vapaasti ohittaa. EIP-2981:n oma teksti toteaa suoraan, ettei se määrittele maksun pakottamista, vaan ainoastaan tavan ilmoittaa rojalttitieto (eips.ethereum.org).

Tästä seuraa koko rojaltisodan ydin. Jos markkinapaikka haluaa pakottaa rojaltin, sen on rakennettava pakotus jonnekin muualle kuin itse tokeniin: joko markkinapaikan omaan sopimukseen, siirtoa vartioivaan lisäkomponenttiin tai koko ketjun protokollatasolle. Jokainen näistä ratkaisuista siirtää portin eri paikkaan, ja jokainen portti maksaa jotain. Seuraavaksi käydään läpi, miten eri ketjut yrittivät tämän ratkaista.

Operator Filterista ERC-721C:hen: Ethereumin porttistrategia

Ensimmäinen laajasti käytetty yritys oli OpenSean Operator Filter marraskuulta 2022. Idea oli estää tokenin siirto sellaisten markkinapaikkasopimusten kautta, jotka eivät kunnioittaneet rojalteja. Käytännössä se oli musta lista operaattoreista, joiden kautta siirto torjuttiin. Ratkaisu oli hauras: kilpailijat kiersivät sen käyttämällä Seaport-protokollaa suoraan, ja lista muuttui jatkuvaksi noidankehäksi.

Samaan aikaan Blur, lokakuussa 2022 lanseerattu nollaprovisioinen kilpailija, painosti käyttäjiä avoimesti. Blur tarjosi BLUR-airdropin ja asetti rojaltin minimiksi vain 0,5 prosenttia, ja helmikuussa 2023 se kärjisti tilanteen suosittelemalla käyttäjille suoraan OpenSean estämistä, jotta nämä saisivat parhaat palkkiot. OpenSea vastasi ensin puolustamalla suodatinta, mutta antautui elokuussa 2023.

Kun OpenSea lopulta hautasi Operator Filterin 31. elokuuta 2023 ja teki tekijänpalkkioista valinnaisia, toimitusjohtaja Devin Finzer perusteli päätöstä sillä, että kyse oli ollut ”ineffective, unilateral enforcement”, siis tehottomasta ja yksipuolisesta pakottamisesta, joka ei toiminut kun muut eivät osallistuneet (Decrypt). Tämä oli rojaltisodan avoin myöntö: pelkkä mustan listan portti ei kestänyt.

Kaikki tekijät eivät hyväksyneet luovutusta. Yuga Labs, Bored Ape Yacht Clubin taustayhtiö, asetti tammikuussa 2023 mustalle listalle Blurin, Sudoswapin, LooksRaren ja NFTX:n rajaamalla suositun Sewer Pass -pudotuksensa vain rojalteja kunnioittaviin paikkoihin, ja totesi napakasti, että ”creator royalties must be respected” (Decrypt). Kädenvääntö kokoelmien ja nollaprovisiopaikkojen välillä oli avoin.

Nykyinen vakavasti otettava vastaus on ERC-721C, jonka kehitti pelistudio Limit Break. Se ei ole pelkkä standardi vaan kokonainen työkalupakki (Creator Token Standards, Payment Processor ja Trusted Forwarder). Ydinidea: token itse tarkistaa jokaisen siirron erillisellä transfer-validaattorilla, joka voi sallia tai estää siirron sen mukaan, kulkeeko kauppa hyväksytyn maksuprosessorin kautta. Jos kokoelma sallii siirrot vain Limit Breakin Payment Processorin kautta, rojaltti todella peritään, koska maksu ja siirto tapahtuvat samassa, pakottavassa sopimuksessa. OpenSea integroi ERC-721C:n vuonna 2024 ja pakottaa sen kautta enintään 10 prosentin tekijänpalkkion (OpenSea).

Hinta on kuitenkin ilmeinen. Pakotus toimii vain niin kauan kuin kauppa pysyy hyväksyttyjen markkinapaikkojen sisällä. Käytännössä se tarkoittaa, että kokoelma luopuu luvattomasta yhteentoimivuudesta: token ei enää liiku vapaasti mihin tahansa sopimukseen, vaan vain sinne, minkä tekijä on hyväksynyt. Rojaltti ostetaan komposoitavuuden hinnalla.

Solana valitsi protokollatason: Metaplex Core ja Token-2022

Solanassa sama ongelma ratkaistiin toisin. Magic Eden teki rojalteista valinnaisia jo lokakuussa 2022 (täysi, puolikas tai ei lainkaan), ja joulukuussa 2022 se lanseerasi oman Open Creator Protocol -nimisen suojauksen pakottaakseen tekijänpalkkiot (CoinDesk). Metaplex vastasi ohjelmoitavilla pNFT-säännöstöillä alkuvuodesta 2023.

Vuonna 2026 Solanan suunta on Metaplex Core, uusi NFT-standardi joka tallentaa tokenin yhteen tiliin ja laskee säilytyskustannuksia merkittävästi. Olennaista rojalttien kannalta on, että Coren Royalties-laajennus voi pakottaa tekijänpalkkion protokollatasolla oletuksena: siirto, joka ei kunnioita sääntöä, voidaan estää suoraan (developers.metaplex.com). Tämä on lähempänä oikeaa pakotusta kuin mikään Ethereumin markkinapaikkaporteista.

Vielä pidemmälle menee Token-2022 -standardin transfer hook -laajennus. Se antaa kehittäjän liittää tokeniin oman ohjelman, jota kutsutaan jokaisen siirron yhteydessä. Jos hook-ohjelma palauttaa virheen, koko siirto perutaan atomisesti, eikä lompakon tai pörssin tarvitse edes tietää säännöstä (solana.com). Teoriassa tämä on rojalttipakotuksen pyhä Graal. Käytännössä turvallisuustutkijat ovat huomauttaneet, että siirtokoukut tuovat mukanaan uuden hyökkäyspinnan ja huolimattomasti kirjoitettuina jopa uudelleentulon (reentrancy) kaltaisia riskejä.

Solanan NFT-markkinaa ja sen hiljaista paluuta käsiteltiin erikseen jutussa Solanan NFT:t 2026. Bitcoinilla tilanne on vielä karumpi: Ordinals-inskriptioilla ei ole natiivia rojalttimekanismia lainkaan, ja kaikki tekijänpalkkiot ovat markkinapaikkojen vapaaehtoisen keräyksen varassa. Tätä lohkotilan ja Bitcoin-NFT:iden logiikkaa avattiin jutussa Ordinals 2026.

Neljä pakotustapaa vertailussa

Kun eri menetelmät asetetaan rinnakkain, hierarkia selkenee. Mitä syvemmälle pinoon pakotus rakennetaan, sitä varmemmin se toimii, mutta sitä enemmän se myös lukitsee tokenin liikkeitä.

Komposoitavuuden hinta: jokainen portti maksaa

Taulukon läpi kulkee yksi punainen lanka. Jokainen tapa pakottaa rojaltti toimii vain luopumalla jostain, mikä teki NFT:istä alun perin kiinnostavia: luvattomasta yhteentoimivuudesta. ERC-721:n alkuperäinen lupaus oli, että token liikkuu vapaasti mihin tahansa sopimukseen, lainaan, peliin tai markkinapaikkaan ilman lupaa. Rojalttipakotus kääntää tämän päälaelleen: token liikkuu vain sinne, minkä joku on etukäteen hyväksynyt.

Tämä on aito kompromissi, ei tekninen yksityiskohta. Mitä tiukemmin rojaltti pakotetaan, sitä suljetumpi tokenista tulee, ja sitä vähemmän se muistuttaa avointa, luvatonta omaisuutta ja sitä enemmän perinteisen alustan lukitsemaa tuotetta. Osa kehittäjistä pitää tätä hyväksyttävänä hintana kestävästä ansaintamallista. Toiset huomauttavat, että jos token on lopulta lukittu tiettyihin paikkoihin, sen ero perinteiseen digitaaliseen lisenssiin kaventuu olennaisesti.

Tästä syntyy vuoden 2026 vallitseva jakauma. Suuret, brändiä rakentavat kokoelmat valitsevat pakotuksen ja hyväksyvät suljetumman ekosysteemin. Spekulatiiviset, likviditeettiä metsästävät kokoelmat pitävät rojaltin matalana tai valinnaisena pitääkseen kaupankäynnin vilkkaana. Kumpi valinta on oikea, riippuu siitä, mitä kokoelma oikeasti myy: taidetta ja jäsenyyttä vai vaihdettavaa pelimerkkiä.

Rojaltti on likviditeettivero

Miksi matalan rojaltin kokoelmat käyvät vilkkaammin kauppaa? Koska rojaltti on ostajan näkökulmasta vero jälleenmyynnille. Se nostaa transaktiokustannusta ja pienentää tuottoa jokaisella kierroksella. Tämä ei ole mielipide vaan mitattava ilmiö. CoinLawin koostaman datan mukaan yhden keskihajonnan nousu rojalttiasteessa korreloi noin 7,04 prosenttia matalamman jälleenmyyntihinnan kanssa ja pienentää jälleenmyynnin todennäköisyyttä noin 4,8 prosenttia (CoinLaw). Toisin sanoen mitä korkeampi rojaltti, sitä harvemmin ja halvemmalla teos vaihtaa omistajaa.

Sama data valaisee, miksi pakotus ei ole levinnyt yhtä laajalle kuin voisi luulla. Yli 80 prosenttia NFT-sopimuksista sisältää nykyään jonkinlaisen rojalttilogiikan, mutta vain noin 60-70 prosenttia kaupoista tosiasiassa maksaa rojaltin, koska markkina on hajanainen ja osa kaupasta karkaa pakotuksen ulkopuolelle. Keskimääräinen asetettu rojaltti oli noin 6,1 prosenttia vuonna 2025, keskiarvon ollessa 7,35 prosenttia ja keskihajonnan 3,63 prosenttia.

Tekijän kannalta luvut ovat silti isoja siellä missä pakotus toimii. Saman lähteen mukaan Ethereumin tekijät ansaitsivat noin 920 miljoonaa dollaria rojalteja vuonna 2025 ja kumulatiivisesti yli 1,8 miljardia dollaria, ja 63 prosenttia tekijöistä ansaitsee enemmän jälkimarkkinoilta kuin alkuperäisestä myynnistä. Tulot ovat kuitenkin äärimmäisen keskittyneitä: vain 428 kokoelmaa tuottaa 80 prosenttia kaikista rojalteista, ja parhaan kymmenyksen projektit keräävät noin 70 prosenttia koko rojalttipotista. Yksin Yuga Labs on kerännyt yli 147,6 miljoonaa dollaria.

Rojaltisodan luvut yhdellä silmäyksellä

Seuraava taulukko kokoaa rojaltisodan keskeiset luvut. Ne kertovat yhtä aikaa romahduksesta ja siitä, että pakotuksen toimiessa raha on edelleen merkittävää, joskin harvojen käsissä.

Kuka tienaa nyt: brändi söi rojaltin

Jos koodilla pakotettu rojaltti on likviditeettivero ja laillisesti pakotettu rojaltti (kuten pian nähtävä jälleenmyyntikorvaus) koskee vain fyysistä taidetta, mistä tekijät sitten oikeasti tienaavat vuonna 2026? Vastaus on brändi ja immateriaalioikeudet, ei ketjun perimä prosentti.

Selkein esimerkki on Pudgy Penguins. Sen taustayhtiö Igloo rakensi tulonsa leluista, lisensoinnista ja vähittäiskaupasta, ei jälkimarkkinarojalteista. Yhtiön kerrotaan tavoittelevan kymmenien miljoonien dollarien liikevaihtoa fyysisistä tuotteista, ja se antaa NFT:iden haltijoille kaupalliset oikeudet omaan pingviiniinsä tiettyyn liikevaihtorajaan asti. Toimitusjohtaja Luca Netz on toistuvasti kuvannut tavoitteekseen rakentaa uuden sukupolven mediayhtiön ja verrannut päämääräänsä Disneyyn ja Netflixiin (Bloomingbit). Tässä mallissa NFT ei ole tuloautomaatti vaan jäsenkortti ja markkinointikanava.

Sama käänne näkyy tavassa, jolla vanhat kokoelmat luopuivat pelkän rojaltin varassa elämisestä. Kun kaupankäyntipohjaiset rojaltit hiipuivat, monet projektit siirsivät painopisteen tokenomiikkaan, peleihin ja fyysisiin tuotteisiin; DeGodsin kaltaiset kokoelmat julistivat suoraan rojaltin lopun ja rakensivat ansainnan muualle. Se, kannattaako tämä NFT:n haltijalle, on eri kysymys. Olennaista tämän jutun kannalta on, että brändi teki sen, mitä koodi ei osannut: loi tekijälle kestävän kassavirran ilman, että ostajaa piti pakottaa maksamaan jälleenmyynnistä.

Suomen jälleenmyyntikorvaus: laki tekee sen minkä koodi lupasi

Tässä on suomalaiselle lukijalle kiinnostavin käänne. Se mitä NFT-rojaltit lupasivat, prosentti jokaisesta jälleenmyynnistä suoraan tekijälle, on Suomessa ollut laissa jo vuosia. Sitä kutsutaan kuvataiteen jälleenmyyntikorvaukseksi (droit de suite), ja se perustuu tekijänoikeuslain (8.7.1961/404) pykäliin 26 i ja 26 j, jotka panevat täytäntöön EU:n direktiivin 2001/84/EY (Finlex).

Laki on yksiselitteinen. Kun kuvataiteen teos myydään ammattimaisessa ja julkisessa jälleenmyynnissä (galleria, huutokauppa, taidekauppias), tekijällä on oikeus saada 5 prosenttia teoksen arvonlisäverottomasta myyntihinnasta. Korvausta ei peritä alle 255 euron kaupoista, ja hyvin kalliissa teoksissa prosentti alenee porrastetusti. Enimmäiskorvaus yhdestä kaupasta on 12 500 euroa. Korvauksen kerää ja tilittää tekijöille Kuvasto ry, joka edustaa noin 1 900 kotimaista oikeudenhaltijaa ja vastavuoroisten sopimusten kautta noin 50 000 ulkomaista taiteilijaa (Kuvasto).

Vertaa tätä NFT-rojaltiin. Jälleenmyyntikorvausta ei pakota koodi vaan laki, eikä sitä kierretä vaihtamalla markkinapaikkaa, koska velvoite koskee myyjää ja välittäjää riippumatta siitä, missä kauppa tehdään. Se on täsmälleen se ikuinen, automaattinen tekijänpalkkio, jonka kryptomarkkina lupasi mutta jota se ei teknisesti kyennyt pakottamaan. Ero on siinä, kuka pakottaa: lohkoketjun sijaan tekijänoikeuslaki ja tekijöitä edustava yhteisö.

Rajat ovat kuitenkin tiukat, ja juuri ne paljastavat miksi analogia ei ole täydellinen. Jälleenmyyntikorvaus koskee vain fyysisiä kuvataiteen alkuperäisteoksia ammattimaisen välittäjän kautta. Se ei koske rakennustaidetta, valokuvateoksia eikä sellaista taidekäsityötä tai taideteollisuutta, jota on valmistettu useita samanlaisia kappaleita, eikä lainkaan yksityisten välistä kauppaa. Puhtaasti digitaalinen, ketjulla liikkuva NFT jää siis nykylain ulkopuolelle, ja EU:ssa on kiistelty siitä, voisiko droit de suite koskaan ulottua ketjulla oleviin teoksiin.

Jälleenmyyntikorvauksen porrastus

Koska porrastus on olennainen ja moni kryptolukija ei ole sitä nähnyt, tässä koko asteikko. Huomaa, että prosentit lasketaan kunkin hintaportaan osuudesta, ei koko summasta kerralla, aivan kuten progressiivisessa verotuksessa.

Käytännön esimerkki: jos taideteos myydään huutokaupassa 100 000 eurolla (alv 0 prosenttia), korvaus on 5 prosenttia ensimmäisestä 50 000 eurosta (2 500 euroa) ja 3 prosenttia seuraavasta 50 000 eurosta (1 500 euroa), eli yhteensä 4 000 euroa. Kuvataiteen jälleenmyyntikorvauksen valvonta kuuluu Suomessa Lupa- ja valvontaviraston toimialaan, ei Finanssivalvonnalle. Tämä jako on olennainen: rojaltti on tekijänoikeutta, ei rahoitusmarkkinasääntelyä.

Finanssivalvonta, MiCA ja rojaltin oikeudellinen luonne

Suomalaisen sijoittajan on hyvä ymmärtää, mihin rojaltti kuuluu sääntelyssä ja mihin ei. NFT-tekijänpalkkio on lähtökohtaisesti tekijänoikeus- ja sopimuskysymys, ei rahoitusmarkkinasääntelyn asia. Finanssivalvonta valvoo Suomessa kryptovarapalvelujen tarjoajia (CASP) EU:n MiCA-asetuksen nojalla, mutta se valvoo pörssejä, säilyttäjiä ja liikkeeseenlaskijoita, ei taiteilijan ja ostajan välistä rojalttiehtoa (Finanssivalvonta).

MiCA jättää aidot, uniikit NFT:t pääosin soveltamisalansa ulkopuolelle. Raja ei kuitenkaan ole aivan selvä: ESMAn tulkinnan mukaan sisältö ratkaisee muodon sijaan, joten esimerkiksi suuret, keskenään lähes identtiset sarjat tai pilkotut (fraktioidut) NFT:t voivat silti pudota sääntelyn piiriin. Tätä ”onko tämä token oikeasti ainutkertainen” -rajanvetoa käsiteltiin myös jutussa siitä, onko tokenisoitu kiinteistö NFT vai arvopaperi, jossa fungibiliteetti eli vaihdettavuus ratkaisee luokittelun.

Markkinapaikkojen tokenit ovat oma lukunsa. BLUR, ME ja aikanaan mahdollisesti julkaistava OpenSean SEA ovat listattuina kryptovaroja, jotka kuuluvat MiCAn piiriin, kun taas niiden päälle rakennetut johdannaiset (kuten OpenSean suunnittelemat ikuiset futuurit) kuuluvat MiFID II:n alaan, eivät MiCAan. Suomessa MiCAn siirtymäaika päättyi jo 30. kesäkuuta 2025, yhtenä EU:n ja ETA:n lyhyimmistä, joten palveluntarjoajien on pitänyt olla luvitettuja jo pidemmän aikaa.

Markkinan tila 2026: BLUR ja ME pohjalla

Rojaltisodan kaksi näkyvintä tokenia kertovat karua kieltä siitä, miten markkina hinnoittelee NFT-markkinapaikkojen tulevaisuuden. BLUR, Blurin oma token, noteerattiin 17. syyskuuta 2026 noin 0,0148 eurossa (0,0170 dollaria), markkina-arvon ollessa noin 43 miljoonaa euroa (CoinGecko). Se on romahtanut noin 99,7 prosenttia helmikuun 2023 huipustaan 5,02 dollaria. Magic Edenin ME-token noteerattiin noin 0,054 eurossa (0,0619 dollaria), markkina-arvo noin 33 miljoonaa euroa, ja se on noin 99,6 prosenttia alle joulukuun 2024 huippunsa 17,00 dollaria (CoinGecko). Valuuttakurssina on käytetty EUR/USD noin 1,148.

Markkinapaikat itse ovat kääntyneet pois pelkästä NFT-kaupasta. OpenSea rakensi uuden OS2-alustan, laski provision 2,5 prosentista 0,5 prosenttiin helmikuussa 2025 ja nosti sen sitten takaisin 1,0 prosenttiin syyskuussa 2025, ja on laajentunut token-kauppaan. Sen kauan odotettu SEA-token piti julkaista alkuvuonna 2026, mutta Devin Finzer lykkäsi sen toistaiseksi maaliskuussa 2026 perustellen, että ”market conditions are challenging across crypto right now, and SEA only launches once” (CoinDesk). Magic Eden puolestaan sulki EVM- ja Bitcoin-markkinansa ja keskittyi Solanaan sekä uuteen vedonlyöntituotteeseen. Näitä siirtoja ja niiden rojalttipolitiikkaa vertailtiin jutussa OpenSea, Blur ja Magic Eden 2026.

Mitä tekijän ja sijoittajan kannattaa ymmärtää

Rojaltisodan opetus ei ole, että tekijänpalkkiot olisivat kuolleet. Opetus on, että ajatus koodista lakina osoittautui tässä kysymyksessä puolittaiseksi totuudeksi. Koodi voi pakottaa rojaltin, mutta vain lukitsemalla tokenin tiettyihin paikkoihin, ja tuo lukitus maksaa likviditeettiä ja yhteentoimivuutta. Ilman lukitusta rojaltti jää vapaaehtoiseksi hintalapuksi, jonka markkina ohittaa heti kun halvempi reitti aukeaa.

Tekijälle käytännön johtopäätös tiivistyy muutamaan valintaan.

• Kestävä ansainta 2026 tulee brändistä, immateriaalioikeuksista ja fyysisistä tuotteista, ei ketjun perimästä prosentista.
• Vaihtoehto on tiukasti pakotettu, suljettu ekosysteemi, jos kokoelma on valmis maksamaan siitä vaihdettavuudella.
• Molemmat ovat päteviä strategioita, mutta ne ovat vastakkaisia: toinen maksimoi tavoittavuuden, toinen kontrollin.

Sijoittajalle viesti on varovaisuus. Markkinapaikkatokenin arvo ei ole sidottu rojalttivirtaan vaan koko alustan tulevaisuuteen, ja kuten BLUR ja ME osoittavat, tuo tulevaisuus on hinnoiteltu rajusti alaspäin. Kannattaa myös muistaa, että Suomessa on olemassa oikea, lain pakottama jälleenmyyntikorvaus fyysiselle taiteelle, mutta se ei ulotu ketjulla oleviin NFT:ihin, joten ketjun ostajan ei kannata olettaa maksavansa (tai saavansa) mitään lakisääteistä tekijänpalkkiota.

Usein kysytyt kysymykset

Voiko NFT-rojaltin oikeasti pakottaa koodilla?

Osittain. Tavallinen ERC-721-token ei osaa pakottaa rojaltia, koska sen siirtofunktio ei erota myyntiä muusta siirrosta, ja EIP-2981 vain ilmoittaa summan pakottamatta sitä. Pakotus onnistuu vasta työkaluilla kuten ERC-721C tai Solanan Metaplex Core ja Token-2022, mutta ne toimivat vain rajaamalla, missä token saa vaihtaa omistajaa, eli luvattoman yhteentoimivuuden hinnalla.

Miksi NFT-rojaltit romahtivat lähes 98 prosenttia?

Koska rojaltti oli vapaaehtoinen ja markkinalle syntyi paikkoja, joissa sen sai jättää maksamatta. Nansenin mukaan tekijöille maksetut rojaltit putosivat noin 269 miljoonasta dollarista kuukaudessa tammikuussa 2022 noin 4,3 miljoonaan heinäkuussa 2023, kun nollaprovisioiset kilpailijat kuten Blur painostivat markkinapaikat tekemään rojaltista valinnaisen.

Mikä on kuvataiteen jälleenmyyntikorvaus ja koskeeko se NFT:itä?

Se on tekijänoikeuslakiin perustuva korvaus, jonka kuvataiteilija saa teoksensa ammattimaisesta jälleenmyynnistä ja jonka kerää Kuvasto ry. Perusprosentti on 5 ja enimmäiskorvaus 12 500 euroa kaupalta, mutta se koskee vain fyysisiä alkuperäisteoksia ammattimaisen välittäjän kautta, ei puhtaasti digitaalisia ketjulla liikkuvia NFT:itä.

Valvooko Finanssivalvonta NFT-rojalteja?

Ei. Finanssivalvonta valvoo kryptovarapalvelujen tarjoajia MiCA-asetuksen nojalla, eli pörssejä, säilyttäjiä ja liikkeeseenlaskijoita. NFT-tekijänpalkkio on tekijänoikeus- ja sopimuskysymys, ja aidot uniikit NFT:t jäävät pääosin MiCAn ulkopuolelle.

Mistä NFT-tekijät oikeasti tienaavat vuonna 2026?

Yhä useammin brändistä, lisensoinnista ja fyysisistä tuotteista, eivät jälkimarkkinarojalteista. Esimerkiksi Pudgy Penguins rakensi tulonsa leluista ja lisensoinnista, ja CoinLawin mukaan rojalttitulot ovat lisäksi hyvin keskittyneitä: 428 kokoelmaa tuottaa 80 prosenttia kaikista rojalteista.

Kirjoittaja: Marcus Okafor, HOGE Wire