Hashraten kasvu vastaan staking 2026: turvabudjettien kisa

Bitcoin ja Ethereum maksavat verkkonsa turvallisuudesta eri valuutalla. Bitcoin ostaa sitä laskentateholla: mitä enemmän hashratea louhijat kytkevät verkkoon, sitä kalliimmaksi käy sen tapahtumahistorian uudelleenkirjoittaminen. Ethereum ostaa saman asian pantatulla pääomalla: mitä enemmän ETH:ta on lukittuna stakingiin, sitä enemmän hyökkääjä joutuisi polttamaan omaa rahaansa yrittäessään kaataa ketjun. Kumpikin luku on kasvukäyrä, ja juuri siinä on vuoden 2026 kiinnostavin jännite: käyrät osoittavat nyt eri suuntiin.

Kirjoitushetkellä 5. syyskuuta 2026 Bitcoinin hashrate pyörii noin 860 eksahashissa sekunnissa spottilukemana ja seitsemän päivän keskiarvo on lähempänä 920:tä (CoinWarz). Se on selvästi alle lokakuun 2025 huipun, ja verkon vaikeustaso 125,81 biljoonaa jää noin viidenneksen alle marraskuun 2025 ennätyksen. Samaan aikaan Ethereumin stakingiin on lukittu 42,7 miljoonaa ETH:ta eli lähes 35 prosenttia koko tarjonnasta, ja sisääntulojonossa odottaa yhä yli kaksi miljoonaa uutta ETH:ta (validatorqueue.com). Louhinnan turvakäyrä on notkahtanut; stakingin turvakäyrä kiipeää yhä.

Bitcoin maksoi 5. syyskuuta noin 68 500 euroa (noin 79 500 dollaria) ja ETH noin 2 110 euroa (noin 2 451 dollaria) CoinGeckon mukaan. Tässä jutussa katsomme hashraten kasvua sen todellisen tehtävän kautta: se on Bitcoinin turvabudjetti. Sen jälkeen asetamme rinnalle Ethereumin turvabudjetin, joka kasvaa täysin eri mekanismilla. Vertailu paljastaa, miksi proof-of-work ja proof-of-stake reagoivat hintaan, energiaan ja tekoälyn pääomakilpailuun eri tavoin, ja mitä suomalaisen sijoittajan kannattaa niistä ymmärtää.

Miksi juuri nyt? Koska vuosi 2026 on ensimmäinen kerta, kun nämä kaksi käyrää liikkuvat selvästi eri suuntiin ilman ulkoista pakkoa. Aiemmat hashraten laskut johtuivat kielloista tai hintaromahduksista, mutta nyt syy on markkinaehtoinen: tekoäly maksaa samasta sähköstä enemmän. Samaan aikaan Ethereumin staking ei ole vain toipunut vaan tehnyt ennätyksiä. Kahden turvamallin vertailu ei siis ole akateeminen leikki, vaan se auttaa lukemaan, mihin suuntaan kryptomarkkinoiden kaksi suurinta verkkoa kehittyvät ja mihin pääoma virtaa.

Mitä turvabudjetti oikeastaan tarkoittaa

Turvabudjetti on se toistuva taloudellinen kustannus, jonka hyökkääjän on voitettava saadakseen verkon hallintaansa. Proof-of-workissa se on louhijoiden tulovirta: lohkopalkkio ja siirtomaksut, jotka rehellinen verkko jakaa laskentatehon tuottajille. Voittaakseen verkon hyökkääjän pitäisi hankkia enemmän hashratea kuin muut yhteensä, ja se maksaa laitteina ja sähkönä. Proof-of-stakessa turvabudjetti on pantattu pääoma: se ETH-määrä, jonka protokolla tuhoaa (slashing), jos validaattori toimii vilpillisesti.

Numeroina ero on jyrkkä. Bitcoin laskee liikkeeseen 144 lohkoa vuorokaudessa, kukin nykyään 3,125 BTC:n palkkiolla, eli noin 450 BTC päivässä ennen siirtomaksuja. Nykyhinnoin se on suuruusluokkaa 11 miljardia euroa vuodessa (noin 13 miljardia dollaria), jonka verkko käytännössä maksaa turvallisuudestaan. Ethereum taas laskee validaattoreille uutta ETH:ta noin 2,6 prosentin vuosivauhtia panostetusta määrästä, mutta osa palkkiosta tulee siirtomaksuista ja MEV:stä eikä puhtaasta liikkeeseenlaskusta, joten uuden ETH:n vuosikustannus jää suuruusluokkaan pari miljardia euroa. Sen sijaan panttina oleva pääoma on aivan eri kokoluokkaa: 42,7 miljoonaa ETH:ta on nykyhinnoin noin 90 miljardia euroa.

Tässä piilee koko ero. Bitcoinin turva on jatkuva ulkoinen menoerä (poltettua energiaa ikuisesti), kun taas Ethereumin turva on enimmäkseen sisäinen (liikkeeseenlaskua omille haltijoille) plus uhka siitä, että hyökkääjän oma panos tuhotaan. Alla oleva taulukko tiivistää kaksi mallia.

Bitcoinin turvakäyrä: hashrate ja vuoden 2026 notkahdus

Bitcoinin hashraten kasvu on ollut vuosikymmenen tasaisimpia trendejä koko taloudessa. Vuoden 2010 prosessoreista siirryttiin näytönohjaimiin, sitten FPGA-piireihin ja lopulta ASIC-koneisiin, ja verkon teho on kiivennyt kilohasheista eksahasheihin ja edelleen tsettahasheihin. Yksi eksahash sekunnissa (1 EH/s) saavutettiin ensi kertaa 2016, sata eksahashia 4. tammikuuta 2020 ja ensimmäinen kestävä tsettahash (1 ZH/s) 15. syyskuuta 2025 (TFTC). Syksyn 2025 huippu oli noin 1,1 tsettahashia. Kannattaa huomata, että osa automaattisista koostesivuista väittää huipuksi 1,44 ZH/s syyskuulta 2025; luku on virheellinen, ja se toistuu itsepintaisesti aggregaattoreiden tekoälykoosteissa. Hyvin dokumentoitu huippu on noin 1,1 tsettahashia.

Vuosi 2026 rikkoi kaavan. Ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen hashrate laski vuosineljänneksellä, ja elokuussa CoinDesk raportoi vaikeustason pudonneen noin 14 prosenttia vuoden huipusta sekä laskeneen vuoden takaisesta vasta toista kertaa koskaan (CoinDesk). Ratkaisevaa on, että lasku ei johtunut kielloista tai romahduksesta niin kuin Kiinan 2021 tai kapituloinnit 2018 ja 2022, vaan vapaaehtoisesta siirtymästä: samat megawatit, jotka pyörittäisivät louhijoita, siirtyvät tekoäly- ja HPC-kuormiin.

CoinSharesin tutkimusjohtaja James Butterfill kuvasi tilannetta yhdeksi louhinnan haastavimmista jaksoista ja arvioi, että pörssilistattujen louhijoiden tuloista jopa 70 prosenttia voi tulla tekoälystä vuoden 2026 loppuun mennessä, kun ilmoitettuja tekoäly- ja HPC-sopimuksia on jo yli 70 miljardin dollarin edestä. JPMorganin analyytikko Nikolaos Panigirtzoglou tiivisti mekanismin: kun Bitcoin käy tuotantokustannustensa alapuolella, korkeamman kustannuksen louhijat sammuttavat koneensa, hashrate laskee ja vaikeustaso korjautuu alaspäin. Hänen mukaansa vaikeustason herkkyys hintaan on ollut noin 0,62, ja keskimääräinen tuotantokustannus liikkui alkuvuonna lähellä 78 000:ta dollaria BTC:tä kohti.

Tämä on tärkeä ero stakingiin: Bitcoinin turvakäyrä on hintavipu. Se kasvaa vain, jos hinta rahoittaa uusia megawatteja. Alla verkon tuore tilannekuva.

Miten hashratea mitataan ja miksi luku on arvio

Yksi hashraten yleisimmistä väärinkäsityksistä on, että se olisi suoraan mitattu suure. Sitä ei voi lukea mistään mittarista, koska kukaan ei näe, montako hash-yritystä koko maailman koneet tekevät joka sekunti. Verkko näkee vain lopputuloksen: kuinka usein joku löytää kelvollisen lohkon. Siksi hashrate johdetaan vaikeustasosta ja keskimääräisestä lohkoajasta kaavalla, jossa vaikeustaso kerrotaan luvulla 2 potenssiin 32 ja jaetaan tavoitellulla lohkoajalla (600 sekuntia). Koska lohkojen löytyminen on satunnaista, lyhyen ajan lukemat heiluvat rajusti, ja juuri siksi yhden päivän spotti (esimerkiksi 860 EH/s) ja seitsemän päivän keskiarvo (noin 920 EH/s) voivat poiketa toisistaan huomattavasti. Sijoittajan kannattaa aina suosia keskiarvoa yksittäisen päivän lukeman sijaan.

Vaikeustaso itsessään on Bitcoinin nerokkain itsesäätelymekanismi. Joka 2016. lohko, eli suunnilleen kahden viikon välein, protokolla vertaa toteutunutta lohkoaikaa tavoitteeseen ja säätää vaikeustasoa niin, että lohkoja löytyy taas keskimäärin kymmenen minuutin välein. Jos hashrate kasvaa, vaikeustaso nousee; jos koneita sammuu, se laskee. Yksittäisen säädön muutos on rajattu nelinkertaiseen suuntaansa, mikä estää villit heilahdukset. Tämä on syy siihen, että verkko toimii yhtä luotettavasti riippumatta siitä, onko päällä 860 vai 1 100 eksahashia: turvabudjetti muuttuu, mutta käyttökokemus ei. Kun vaikeustaso 5. syyskuuta valmistautui nousemaan noin 0,61 prosenttia usean laskun jälkeen, se oli pieni merkki siitä, että sammutettuja koneita alkoi taas kytkeytyä verkkoon.

Ethereumin turvakäyrä: staking kasvaa yhä

Kun Bitcoinin turvakäyrä notkahti, Ethereumin vastaava jatkoi nousuaan. Kirjoitushetkellä stakingiin on lukittu 42,7 miljoonaa ETH:ta eli 34,98 prosenttia tarjonnasta, ja aktiivisia validaattoreita on 906 814 (validatorqueue.com). Selvin kasvun merkki on jono: sisääntulojonossa odottaa 2 087 651 ETH:ta, mikä nykyhinnoin on noin 4,4 miljardia euroa uutta pääomaa matkalla panokseen, ja aktivointi kestää arviolta 36 vuorokautta. Ulostulojono on käytännössä tyhjä, vain vajaat 2 000 ETH:ta noin 50 minuutin odotuksella. Toisin sanoen halukkuus panostaa ylittää verkon kyvyn ottaa validaattoreita sisään.

Kysyntää ruokkivat kaksi asiaa, joita Bitcoinin louhinnalla ei ole. Ensinnäkin stakingilla ei ole energiakattoa: uuden validaattorin lisääminen ei vaadi megawattia sähköä vaan pantin ja vaatimattoman noden. Toiseksi institutionaalinen kysyntä, mukaan lukien stakingia sisältävät ETF-tuotteet, on tuonut jonoon pääomaa, joka etsii ketjun natiivia tuottoa. Kun louhijan on ostettava sähköä joka päivä, staker lukitsee pääoman kerran ja saa palkkiota passiivisesti.

Jono ei ole merkki ongelmasta vaan kysynnästä. Ethereum päästää uusia validaattoreita sisään säädellyllä vaihtuvuudella (churn), joka on nyt 256 ETH:ta epookkia kohti, jotta konsensus pysyy vakaana eikä panostettu joukko muutu liian nopeasti. Kun sisään haluaa enemmän pääomaa kuin portti päästää, syntyy jono; tällä hetkellä siinä seisoo yli kaksi miljoonaa ETH:ta noin 36 vuorokauden odotuksella. Vertailun vuoksi Bitcoinilla ei ole tällaista jonoa: kuka tahansa voi kytkeä koneen verkkoon milloin vain, ja hashrate reagoi välittömästi. Ethereumin jono onkin ainutlaatuinen kasvun mittari, koska se kertoo suoraan, kuinka paljon pääomaa haluaa turvaamaan verkkoa nykyisellä tuotolla.

Vertailu on hämmästyttävä: sama viikko, jolloin Bitcoinin hashrate laski noin 4,5 prosenttia seitsemässä päivässä, Ethereumin panostettu määrä pysyi ennätystasolla ja jono täynnä. Kaksi turvakäyrää, kaksi suuntaa. Se, joka haluaa syvemmän katsauksen validaattorin arkeen ja elinkaareen, löytää sen solo stakingin oppaastamme. Alla stakingin tuore tilannekuva.

Lähde: validatorqueue.com ja CoinGecko, 5.9.2026.

Miksi käyrät eroavat juuri nyt

Kahden käyrän eron ymmärtää parhaiten miettimällä, mikä rajoittaa kumpaakin. Bitcoinin hashraten kasvua rajaa kolme asiaa: hinta (joka määrää louhijan tulot), sähkön hinta (joka määrää kustannukset) ja nyt uusi kilpailija, tekoäly, joka ohjaa saman verkkoliitännän ja saman jäähdytysinfran kilpailevaan käyttöön. Megawatti, joka ennen pyöritti Antminer-koneita, pyörittää yhä useammin GPU-klustereita. Siksi hashrate ei kasva ellei hinta nouse tarpeeksi rahoittamaan uusia megawatteja tekoälyn ohi.

Tekoälyn ja louhinnan kilpailu samasta infrasta on vuoden 2026 määrittävä muutos. Pörssilistatut louhijat kuten Marathon, Riot ja CleanSpark ovat ilmoittaneet mittavista tekoäly- ja HPC-hankkeista, koska datakeskuksen sähköliittymä, jäähdytys ja tontti kelpaavat kummallekin kuormalle, mutta tekoäly maksaa vakaasta laskennasta enemmän kuin volatiili louhinta. CoinShares arvioi alan tekoälysopimusten summaksi jo yli 70 miljardia dollaria. Kun megawatti ohjautuu grafiikkasuorittimille, se ei enää kasvata hashratea, joten Bitcoinin turvakäyrän nousua rajoittaa nyt kilpailija, jota sillä ei ollut vielä vuosi sitten. Ethereumin stakingiin tämä ei vaikuta lainkaan, koska se ei kilpaile samoista megawateista.

Ethereumin stakingin kasvua rajaa aivan eri asia. Energiakattoa ei ole, joten ainoa rajoite on halukkuus lukita pääomaa ja protokollan oma jono, joka päästää validaattoreita sisään säädellyllä vauhdilla. Kun tuotto on houkutteleva suhteessa vaihtoehtoihin ja laitteisto on halpa node, kasvu jatkuu jopa pehmeässä hintaympäristössä. Tämä on syvin ero: proof-of-workin kasvu on hintaveto, joka tarvitsee nousevan BTC-hinnan, kun taas proof-of-staken kasvu on tuotto- ja kysyntätarina, joka jatkuu niin kauan kuin panostaminen kannattaa.

Käytännön seuraus sijoittajalle: hashraten notkahdus ei kerro Bitcoinin heikkoudesta samalla tavalla kuin aiemmat laskut. Se kertoo, että louhijat ovat rationaalisia ja siirtävät konetehoa sinne, missä tuotto on parempi. Vaikeustason automaattinen säätö pitää lohkoajan noin kymmenessä minuutissa riippumatta siitä, kuinka moni kone on päällä, joten verkko toimii yhtä luotettavasti pienemmälläkin hashratella. Turvabudjetin kannalta kysymys on kuitenkin toinen: pienempi hashrate tarkoittaa halvempaa hyökkäystä, ja juuri siihen menemme seuraavaksi.

Hinta turvallisuudesta: mitä 51 prosentin hyökkäys maksaa

Hashraten kasvun todellinen merkitys näkyy vasta, kun lasketaan hyökkäyksen hinta. Duken yliopiston professori Campbell Harvey arvioi lokakuussa 2025 julkaistussa tutkimuksessaan, että viikon mittainen enemmistöhyökkäys Bitcoinin verkkoon maksaisi noin kuusi miljardia dollaria: laitteistoa noin 4,6 miljardia, datakeskusrakentamista noin 1,34 miljardia ja sähköä noin 0,13 miljardia. Se oli tuolloin noin 0,26 prosenttia verkon arvosta (crypto.news).

Vuonna 2026 Harvey tarkensi mallia. Yhdistämällä hashraten hankintaan suuren lyhyeksimyynnin offshore-johdannaismarkkinoilla hyökkääjä voisi hyötyä juuri siitä hinnan romahduksesta, jonka hyökkäys aiheuttaa, jolloin operaation ei tarvitse kattaa kulujaan louhinnalla. Harveyn mukaan tällöin kustannus on noin 50 peruspistettä Bitcoinin arvosta, ja hän korosti, että ero aiempaan on nimenomaan johdannaismarkkinoiden koko. Karkeasti kyse on noin kahdeksan miljardin dollarin operaatiosta.

Kaikki eivät osta uhkakuvaa. American Bitcoin Corpin presidentti Matt Prusak vastasi, että taloudellinen toteutettavuus tappaa 51 prosentin teesin: näin suuren laitekannan kerääminen veisi vuosia, ja pörssit jäädyttäisivät epäilyttävän aktiviteetin ennen kuin hyökkäys ehtii tuottaa. Kummankin näkemyksen ytimessä on sama havainto, joka tekee proof-of-workin turvasta erikoisen: hyökkääjän laitteisto on palautettavissa. Hyökkäyksen jälkeenkin hän omistaa ASIC-koneet, jotka ovat miljardien arvoiset. Bitcoinin turva perustuu siihen, että sähköä on poltettava jatkuvasti, mutta itse laitteisto ei tuhoudu, jos joku päättää käyttää sitä väärin.

51 prosentin hyökkäyksen historia: ketkä sen ovat kokeneet

Enemmistöhyökkäys ei ole pelkkä teoreettinen harjoitus. Pienemmät proof-of-work-ketjut ovat kokeneet sen useaan otteeseen. Ethereum Classic joutui enemmistöhyökkäysten kohteeksi muun muassa vuonna 2019 ja uudelleen useita kertoja vuonna 2020, jolloin hyökkääjät järjestivät ketjun historiaa uusiksi ja mahdollistivat kaksinkertaisia käyttöjä pörsseissä. Bitcoin Gold koki vastaavat kaksoiskäyttöhyökkäykset sekä 2018 että 2020, ja pienempi Verge kärsi omista hyökkäyksistään. Kaikkia näitä yhdisti sama heikkous: niiden hashrate oli niin pieni, että tarpeeksi laskentatehoa saattoi vuokrata halvalla vaikkapa pilvilouhintamarkkinoilta.

Bitcoinin pääketjua ei ole koskaan onnistuttu kaappaamaan tällä tavalla. Ero on juuri turvabudjetissa: kun ketjun takana on satoja eksahasheja erikoislaitteistoa, hyökkäykseen tarvittavaa tehoa ei voi vuokrata, vaan se pitäisi rakentaa fyysisesti. Tämä on hashraten kasvun konkreettisin hyöty: se on nostanut hyökkäyksen hinnan tasolle, jolla kyse ei ole enää tunneista vaan miljardeista. Samalla se selittää, miksi vuoden 2026 notkahdus herättää keskustelua. Vaikka hashrate on yhä valtava, jokainen prosentin lasku pienentää teoreettista hyökkäyskustannusta, ja pitkällä aikavälillä turvabudjetin suunnalla on väliä juuri tästä syystä.

Ethereumin hyökkäyskustannus: panos palaa

Proof-of-stake kääntää logiikan päälaelleen. Ethereumin dokumentaation mukaan viimeistellyn lohkon peruuttaminen, eli pahin mahdollinen uudelleenjärjestely, on mahdollista vain, jos hyökkääjä tuhoaa yli kolmasosan kaikesta panostetusta ETH:sta. Nykyisillä 42,7 miljoonalla panostetulla ETH:lla se kolmasosa on suuruusluokkaa 30 miljardia euroa, ja tämä pääoma ei palaudu: protokolla polttaa sen. Kahden kolmasosan hallinta, joka mahdollistaisi epärehellisen ketjun viimeistelyn, maksaisi vastaavasti kaksi kertaa enemmän.

Tässä on proof-of-staken turvan koko idea. Bitcoinia vastaan hyökkäävä maksaa energiasta ja pitää laitteet; Ethereumia vastaan hyökkäävä laittaa likoon oman pääomansa, joka tuhotaan hyökkäyksen yhteydessä. Ekonomiassa tätä kutsutaan taloudelliseksi viimeistelyksi (economic finality): verkkoa ei suojaa fyysinen työ vaan uskottava uhka pääoman menettämisestä. Lisäksi Ethereumilla on sosiaalinen viimekäden puolustus, jossa rehellinen vähemmistö voi haaroittaa ketjun ja jättää hyökkääjän panoksen kuolleeksi.

Kumpi malli on turvallisempi, ei ratkea yhdellä luvulla. Bitcoinin vuotuinen turvamaksu (noin 11 miljardia euroa) on suurempi kuin Ethereumin liikkeeseenlasku (pari miljardia euroa), mutta Ethereumin panttina oleva pääoma (noin 90 miljardia euroa) on moninkertainen Bitcoinin hyökkäyskustannukseen (noin kahdeksan miljardia dollaria) verrattuna. Proof-of-work ostaa turvaa virtana, proof-of-stake varastona. Molemmat kasvavat, mutta eri tahtiin ja eri syistä.

Energia vastaan pääoma: kaksi kustannusrakennetta

Bitcoinin turva on käyttökustannus: sähkölasku juoksee koko ajan. Ethereumin turva on pääomakustannus: pantti lukitaan kertaalleen. Tämä ero muovaa myös sen, miten kumpikin käyrä kasvaa. Bitcoinin puolella kasvun moottori on laitteiston hyötysuhde. Jokainen ASIC-sukupolvi tuottaa enemmän hasheja wattia kohti, joten verkon teho voi nousta ilman että energiankulutus kasvaa samassa suhteessa. Vuoden 2016 Antminer S9 kulutti noin 98 joulea terahashia kohti; vuoden 2026 nestejäähdytteinen S23 Hydro alittaa ensimmäisenä sarjakoneena kymmenen joulen rajan noin 9,5 joulessa. Kymmenessä vuodessa hyötysuhde on parantunut suunnilleen kymmenkertaiseksi. Laitevalmistajien kilpajuoksun taustat käymme läpi erikseen jutussa Bitmain vastaan MicroBT.

Hyötysuhde ei kuitenkaan pelasta louhijaa energialaskulta kokonaan: se vain siirtää kilpailua kohti niitä toimijoita, joilla on halvinta ja vakainta sähköä, ja yhä useammin niitä, jotka voivat myydä saman infran tekoälylle. Proof-of-stakella ei ole vastaavaa toistuvaa energiakustannusta lainkaan. Validaattorin laitteisto on tavallinen palvelin, ja turvan kustannus on vaihtoehtoiskustannus lukitulle pääomalle, ei sähkömittari. Siksi stakingin kasvua ei rajoita sama fyysinen katto kuin louhintaa.

Keskittymisen kaksi muotoa: poolit vastaan Lido

Turvabudjetin koko ei kerro kaikkea; myös sen jakautuminen on tärkeää. Bitcoinissa keskittyminen näkyy poolitasolla. Kolme suurinta poolia, Foundry USA (noin 25 prosenttia), F2Pool (noin 18 prosenttia) ja AntPool (noin 17 prosenttia), tuottaa yhdessä noin 60 prosenttia lohkoista (Hashrate Index). Käytännössä vain muutama pooli riittäisi ylittämään puolet verkon lohkoista, vaikka niiden takana on tuhansia itsenäisiä louhijoita, jotka voivat vaihtaa poolia. Stratum V2:n kaltaiset protokollat pyrkivät siirtämään lohkon rakentamisen valtaa yksittäisille louhijoille takaisin.

Ethereumissa keskittyminen näkyy staking-palveluntarjoajien tasolla. Suurin yksittäinen toimija Lido hallitsee noin 24 prosenttia panostetusta ETH:sta, kun huippu vuonna 2023 oli noin 32 prosenttia (CCN). Muoto on eri kuin Bitcoinissa: yhden toimijan osuus on suuri, mutta kärki on hajautuneempi, kun mukana ovat Rocket Pool, Coinbase, Binance ja kasvava joukko itsenäisiä stakereita. Nestemäisten staking-tokenien lunastus- ja likviditeettikysymyksiä puimme erikseen jutussa Lido vastaan Rocket Pool vastaan Frax. Molemmilla ketjuilla keskittyminen on todellinen riski, mutta se ilmenee eri kerroksessa: Bitcoinissa poolissa, Ethereumissa palveluntarjoajassa.

Tuotto ratkaisee kummallakin puolella

Sekä louhinta että staking ovat pohjimmiltaan tuottobisneksiä, ja kun tuotto puristuu, kasvu pysähtyy. Louhijan avainmittari on hashprice, eli tulo terahashia kohti päivässä. CoinShares raportoi hashpricen painuneen viisivuotispohjalle noin 29 dollariin petahashilta päivässä, mikä painoi arviolta 15-20 prosenttia vanhoista koneista tappiolle (CoinShares). Kesän jälkeen mittari on palautunut hintarallin myötä, mutta marginaali on ohut, ja juuri se ajaa koneita pois verkosta ja hashraten notkahdukseen.

Validaattorin avainmittari on staking-tuotto, tällä hetkellä noin 2,6 prosenttia vuodessa. Sekään ei ole ilmainen: nimellinen tuotto ei ole sama kuin reaalituotto, kun otetaan huomioon liikkeeseenlaskun aiheuttama laimennus ja se, kuinka suuri osa palkkiosta tulee MEV:stä ja siirtomaksuista eikä uudesta ETH:sta. Sitä, mistä validaattorin tuotto oikeasti syntyy ja mihin se katoaa, avaamme jutussa Validaattoritalous 2026. Olennaista tässä on, että Ethereumin jono on täynnä myös 2,6 prosentin tuotolla: kysyntä ylittää tarjonnan silloinkin, kun nimellistuotto on matala. Bitcoinin puolella sama ohut marginaali sen sijaan sammuttaa koneita. Sama voima, tuotto, kasvattaa yhtä käyrää ja notkauttaa toista.

Pectra, EIP-7251 ja validaattorien konsolidointi

Stakingin kasvukäyrää lukiessa on yksi sudenkuoppa. Validaattorien lukumäärä ei enää kerro koko totuutta panostuksen kasvusta. Ethereumin Pectra-päivitys aktivoitui pääverkossa 7. toukokuuta 2025, ja sen mukana tullut EIP-7251 nosti validaattorin tehokkaan enimmäissaldon 32 ETH:sta 2 048 ETH:oon. Aiemmin 640 ETH:n panos vaati 20 validaattoria; nyt sen voi hoitaa yhdellä.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että suuret operaattorit konsolidoivat validaattoreitaan, joten panostettu ETH voi kasvaa nopeamminkin kuin validaattorien lukumäärä. Siksi 906 814 validaattoria ei ole yksinään paras kasvun mittari; panostettu määrä (42,7 miljoonaa ETH) ja jono kertovat enemmän. Sijoittajan kannattaa katsoa nimenomaan lukittua pääomaa ja sisääntulojonoa, ei pelkkää validaattorilukua, jos haluaa arvioida stakingin turvabudjetin suuntaa oikein.

Sääntely: Finanssivalvonta, MiCA ja PoW vastaan PoS

Suomalaisen näkökulmasta on tärkeää erottaa, mitä sääntely oikeasti koskee. Finanssivalvonta valvoo kryptovarapalvelun tarjoajia, kuten pörssejä ja säilytyspalveluita, MiCA-asetuksen nojalla, mutta se ei valvo louhintaa eikä stakingin taustalla olevaa protokollaa (Finanssivalvonta). Suomen MiCA-siirtymäaika päättyi jo 30. kesäkuuta 2025, yhtenä EU:n lyhyimmistä, joten palveluntarjoajien on pitänyt olla toimiluvan piirissä. Kryptojohdannaiset, kuten futuurit ja ikuiset sopimukset, ovat rahoitusvälineitä MiFID II:n alaisuudessa, eivät MiCA:n.

Yhdysvalloissa proof-of-workin ja proof-of-staken sääntelykohtelu on eronnut. SEC:n yritysrahoitusosasto totesi maaliskuussa 2025, että proof-of-work-louhinta ei laukaise arvopaperilainsäädäntöä, kun taas palveluna tarjottu staking on ollut tiukemman tarkastelun kohteena. Ero on olennainen: louhinta on laitteiston pyörittämistä, kun taas kolmannen osapuolen staking-palvelu voi muistuttaa sijoitussopimusta, vaikka itse protokolla ei sitä ole.

Suomessa on lisäksi tuore paikallinen mutka, joka osuu nimenomaan proof-workin energiapuoleen. Konesalien sähkö siirrettiin alemmasta veroluokasta yleiseen luokkaan 1. heinäkuuta 2026, mikä nosti sähköveron noin 45-kertaiseksi, arviolta 0,05 sentistä noin 2,24 senttiin kilowattitunnilta (AI Suomi). Muutos tähtää tekoälykampusten energiankäyttöön, mutta se osuu myös louhintaan ja on juuri sellainen jatkuva kustannus, jota stakingilla ei ole. Sekä louhinnan että stakingin tuotot ovat Suomessa veronalaista tuloa, ja Vero.fi ohjaa niiden ilmoittamisessa.

Mitä seurata loppuvuonna 2026

Kahden turvakäyrän suunta loppuvuonna riippuu eri muuttujista. Bitcoinin puolella kaikki palautuu hintaan. CoinShares ennustaa hashraten nousevan 1,8 tsettahashiin vuoden 2026 loppuun ja kahteen tsettahashiin maaliskuun 2027 loppuun mennessä, mutta ehtona on, että BTC palautuu kohti 100 000:ta dollaria. Ennuste on käytännössä hintaskenaario, jonka olemme avanneet erikseen jutussa Bitcoinin tie kahteen tsettahashiin. Alla skenaariot tiiviisti.

Ethereumin puolella katse on jonossa ja panostusasteessa. Ylittääkö panostettu osuus 35 prosentin rajan, pysyykö sisääntulojono täynnä, ja jatkuvatko institutionaaliset virrat staking-tuotteisiin? Taustalla käydään myös keskustelua liikkeeseenlaskun rajaamisesta, mikä muuttaisi validaattorin reaalituottoa. Pidemmällä horisontilla molempia ketjuja odottaa oma kysymyksensä: Bitcoinin vuoden 2028 puoliintuminen leikkaa lohkopalkkion 1,5625 BTC:hen ja siirtää turvabudjetin painoa kohti siirtomaksuja, kun taas Ethereumin turva riippuu siitä, pysyykö panostettu pääoma houkuttelevana. Kaksi käyrää, kaksi eri riskiä, ja markkina äänestää pääomallaan siitä, kumpaa turvamallia se rahoittaa.

Usein kysytyt kysymykset

Mikä on turvabudjetti ja miksi hashraten kasvu on tärkeää?

Turvabudjetti on se taloudellinen kustannus, jonka hyökkääjän on voitettava saadakseen verkon hallintaansa. Bitcoinissa se on louhijoiden tulovirta ja siihen kytketty hashrate: mitä enemmän laskentatehoa verkossa on, sitä kalliimpaa on kerätä enemmistö ja kirjoittaa historia uusiksi. Siksi hashraten kasvu on suoraan Bitcoinin turvan kasvua. Ethereumissa vastaava rooli on panostetulla ETH:lla, joka tuhotaan hyökkäyksen yhteydessä.

Kumpi on turvallisempi, Bitcoin vai Ethereum?

Yksiselitteistä vastausta ei ole, koska mallit mittaavat turvaa eri tavalla. Bitcoinin vuotuinen turvamaksu (noin 11 miljardia euroa) on suurempi, mutta hyökkääjän laitteisto on palautettavissa. Ethereumin panttina oleva pääoma (noin 90 miljardia euroa) on paljon suurempi, ja hyökkääjän oma panos tuhotaan. Proof-of-work ostaa turvaa jatkuvana energiavirtana, proof-of-stake lukittuna pääomavarastona.

Miksi Bitcoinin hashrate laski vuonna 2026?

Kyseessä on historian ensimmäinen ei-pakotettu hashraten lasku: se ei johtunut kiellosta tai romahduksesta vaan vapaaehtoisesta siirtymästä. Louhijat ohjaavat konetehoa ja megawatteja tekoäly- ja HPC-kuormiin, joissa tuotto on parempi. CoinShares arvioi, että listattujen louhijoiden tuloista jopa 70 prosenttia voi tulla tekoälystä vuoden loppuun mennessä. Ohut hashprice ja korkeat tuotantokustannukset sammuttivat vanhimpia koneita.

Paljonko 51 prosentin hyökkäys Bitcoiniin maksaisi?

Duken professori Campbell Harvey arvioi alkuperäisessä tutkimuksessaan kustannukseksi noin kuusi miljardia dollaria (laitteisto, datakeskus ja sähkö). Yhdistämällä hyökkäys suureen lyhyeksimyyntiin johdannaismarkkinoilla operaatiosta voisi tulla kannattava, jolloin kustannus on hänen mukaansa noin 50 peruspistettä Bitcoinin arvosta eli suuruusluokkaa kahdeksan miljardia dollaria. Osa alan toimijoista pitää tällaista hyökkäystä käytännössä toteuttamiskelvottomana.

Verottaako Suomi louhintaa ja stakingia, ja valvooko Finanssivalvonta niitä?

Sekä louhinnan että stakingin tuotot ovat Suomessa veronalaista tuloa, ja Vero.fi ohjaa niiden ilmoittamisessa. Finanssivalvonta valvoo MiCA:n nojalla kryptovarapalvelun tarjoajia, kuten pörssejä ja säilytystä, mutta ei itse louhintaa tai stakingin taustaprotokollaa. Lisäksi konesalien sähkövero nousi Suomessa 1. heinäkuuta 2026 noin 45-kertaiseksi, mikä kasvattaa louhinnan energiakustannusta.

Kirjoittanut Yuki Tanaka, HOGE Wiren louhinta- ja staking-toimitus.