NFT-rojaltit 2026: pelit voittivat sodan, jonka taide hävisi

Rojaltisodan hiljainen voittaja

Kolme vuotta NFT-rojalteista käytiin sotaa, joka kehystettiin aina samalla tavalla: pakottaako koodi tekijänpalkkion vai ei. Syksyllä 2026 tuomio on selvä, mutta se ei lopulta koske koodia lainkaan. Avoimilla kuva- ja PFP-markkinoilla rojaltit ovat romahtaneet lähes olemattomiin, kun taas peleissä ne elävät ja voivat hyvin. Voittaja ei ollut mikään standardi eikä yksittäinen kauppapaikka. Voittaja oli markkinan rakenne: se, joka hallitsi kauppapaikkaa, sai pitää rojaltin, ja se, joka luotti koodin kykyyn periä veroa kauppapaikasta jota ei itse hallinnut, hävisi.

Tämä on epämukava havainto, koska koko ”voiko koodi pakottaa rojaltin” -keskustelu ohitti olennaisen. Koodi ei koskaan pakottanut mitään sellaisella alustalla, jota se ei hallinnut. Siellä missä yksi toimija omistaa pelin, kauppapaikan ja omaisuuserän sopimuksen yhtenä suljettuna silmukkana, rojalti on vain maksu, jonka alusta kerää automaattisesti. Siellä missä kauppa käydään luvattomalla yhteismaalla, kuten Ethereumin PFP-kokoelmissa, mikään koodi ei saa veroa pysymään, koska kilpailija tarjoaa aina kauppapaikan ilman sitä. Kyse ei ollut tahdosta eikä tekniikan tasosta, vaan siitä kuka omistaa portin.

Tässä analyysissa käymme läpi romahduksen numeroina, selitämme miksi avoin markkina hävisi rakenteellisesti, ja näytämme miksi pelit (Ronin, Immutable), Solanan Metaplex ja brändivetäjät kuten Pudgy Penguins voittivat kaikki samalla tavalla: omistamalla portin tai siirtämällä rahan kokonaan pois jälkimarkkinakaupasta. Lopuksi katsomme, mitä tämä tarkoittaa suomalaiselle tekijälle ja kerääjälle, sillä Suomessa ainoa aidosti pakotettu jälleenmyyntikorvaus on kirjoitettu lakiin, ei koodiin, ja sen kerää Kuvasto.

Mistä rojalteissa oli kyse, ja miksi ne olivat lupaus

NFT-rojalti eli tekijänpalkkio on prosenttiosuus, jonka teoksen luoja saa jokaisesta jälkimarkkinakaupasta. Ajatus kirjattiin lupauksena lohkoketjuun. Tekninen standardi EIP-2981 vakioi tavan ilmoittaa rojaltin suuruus (royaltyInfo-kutsu), mutta se tekee vain yhden asian: signaloi summan. Se ei peri eikä tilitä mitään. Maksun suorittaminen jää aina kaupan toteuttavalle osapuolelle, käytännössä markkinapaikalle, joka päättää kunnioittaako se standardin ilmoittamaa lukua vai ei.

Lupaus oli silti mullistava. Perinteisessä taidemaailmassa taiteilija myy teoksensa kerran eikä näe senttiäkään siitä, kun teos vaihtaa omistajaa kymmenkertaisella hinnalla vuosia myöhemmin. NFT-rojalti lupasi kääntää tämän nurin: jatkuva, automaattinen tulovirta jokaisesta diilistä, ikuisesti ja ilman välikäsiä. Hetken aikaa se näytti todelta. Nansenin datan mukaan tekijänpalkkiot nousivat huipussaan noin 269 miljoonaan dollariin kuukaudessa tammikuussa 2022 (CoinDeskin raportoima Nansen-data). Juuri tämä lupaus sai NFT:t tuntumaan luojille uudelta diililtä, jossa arvonnousu valuisi myös tekijälle eikä vain seuraaville kääntäjille.

Mutta lupaukseen oli leivottu valuvika jo standardin tasolle, ja juuri se vika ratkaisi koko sodan. Rojalti oli lupaus, jolla ei ollut perijää.

Avoin markkina on luvaton yhteismaa

Tekninen juurisyy on yksinkertainen. ERC-721-standardin transferFrom-funktio ei erota myyntiä lahjasta. Sopimus näkee vain, että token siirtyy osoitteesta A osoitteeseen B; se ei tiedä vaihtoiko raha omistajaa tai kuinka paljon. Siksi rojaltia ei voi veloittaa sopimustasolla pelkän siirron yhteydessä. Pakottamisen on pakko asua markkinapaikalla, joka itse päättää pidättääkö ja tilittääkö se rojaltin. Standardi osaa kertoa paljonko pitäisi maksaa, mutta ei pakottaa ketään maksamaan.

Tästä seuraa rakenteellinen ongelma. Ethereumissa NFT-standardi on luvaton yhteismaa: kuka tahansa voi rakentaa markkinapaikan, joka lukee samoja tokeneita. Markkinapaikat siis kilpailevat, ja helpoin tapa alittaa kilpailija on pudottaa rojalti (ja oma maksu) pois. Rojalti on kustannus, jonka ostaja hinnoittelee; kauppapaikka joka luopuu siitä tarjoaa paremmat efektiiviset hinnat, ja likviditeetti siirtyy sinne. Se on kilpajuoksu nollaan, jota mikään yksittäinen toimija ei voi pysäyttää, koska pysäyttäminen edellyttäisi sen hallintaa, kuka ylipäätään saa käydä kauppaa tokenilla. Luvattomalla ketjulla sitä et voi hallita ilman, että tapat juuri sen komponoitavuuden ja vapaan vaihdannan, joka teki NFT:stä kiinnostavan alun perinkin.

Tähän tiivistyy koko sota yhdessä lauseessa: veroa ei voi pakottaa kauppapaikasta, jota et hallitse, ja avoimella ketjulla kukaan ei hallitse kauppapaikkaa. Kaikki muu, Operator Filter, mustat listat, uudet token-standardit, on seurausta yrityksistä kiertää tämä yksi tosiasia. Jokainen niistä päätyi vaihtamaan vapaan vaihdannan pakotettavuuteen, eli rakentamaan portin sinne missä sitä ei ennen ollut.

Romahdus numeroina

Lupauksen ja toteuman ero on julma. Nansenin mukaan tekijänpalkkiot putosivat noin 98 prosenttia tammikuun 2022 huipusta (noin 269 miljoonaa dollaria kuukaudessa) noin 4,3 miljoonaan dollariin heinäkuuhun 2023 mennessä, ja efektiivinen rojaltiprosentti per kauppa laski kohti 0,6:ta prosenttia, kun se oli aiemmin ollut jopa viisi prosenttia (CoinDesk ja Nansen).

Rojaltit eivät silti kadonneet, vaan ne keskittyivät. CoinLawn vuoden 2026 koonnin mukaan keskimääräinen ilmoitettu rojalti on noin 6,1 prosenttia, mutta vain 60-70 prosenttia kaupoista tosiasiassa maksaa sen; 428 kokoelmaa kerää 80 prosenttia kaikista rojaltituloista, ja Ethereum-tekijät ansaitsivat silti noin 920 miljoonaa dollaria vuonna 2025 ja yli 1,8 miljardia dollaria kumulatiivisesti (CoinLaw). Toisin sanoen rojaltit säilyivät aivan huipulla ja haihtuivat lähes kaikilta muilta. Keskiarvo kertoo yhä kuusi prosenttia, mutta mediaanitekijälle luku on käytännössä nolla.

Myös sodan aseet ovat halventuneet. Blur käy kauppaa noin 0,018 eurolla ja sen markkina-arvo on noin 51 miljoonaa euroa, yli 99 prosenttia alle helmikuun 2023 huipun (noin 4,48 euroa) (CoinGecko; muunto EUR/USD noin 1,12). Magic Edenin ME-token on noin 0,068 euroa ja markkina-arvo noin 41,7 miljoonaa euroa (CoinGecko). Tokenit, jotka laskettiin liikkeelle rojaltisodan voittamiseksi, ovat nyt murto-osa lanseeraushinnastaan.

Blur, Operator Filter ja antautuminen

Sota eteni nopeasti. Sudoswap ja X2Y2 avasivat nollarojaltin rintaman jo 2022. Lokakuussa 2022 Blur lanseerasi nollan prosentin kaupankäyntimaksuilla ja BLUR-airdropilla, ja alkuvuodesta 2023 se kiristi otetta suosittelemalla kauppiaita estämään OpenSean, jotta nämä maksimoisivat airdrop-pisteensä (CoinDesk). Markkinaosuus seurasi likviditeettiä, ja likviditeetti seurasi matalampia kustannuksia.

OpenSea vastasi ketjussa toimivalla Operator Filterillä, joka esti nollarojaltin kauppapaikat, mutta perääntyi pian. Elokuussa 2023 se hautasi suodattimen ja teki tekijänpalkkioista vapaaehtoisia. Toimitusjohtaja Devin Finzer myönsi, että kyse oli ollut rojaltien ”ineffective, unilateral enforcement”, eli tehottomasta ja yksipuolisesta pakottamisesta (Decrypt). Yuga Labs puolestaan yritti mustaa listaa ja rajasi Sewer Pass -myyntinsä vain rojaltia kunnioittaville alustoille vaatien, että tekijänpalkkioita ”must be protected” (Decrypt). Mikään näistä ei pitänyt avoimella markkinalla, juuri siitä rakenteellisesta syystä, joka kuvattiin edellä.

Finzerin tunnustus on sodan avainlause. Kun alan suurin markkinapaikka myöntää, ettei se pysty yksipuolisesti pakottamaan rojaltia luvattomalla markkinalla, kyse ei ole enää tahdosta vaan rakenteesta. Pakottaminen olisi vaatinut kaupankäynnin rajaamista hyväksyttyihin kauppapaikkoihin, mikä on tasan se asia, jota avoin kokoelma ei voi tehdä menettämättä likviditeettiään kilpailijalle. OpenSea valitsi likviditeetin, kuten kaikki sen tilalla olisivat valinneet.

Rojalti on vaihdantavero

Kannattaa katsoa rojaltia siltä kantilta, mikä se taloudellisesti on: arvoperusteinen vaihdantavero jokaisesta kaupasta. Jopa akateeminen mekanismisuunnittelun artikkeli aloittaa kutsumalla rojalteja ”a sales tax commonly called creator royalties” (arXiv). Ja vaihdantaverot käyttäytyvät ennustettavasti riippumatta siitä, kutsutaanko niitä veroiksi vai palkkioiksi.

Ostaja hinnoittelee oman tulevan rojaltivelvoitteensa alempaan tarjoukseen jo tänään, joten osan ”tekijän” rojaltista maksaa tosiasiassa myyjä matalampana lattiahintana. CoinLawn data tukee tätä suoraan: yhden keskihajonnan korkeampi rojalti liittyy noin seitsemän prosenttia matalampiin jälleenmyyntihintoihin ja noin 4,8 prosenttia pienempään jälleenmyyntitodennäköisyyteen (CoinLaw). Rojalti on siis käytännössä likviditeettivero kokoelman omalle markkinalle: mitä korkeampi palkkio, sitä harvemmin ja sitä halvemmalla teokset vaihtavat omistajaa. Suomalaiselle kerääjälle lisämutka on, että jokainen jälkimarkkinavaihto voi olla myös verotettava luovutus, jolloin yhdestä kaupasta napataan sekä rojalti että mahdollinen pääomatulovero.

Tämä nostaa esiin kysymyksen, josta sodassa oikeasti oli kyse: vero tarvitsee kerääjän. Kenellä on valta kerätä? Vastaus ei löydy koodista vaan markkinavallasta, ja juuri siksi voittajat löytyvät sieltä, missä joku omistaa koko kaupankäynnin putken.

Pelit eivät koskaan luovuttaneet porttia

Vero kerätään siellä, missä joku hallitsee porttia, ja pelit hallitsivat sitä aina. Pelijulkaisija omistaa asiakasohjelman (itse pelin), usein kauppapaikan ja omaisuuserän sopimuksen yhtenä suljettuna silmukkana. Pelaaja ei voi viedä miekkaansa tai hahmoaan kilpailevaan kauppapaikkaan, joka luopuu maksusta, koska esineellä on arvoa vain siinä pelissä, jonka palvelimia ja sääntöjä julkaisija pyörittää. Siksi julkaisija voi veloittaa jälkimarkkinakaupoista käytännössä mitä haluaa, eikä luvaton kilpailija pääse alittamaan sitä. Portti on olemassa jo lähtökohtaisesti.

Vielä tärkeämpää on, että pelit huomasivat, etteivät ne edes tarvitse jälkimarkkinarojaltia. Niiden tulot eivät koskaan nojanneet jälleenmyyntiin vaan ensisijaismyyntiin, taistelupasseihin, tilauksiin ja pelinsisäisiin rahanieluihin. Jälkimarkkinarojalti, se asia jonka takia PFP-projektit taistelivat ja kuolivat, on pyöristysvirhe pelille jolla on oikea talous ja miljoonia maksavia pelaajia. Pelit siis joko keräävät rojaltin vaivatta (koska omistavat portin) tai kiertävät sen kokonaan (koska niillä on parempi tulomalli). Kummassakin tapauksessa ne voittivat ampumatta laukaustakaan pakotuksen asevarustelussa.

Tämä on se käänne, jonka PFP-maailma ohitti. Rojaltit eivät ole teknologiaongelma vaan markkinavaltaongelma. Kysymys ei koskaan ollut ”voiko koodi pakottaa”, vaan ”kuka omistaa kauppapaikan”. Taide luovutti portin ennen kuin ehti edes huomata sitä olevan; pelit eivät luovuttaneet sitä koskaan.

Ronin ja Mavis Market: kun kauppapaikka on protokolla

Sky Mavis, Axie Infinityn takana oleva studio, on puhdas esimerkki. Se pyörittää sekä Ronin-ketjua että sen virallista kauppapaikkaa, Mavis Marketia. Mavis Marketilla maksujako on avoin: kiinteä kahden prosentin maksu Sky Mavisille markkinapaikan rakentamisesta ja ylläpidosta, sekä valtionkassamaksu Roninin RON-haltijoille, stakaajille ja validoijille, joka nousi 0,5 prosentista 1,25 prosenttiin osana Roninin toukokuun 2026 siirtymää Ethereumin Layer 2 -ratkaisuksi (Sky Mavisin dokumentaatio; play2moon).

Tekijät asettavat oman rojaltinsa, tyypillisesti 0-10 prosenttia, ja ratkaisevasti nämä tekijänpalkkiot taataan protokollatasolla, eikä niitä jätetä markkinapaikan hyväntahtoisuuden varaan (Sky Mavis). Vertaa tätä Ethereumin PFP-kokoelmiin: Roninissa rojalti on pakotettavissa, koska Sky Mavis hallitsee sekä ketjua että kauppapaikkaa. Sama piirre, joka näytti keskittämiseltä ja jota moni kritisoi, on juuri se, mikä teki rojaltista perittävän. Keskittäminen ei ollut bugi vaan ominaisuus.

Axien oma kaari, play-to-earnin noususta romahdukseen ja uudelleenrakennukseen, on tutkielma siitä kuinka paljon studion on hallittava saadakseen ketjutalouden toimimaan; käsittelimme sitä Axie Infinityn kolmea elämää koskevassa jutussamme. Opetus kääntyy rojalteihin suoraan: kun studio omistaa portin, myös rojalti pysyy pystyssä, halusivatpa kauppiaat sitä tai eivät.

Immutable: jaettu tilauskirja, pakotettu rojalti

Immutable edustaa toista mallia. Se on pelikäyttöön omistettu ketju (Immutable zkEVM), jonka Global Orderbook toimii jaettuna likviditeettikerroksena kaikkien sen päälle rakennettujen markkinapaikkojen kesken, ja tämä tilauskirja pakottaa tekijänpalkkiot jälkimarkkinakaupoissa riippumatta siitä, mikä käyttöliittymä kaupan toteuttaa (Immutablen dokumentaatio). Vuonna 2026 Immutable yhdistää kaksi verkkoaan, Immutable X:n ja zkEVM:n, yhdeksi ketjuksi, ja sen identiteettikerros Immutable Passport toimii portinvartijana: yleisprofiili, joka ohjaa pelaajat Immutablen hallitsemien kauppapaikkojen läpi (NFT News Today).

Olennaista ei ole, että Immutablen teknologia olisi taikuutta, vaan että yhden toimijan omistama jaettu tilauskirja on yhä hallittu portti. Markkinapaikat voivat kilpailla käyttökokemuksella ja ulkoasulla, mutta ne kaikki selvittävät kaupat saman kirjan kautta, joka pidättää rojaltin ennen kuin kauppa kirjautuu. Se on kauppapaikan hallintaan perustuvaa pakotusta, puettuna avoimen kilpailun kaapuun. Pelaaja luulee valitsevansa markkinapaikkansa vapaasti, mutta rojalti peritään joka tapauksessa, koska tilauskirja on yksi ja sama.

Yli 680 peliä rakentaa Immutablen päälle, ja esimerkiksi Gods Unchained käyttää jo Passportia. Avoin kysymys, jota pohdimme Immutablen pelikatalogia käsitelleessä analyysissamme, on tietysti se, onko kaikilla näillä peleillä pelaajia; katalogin koko ei ole sama asia kuin elävä talous. Mutta rojaltin näkökulmasta rakenne on yksiselitteinen: portti on olemassa, ja se perii.

Steam sanoi ei, ja siksi Web3 rakensi omat muurinsa

Ironian, joka sitoo tämän yhteen, tarjoaa Valve. Pelijakelun suurin toimija kielsi lohkoketju- ja NFT-pelit Steamista jo lokakuussa 2021 ja rinnasti ne reaalirahalla pelattaviin esinepeleihin (GeekWire). Epicin Tim Sweeney puolestaan ilmoitti, että Epic Games Store toivottaa ne tervetulleiksi sääntöjen puitteissa (Axios). Kahtiajako oli jyrkkä ja paljastava.

Suljettuna ulos hallitsevasta avoimesta kaupasta Web3-pelaamisen oli pakko rakentaa omat suljetut kauppapaikkansa: Ronin, Immutable ja Aptoksen sekä Suin peliketjut, joilla pelaajan henkilöllisyydestä itsestään tuli tuote. Ja juuri nämä suljetut kauppapaikat ovat syy siihen, miksi rojaltit voitiin pakottaa niissä. Sama hallinta, joka antaa alustalle vallan kieltää jotain, antaa sille vallan verottaa jotain. Steamin portinvartijuus ja Roninin rojalti ovat saman kolikon kaksi puolta: se joka omistaa portin, asettaa säännöt, olivat ne sitten kieltoja tai maksuja.

Alla oleva taulukko tiivistää, miten kauppapaikan hallinta ratkaisee rojaltin kohtalon kussakin markkinatyypissä.

Solana: toinen tapa omistaa standardi

Solana osoittaa saman lain eri kulmasta. Sen NFT-standardi ei ole luvaton vapaapeli, vaan yksi toimija, Metaplex, tarjoaa työkalut valtaosalle Solanan NFT:istä. Niinpä kun Metaplex julkaisi Core-standardin, jonka Royalties-plugin pakottaa tekijänpalkkiot oletusarvoisesti salli- ja estolistoineen, oletus saattoi oikeasti purra (Metaplexin dokumentaatio). Solanalla kauppapaikka, joka ohittaa rojaltin, joutuu ohittamaan myös standardin, jota lähes kaikki käyttävät.

Magic Eden oli aiemmin tehnyt rojalteista vapaaehtoisia ja hyökännyt Metaplexin pakotusta vastaan keskittämisenä. Decryptin raportoinnin mukaan toimitusjohtaja Jack Lu kuvasi sitä ”god mode key” -tyyppiseksi vallaksi (Decrypt). Hän oli oikeassa keskittämisestä mutta väärässä siitä, että se olisi heikkous. Standardin hallinta on portin hallintaa, ja portin hallinta on juuri se, mikä rojaltilta puuttui Ethereumin avoimella markkinalla.

Käsittelimme sitä, kuinka epätasaisesti rojaltit silti jakautuvat Solanassa ja ketkä tosiasiassa maksavat, Tensorin tekijänpalkkioita koskevassa jutussamme. Lopputulos on silti rakenteellisesti sama kuin peleissä: pakotus säilyi, koska joku omisti kauppapaikan ja standardin, jonka läpi kaupat kulkivat.

Brändi söi rojaltin: Pudgyn malli

Viimeinen voittaja ei ole mikään ketju. Pudgy Penguins on todiste siitä, että viisain siirto oli lakata nojaamasta jälkimarkkinarojaltiin ylipäätään. Pudgyn yhtiö (Igloo) keräsi yli 50 miljoonaa dollaria vuodessa leluista, lisensoinnista ja brändisopimuksista, hyllytilaa myöten Walmartissa, Targetissa ja Amazonissa, ja tähtää noin 120 miljoonaan dollariin vuonna 2026 (Gate News; CoinDesk Research).

Toimitusjohtaja Luca Netz, joka osti ränsistyneen IP:n huhtikuussa 2022 noin 750 ETH:lla, muotoilee tavoitteen suoraan: Pudgystä on tarkoitus tulla ”the next Disney and Netflix” (Bloomingbit). Tällä tulolla ei ole mitään tekemistä ketjunsisäisten jälkimarkkinarojaltien kanssa; se on ensisijaista kauppaa IP:n ympärillä, jota yhtiö hallitsee kokonaan. Lelu Walmartin hyllyllä ei kysy lupaa miltään markkinapaikalta.

Rakenteellisesti se on sama siirto kuin peleillä: omista portti (tässä IP ja vähittäiskauppakanava), niin hauras ketjunsisäinen rojalti muuttuu valinnaiseksi kivaksi lisäksi. Pudgy ei voittanut pakotuksen asevarustelua, vaan kiersi koko taistelukentän. Alkuperäinen NFT-kokoelma muuttui markkinointikanavaksi oikealle liiketoiminnalle, ei toisin päin.

Koneisto, josta tuli hyökkäyspinta

Loppukaneetti hallinnan hinnasta. Rojaltin pakottaminen koodissa tarkoittaa koneiston lisäämistä, kuten validoijia, välittäjäsopimuksia ja maksuprosessoreita, ja jokainen osa koneistoa on hyökkäyspinta. Syyskuun lopussa 2026 hyökkääjät käyttivät hyväkseen Limit Breakin Payment Processoria, ERC-721C-pakotuspinon selvityssopimusta, jota Magic Edenin EVM-markkinapaikka oli aikanaan käyttänyt. Pakotuskoneistosta tuli itse haavoittuvuus.

ERC-2771-tyyppisen välittäjän väärennettävä lähettäjäkenttä antoi tyhjentää varoja lompakoista, joilla oli yhä vanhoja hyväksyntöjä voimassa; yli 2,8 miljoonaa dollaria vietiin ennen kuin white hat -hakkeri (Yuga Labsin 0xQuit) auttoi pelastamaan yli 23 000 NFT:tä, ja käyttäjiä kehotettiin perumaan hyväksynnät Ethereumissa, Polygonissa ja Basessa (The Block; Revoke.cash). Uhreina olivat juuri ne käyttäjät, jotka olivat aikoinaan luottaneet pakottavaan kauppapaikkaan.

Käsittelimme tarkemmin sitä, kuinka rojaltikoneistosta tuli hyökkäyspinta. Opetus palautuu teesiin: mitä enemmän rakennat pakottaaksesi rojaltin koodilla, sitä enemmän on rikottavaa. Kauppapaikat jotka ”voittivat”, tekivät sen enimmäkseen omistamalla portin, eivät pultaamalla kiinni yhä uutta pakotuskoodia hauraan avoimen markkinan päälle.

Suomalaiselle tekijälle: ainoa pakotettu rojalti on laissa

Suomalaiselle tekijälle ja kerääjälle käytännön johtopäätös on melkein filosofinen. Ainoa jälleenmyyntikorvaus Suomessa, joka tosiasiassa ja luotettavasti peritään, ei ole millään lohkoketjulla. Se on jälleenmyyntikorvaus, tekijänoikeuslakiin vuonna 1995 kirjattu oikeus, joka toteuttaa EU:n jälleenmyyntikorvausdirektiiviä (2001/84/EY). Kuvasto ry kerää sen: viisi prosenttia kauppahinnan siitä osasta joka on enintään 50 000 euroa ja kolme prosenttia osasta välillä 50 000-200 000 euroa (ja sitä korkeammilta osilta pienemmin portain, kattoon asti), eikä mitään alle 255 euron kaupoista (Kuvasto; Lupa- ja valvontavirasto).

Miksi tämä toimii, kun koodi ei toiminut? Koska sillä on säädetty pullonkaula: korvaus koskee kauppaa, jossa on mukana ammattimainen taidekaupan välittäjä, ja tuo välittäjä on lailla velvoitettu ilmoittamaan ja tilittämään korvauksen. Välittäjä on portti, aivan kuten Sky Mavis tai Immutable, mutta pakotettuna lailla ja tekijänoikeusjärjestöllä älysopimuksen sijaan. Rajatkin ovat olennaisia: korvaus koskee fyysistä kuvataidetta ammattivälittäjän kautta, ei aitoja NFT:itä, joten se ei ulotu OpenSeassa myytyyn JPEG-kuvaan. Laki ei ratkaissut NFT:n ongelmaa; se vain näyttää mallin, jota koodi ei kyennyt matkimaan ilman omaa porttiaan.

Entä valvoja? MiCA, jonka Suomi sai täysimääräisesti voimaan lyhyen siirtymäkautensa päätyttyä 30. kesäkuuta 2025, sääntelee kryptovarapalvelun tarjoajia ja liikkeeseenlaskijoita, ei aidon NFT:n taiteellista rojaltia. Finanssivalvonta valvoo niitä noin 13:a suomalaista toimijaa, jotka siirtyvät MiCA-toimilupiin, ja on muistuttanut, ettei näitä varoja kata sijoittajien korvausrahasto (Finanssivalvonta). NFT-rojalti on sopimus- ja tekijänoikeuskysymys, joka kuuluu Kuvastolle ja tuomioistuimille, ei Fivalle. Kerääjälle kiireisempi huoli on vero: Verohallinto käsittelee kryptovarojen ja NFT:iden luovutukset verotettavana pääomatulona, joten jokainen ”ilmainen” nollarojaltikauppa voi silti olla verottajalle luovutus.

Usein kysytyt kysymykset

Miksi NFT-rojaltit romahtivat?

Koska ERC-721 ei erota myyntiä siirrosta, rojaltin pakottaminen jäi markkinapaikalle. Ethereumin luvattomalla markkinalla markkinapaikat kilpailivat maksut ja rojaltit kohti nollaa, ja tekijänpalkkiot putosivat noin 98 prosenttia vuoden 2022 huipusta. Avointa markkinaa ei hallinnut kukaan, joten veroa ei voinut periä.

Miksi rojaltit säilyivät peleissä mutta eivät PFP-kokoelmissa?

Koska pelijulkaisija hallitsee asiakasohjelmaa, kauppapaikkaa ja omaisuuserän sopimusta yhtenä suljettuna silmukkana ja voi siksi pakottaa maksun tai korvata sen ensisijaistuloilla. Avoimilla PFP-markkinoilla ei ole vastaavaa portinvartijaa, joten rojalti romahti.

Miten Ronin ja Immutable pakottavat rojaltin?

Ronin ja Sky Mavis pyörittävät sekä ketjua että Mavis Marketia ja takaavat tekijänpalkkiot protokollatasolla (kahden prosentin maksu plus 1,25 prosentin kassamaksu, tekijän rojalti 0-10 prosenttia). Immutablen Global Orderbook pidättää rojaltin kaikilla sen ketjun markkinapaikoilla jaettuna likviditeettikerroksena.

Peritäänkö Suomessa laillista jälleenmyyntikorvausta NFT:istä?

Ei. Jälleenmyyntikorvaus, jonka Kuvasto kerää (viisi ja kolme prosenttia, vähimmäiskauppahinta 255 euroa), koskee fyysistä kuvataidetta ammattivälittäjän kautta, eikä se ulotu aitoihin NFT:ihin. Ketjunsisäiset rojaltit pysyvät sopimusperusteisina, eivät lakisääteisinä.

Valvooko Finanssivalvonta NFT-rojalteja?

Ei. Finanssivalvonta valvoo kryptovarapalvelun tarjoajia ja liikkeeseenlaskijoita MiCA:n nojalla (siirtymäkausi päättyi 30. kesäkuuta 2025), ei aidon NFT:n tekijänoikeudellista rojaltia, joka on sopimus- ja tekijänoikeuskysymys. Verotus kuuluu Verohallinnolle.

Kirjoittaja: Aleksi Koskinen, HOGE Wiren vanhempi toimittaja, joka seuraa NFT-markkinoita ja lohkoketjupelaamista.