Solo vai pooli 2026: näin Bitcoin-louhija saa palkkansa

Heinäkuun 9. päivänä 2026 kämmenelle mahtuva, noin 130 euron Bitaxe-laite ratkaisi Bitcoin-lohkon 957 382 ja lunasti koko lohkopalkkion: reilut 3,13 BTC, arvoltaan tuolloin noin 200 000 dollaria eli noin 170 000 euroa (news.bitcoin.com). Elokuun 2. päivänä sama ihme toistui, kun yksinään louhinut kone nappasi lohkon 960 804 palvelun Solo CKPool kautta (news.bitcoin.com). Tällaiset otsikot ruokkivat unelmaa: kuka tahansa voi voittaa Bitcoin-lotossa kotisohvalta. Silti yli 99 prosenttia koko verkon laskentatehosta virtaa suurten louhintapoolien läpi, eikä syy ole tietämättömyys vaan matematiikka.

Tämä juttu ei kysy, kuka hallitsee Bitcoinin louhintaa, vaan jotain arkisempaa ja louhijan kannalta tärkeämpää: miten louhija oikeasti saa palkkansa. Miksi lähes kaikki liittyvät pooliin, mitä pooli todella myy, mitä eri palkkiomallit (PPS, FPPS, PPS+, PPLNS ja TIDES) tarkoittavat euroina ja varianssina, milloin yksin louhiminen on järkevää ja milloin se on puhdas lottokuponki. Lopuksi katsomme, mitä poolin valinta merkitsee Bitcoinin hajautukselle, suomalaisen louhijan verotukselle ja sille, kuka lopulta päättää lohkon sisällöstä.

Miksi lähes kukaan ei enää louhi yksin

Bitcoinin ensimmäisinä vuosina 2009 ja 2010 lohkoja saattoi ratkoa kotikoneen prosessorilla yksin, koska verkon teho oli olematon. Nyt tilanne on toinen. Koko verkon laskentateho on noin 927 exahashia sekunnissa eli EH/s (Hashrate Index), ja Bitcoinin hinta on noin 73 688 euroa eli 83 869 dollaria (CoinGecko, eurodollarikurssi noin 1,14). Yksi lohko syntyy keskimäärin joka kymmenes minuutti, ja sen palkkio on 3,125 BTC eli noin 230 000 euroa, kunnes seuraava puoliintuminen keväällä 2028 puolittaa summan.

Louhijan yhtälö on yksinkertainen: osuutesi palkkioista on suoraan verrannollinen osuuteesi verkon tehosta. Jos hallitset miljoonasosaa laskentatehosta, löydät keskimäärin miljoonasosan lohkoista, eli noin yhden lohkon 19 vuodessa. Ongelma on, että lohkot eivät jakaudu tasaisesti. Voit odottaa neljäkymmentä vuotta löytämättä yhtäkään tai osua ensimmäisenä päivänä. Tämä epävarmuus on nimeltään varianssi, ja se on koko poolibisneksen olemassaolon syy. Pooli on joukko louhijoita, jotka yhdistävät tehonsa, löytävät lohkoja säännöllisesti ja jakavat palkkiot tehdyn työn mukaan. Ensimmäinen tällainen pooli, Slush Pool, käynnistyi jo vuonna 2010 ja tunnetaan nykyään nimellä Braiins.

Varianssi on louhijan todellinen vihollinen

Lohkon löytäminen on sattumaprosessi. Jokainen laskentayritys on kuin kolikonheitto, jossa voittotodennäköisyys on häviävän pieni mutta yrityksiä tehdään biljoonia sekunnissa. Yksittäinen teollinen louhin, esimerkiksi Antminer S21 noin 200 TH/s teholla, löytää nykyverkossa lohkon keskimäärin kerran 88 vuodessa. Keskiarvo ei kuitenkaan maksa sähkölaskua. Pieni louhija voi hyvinkin ajaa konettaan vuosia, maksaa sähköt joka kuukausi eikä koskaan osua lohkoon. Se on konkurssi ennen ensimmäistä palkkiota.

Pooli poistaa juuri tämän epävarmuuden suurten lukujen lain avulla. Kun tuhannet louhijat yhdistävät tehonsa, pooli löytää lohkoja jatkuvasti, suurimmat useita päivässä. Louhijat todistavat tekemänsä työn lähettämällä poolille osuuksia (shares), jotka ovat lähes kelvollisia tiivisteitä. Pooli laskee osuudet ja maksaa jokaiselle palkkion suhteessa tehtyyn työhön, riippumatta siitä kenen kone lopulta ratkaisi lohkon. Näin epävarma ja kimurainen lottotulo muuttuu ennustettavaksi palkaksi. Poolin kautta virtaava tulo riippuu edelleen hashpricesta eli laskentatehon tuotosta, jota käsittelimme jutussa hashprice vastaan staking-tuotto, mutta pooli tasaa tuon tulon ajassa. Tämä on syy siihen, että lähes kaikki liittyvät pooliin: he eivät osta suurempaa voittoa, he ostavat tasaisemman tulon.

Solo-louhinnan matematiikka: lottokuponki sähkölaskulla

Kun solo-louhintaa katsoo todennäköisyyksinä, romantiikka haihtuu nopeasti. Alla oleva taulukko esittää, kuinka usein eri laitteet löytäisivät lohkon nykyisellä noin 927 EH/s verkkoteholla. Luvut on laskettu suoraan laitteen tehon ja verkon tehon suhteesta, ja ne heikkenevät sitä mukaa kun verkko kasvaa. Kämmenen kokoinen Bitaxe Gamma ostaa noin viiden sentin edestä lottokuponkeja päivässä tavallisella kotitaloussähköllä (millionminer.com), mutta sen odotettu aika lohkoon on tuhansia vuosia.

Tärkein oivallus on, että jokainen lohko on erillinen arvonta. Kone ei kerää edistymispalkkia eikä lähesty voittoa. Eilinen epäonni ei paranna tämän päivän todennäköisyyttä lainkaan. CoinDesk on arvioinut, että noin yhden terahashin laite löytäisi lohkon keskimäärin kerran noin 18 000 vuodessa, mikä on samaa suuruusluokkaa kuin oma laskelmamme Bitaxelle. Käytännössä solo-louhinta pienellä laitteella ei ole tulonlähde vaan arpajaisveto, jonka panoksena on sähkölasku.

Kun lotto osuu: vuoden 2026 solo-voitot

Silti onnenpotkuja sattuu, koska jokainen arvonta on aidosti erillinen. Vuonna 2026 pienet solo-laitteet ovat ratkaisseet useita lohkoja. Heinäkuun Bitaxe-voitto (lohko 957 382) tehtiin Public Pool -palvelun kautta, ja elokuun voitto (lohko 960 804) oli CKPoolin 317. solo-lohko, minkä takana oli ilmeisesti vuokrattua noin 100 PH/s tehoa eikä pöytälaite (news.bitcoin.com). Julkiset seurantapalvelut ovat kirjanneet yli 50 vahvistettua solo-lohkoa kesäkuusta 2023 lähtien (news.bitcoin.com), ja solo-lohkojen määrä on ollut kasvussa, noin 24 kappaletta viimeisen vuoden aikana eli reilut 40 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Miksi joku sitten louhii yksin, jos odotettu aika on vuosituhansia? Kolmesta syystä. Ensinnäkin täysi palkkio ilman poolimaksua on jättipotti, jos se osuu. Toiseksi solo-louhija ei anna tehoaan minkään suuren poolin käyttöön, mikä on aatteellinen kannanotto hajautuksen puolesta. Kolmanneksi moni suhtautuu siihen kuin lottoon: pieni panos, epärealistinen mutta jännittävä toivo. On kuitenkin muistettava selviytymisharha. Jokaista uutisoitua voittajaa kohden on tuhansia laitteita, jotka polttivat sähköä eivätkä osuneet mihinkään. Voitot ovat todellisia, mutta ne eivät ole edustava otos.

Mitä pooli oikeasti myy: varianssin vakuutus

Poolia kannattaa ajatella vakuutusyhtiönä. Se ei tee laitteestasi nopeampaa eikä nosta pitkän aikavälin odotusarvoasi; päinvastoin, se ottaa pienen palkkion. Sen sijaan se ottaa kantaakseen varianssin. Monissa malleissa pooli maksaa louhijalle tasaisen korvauksen tehdystä työstä jopa ennen kuin se on löytänyt yhtäkään lohkoa. Toisin sanoen operaattori kantaa riskin siitä, osuuko lohkoja odotetulla tahdilla. Juuri tästä vakuutuksesta louhija maksaa poolimaksun.

Vaihtokauppa on selvä. Solo-louhijalla on korkein mahdollinen odotusarvo (ei poolimaksua) mutta äärimmäisen korkea varianssi. Poolissa louhijan odotusarvo laskee palkkion verran, mutta varianssi romahtaa lähelle nollaa. Kenelle tahansa, jonka on maksettava sähkölasku kuukausittain tai pyöritettävä louhintaa yrityksenä, valinta on itsestään selvä. Tämä sama logiikka pätee muuallakin kryptossa: myös staking tasaa yksittäisen validaattorin epävarmuutta, mistä lisää tuonnempana.

Palkkiomallit: PPS, FPPS, PPS+, PPLNS ja TIDES

Kaikki poolit eivät jaa palkkioita samalla tavalla. Erot ovat teknisiä mutta ratkaisevat sen, kuka kantaa varianssin ja kuinka tasaista tulo on. Alla olevaan taulukkoon on koottu yleisimmät mallit (D-Central).

FPPS on suurten louhintafarmien oletus, koska se maksaa sekä lohkotuen että keskimääräiset siirtomaksut tasaisesti; pooli kantaa löytymisriskin. PPLNS taas maksaa vain silloin, kun pooli oikeasti löytää lohkon, jolloin louhija kantaa osan varianssista. PPLNS palkitsee poolille uskollisia louhijoita ja rankaisee niitä, jotka hyppäävät poolista toiseen aina otollisimman hetken perässä. PPS on puhtain mutta kallein: pooli maksaa pelkän lohkotuen jokaisesta osuudesta ja pitää itsellään kaikki siirtomaksut sekä riskin. TIDES on Oceanin ei-säilyttävä malli, jossa palkkio maksetaan suoraan lohkon coinbase-tapahtumasta eikä kierrä poolin lompakon kautta.

Poolimaksut ja kynnykset: mitä louhija maksaa

Maksu on vain yksi osa hintaa. Louhijan kannattaa katsoa myös vähimmäisnostoa, sitä pitääkö pooli varoja hallussaan ennen maksua, ja piilokuluja kuten viivettä ja hylättyjä osuuksia. Alla oleva taulukko kokoaa tyypilliset maksut ja ehdot syksyllä 2026 (D-Central).

Foundryn lähes nollan maksu suurille louhijoille on tappiojohtaja. Pooli oli täysin ilmainen vuodesta 2019 vuoteen 2023, jolloin se otti käyttöön porrastetut maksut, mutta institutionaalisille asiakkaille hinta on käytännössä nolla. Foundry ansaitsee muualla emoyhtiönsä Digital Currency Groupin palvelupinossa. Ilmaisuus ei siis ole hyväntekeväisyyttä vaan asiakashankintaa. Louhijan kannattaa myös huomata float: useimmat poolit pitävät louhittuja kolikoita hallussaan maksuun asti, mikä on vastapuoliriski, johon palaamme myöhemmin.

Kuka johtaa poolimarkkinaa syksyllä 2026

Poolien osuudet ovat liukuvia keskiarvoja ja heilahtelevat päivittäin, mutta suuruusjärjestys pysyy melko vakaana. Tätä kirjoitettaessa Foundry USA on liukunut noin 23 prosenttiin, alas syyskuun 25 ja 26 prosentista, kun taas AntPool on kivunnut yli 20 prosentin. Kahden suurimman poolin ero on kaventunut noin 2,6 prosenttiyksikköön, mikä on pienin ero viikkoihin. Alla oleva taulukko esittää tilanteen (Hashrate Index, verkon teho noin 927 EH/s).

Omistus kertoo, miksi pooleja ylipäätään on. Foundry kuuluu Digital Currency Groupille, AntPool laitevalmistaja Bitmainille (mikä ohjaa laiteostajat samaan pooliin), ViaBTC on sidoksissa CoinEx-pörssiin, MARA Pool on pörssiyhtiön oma itselouhintapooli ja Luxor rakentaa koko pinon laiteohjelmistosta johdannaisiin. Poolimarkkina myös harvenee: japanilaisen SBI-ryhmän SBI Crypto sulki julkisen poolinsa 31. heinäkuuta 2026 ja ohjasi noin 2,2 prosenttia verkon tehosta muualle, muun muassa Braiinsille ja Luxorille (CoinDesk).

Keskittymä ja Nakamoto-kerroin: kolme poolia riittäisi

Kun louhija valitsee poolin, hän vaikuttaa myös verkon keskittymään. Kolme suurinta poolia kokoaa yhteen noin 58,7 prosenttia verkon tehosta. Niin sanottu Nakamoto-kerroin, eli pienin määrä pooleja, jotka yhdessä ylittäisivät puolet lohkotuotannosta, on kolme. Se ei tarkoita, että Bitcoin olisi kaatumassa. Koordinoitu 51 prosentin hyökkäys olisi taloudellisesti järjetön: se polttaisi hyökkääjän omaa pääomaa, romahduttaisi hinnan ja karkottaisi louhijat. Todellinen riski ei ole Hollywood-tyylinen hyökkäys vaan hiljainen tapahtumien valikointi, mihin palaamme seuraavaksi. Kävimme skenaariot tarkemmin läpi jutussa 51 prosentin kysymys.

On myös syytä muistaa, että näkyvä osuustaulukko voi aliarvioida todellisen keskittymän. Kehittäjä 0xB10C osoitti jo vuosina 2024 ja 2025, että eräiden poolien lohkomallit muistuttavat toisiaan jopa yli 90-prosenttisesti, mikä viittaa siihen, että osa muodollisesti erillisistä pooleista voi jakaa saman taustatoimijan. Tällöin efektiivinen Nakamoto-kerroin voisi olla jopa alle kolmen. Chainlinkin mukaan enemmistötehon haltija voi järjestää tapahtumia uudelleen, sensuroida niitä ja tehdä kaksoiskäyttöä, mutta se ei voi varastaa muiden lompakoista eikä luoda kolikoita liikkeeseenlaskuaikataulun ulkopuolella (chain.link).

Kuka rakentaa lohkon? Stratum V1:stä V2:een ja F2Poolin sensuurikohu

Tässä on koko keskustelun ydin, joka jää usein huomaamatta. Vanhalla Stratum V1 -protokollalla poolin operaattori, ei yksittäinen louhija, rakentaa lohkon mallin eli valitsee mitkä tapahtumat lohkoon otetaan. Louhijat vain hakkeroivat operaattorin antamaa mallia. Toisin sanoen se, kenen pooliin liityt, päättää käytännössä lohkojesi sisällöstä. Uusi Stratum V2 ja sen Job Declaration -ominaisuus kääntää tämän: louhija ajaa omaa täyttä solmua ja rakentaa oman lohkomallinsa, ja pooli vain vahvistaa ja tasaa maksut. Oceanin DATUM tekee saman jo olemassa olevalla V1-laiteohjelmistolla, ilman uutta firmwarea.

Toukokuussa 2026 seitsemän poolia, jotka edustavat noin 75 prosenttia tehosta, liittyi Stratum V2 -työryhmään (CoinDesk), ja ensimmäinen Job Declaration -lohko (955 318) louhittiin 25. kesäkuuta 2026 DMND:n ja GoMiningin yhteistyönä (TFTC). GoMiningin toimitusjohtaja Mark Zalan tiivisti ongelman: ”Vuosien ajan louhintapoolit ovat määränneet, mitkä tapahtumat sisällytetään Bitcoinin lohkoihin.” Oceanin perustaja, Bitcoin Core -kehittäjä Luke Dashjr on kuvannut hajautuksen hyötyä näin: ”Sen sijaan, että sama pooli tekee kaksi lohkoa, saamme kaksi itsenäisen louhijan tekemää lohkoa, aivan kuin he eivät käyttäisi mitään poolia lainkaan” (x.com). Teknisistä yksityiskohdista kiinnostuneille Spark on koonnut hyvän katsauksen (spark.money).

Miksi tällä on väliä? Koska block-templaten hallinta on juuri se vipu, jota keskittymä antaa. F2Pool suodatti aikanaan OFAC-pakotelistalla olevia tapahtumia, minkä kehittäjä 0xB10C paljasti. F2Poolin perustaja Chun Wang myönsi suodattimen, mutta kytki sen pois ja perusteli kantaansa: sensuurin kestävän järjestelmän on torjuttava sensuuri protokollatasolla sen sijaan, että luotettaisiin jokaisen osapuolen omaantuntoon (TheMinerMag). Juuri tähän Stratum V2 ja DATUM puuttuvat: kun louhija rakentaa oman lohkonsa, yksittäinen operaattori ei voi hiljaa suodattaa tapahtumia.

Pooli on myös vastapuoliriski

Poolin valinta ei ole vain maksujen vertailua. Useimmissa malleissa pooli pitää louhittuja kolikoita hallussaan siihen asti, kunnes vähimmäisnosto täyttyy, joten louhija luottaa poolin vakavaraisuuteen. Varoittava esimerkki on Poolin, joka jäädytti Bitcoin- ja Ethereum-nostot syyskuussa 2022 kohdattuaan maksuvalmiusongelmia sen jälkeen, kun se oli sijoittanut louhijoiden varoja DeFi-tuottoihin. Pooli vaihtoi samalla mallinsa FPPS:stä PPLNS:ään siirtääkseen varianssin takaisin louhijoille (Bitcoinist).

Tähän riskiin on kaksi vastausta. Ensimmäinen on hajauttaa: älä pidä useiden viikkojen tuottoja poolin taseessa. Toinen on valita ei-säilyttävä malli. Oceanin TIDES maksaa suoraan lohkon coinbase-tapahtumasta, jolloin varat eivät koskaan kierrä poolin lompakon kautta, ja sama pätee aitoon solo-louhintaan poolin kautta. Vastapuoliriskin lisäksi on hyvä tietää block-withholding-hyökkäys, jossa vihamielinen osallistuja lähettää poolille osuuksia mutta pimittää löytämänsä täydet lohkot, mikä vahingoittaa poolia ja sen jäseniä. Nämä ovat harvinaisia mutta todellisia syitä katsoa poolia muutenkin kuin prosenttilukuina.

Suomalaisen louhijan näkökulma: sähkö, vero ja Finanssivalvonta

Suomessa louhijaa auttaa kylmä ilmasto, joka tarjoaa lähes ilmaisen jäähdytyksen, ja hyötyy hukkalämmön uusiokäytöstä esimerkiksi tilojen lämmityksessä. Kotimittakaavan louhinta jää silti tavallisella kotitaloussähköllä harvoin voitolliseksi, ellei lämpöä hyödynnetä. Pieni Bitaxe onkin monelle ennen kaikkea lämmitin ja lottokuponki samassa laitteessa, ei tulonlähde. Louhinnan katteita ja Suomen sähkön roolia ruodimme laajemmin erikseen; olennaista tässä on, että sähkön hinta ja teho ratkaisevat, kannattaako poolin vai solon valinta ylipäätään.

Verotuksessa on suomalaiselle louhijalle tärkeä yksityiskohta. Verohallinnon mukaan louhinnasta saatu kryptovara on saajansa ansiotuloa, joka arvostetaan saantihetken arvoon ja ilmoitetaan veroilmoituksella muiden ansiotulojen joukossa; louhinnan välittömät kulut, kuten sähkö, voi vähentää tulonhankkimismenoina (vero.fi). Ansiotulo verotetaan progressiivisesti, eli toisin kuin ostetun Bitcoinin arvonnousu, louhittu kolikko voi tulla verotetuksi korkeammalla prosentilla jo saantihetkellä. Kun louhitut kryptovarat myöhemmin myydään, syntyy erikseen luovutusvoittoa tai -tappiota. Token ja malli vaikuttavat verokohteluun myös staking-puolella, kuten kävimme läpi vertailussa Lido, Rocket Pool ja Frax.

Valvonnan puolella on hyvä muistaa rajanveto. Finanssivalvonta valvoo MiCA-asetuksen nojalla kryptovarapalvelujen tarjoajia eli pörssejä ja säilytyspalveluja, ei itse louhintaa, joka ei ole toimiluvanvarainen rahoituspalvelu (Finanssivalvonta). MiCAa on sovellettu täysimääräisesti 30. joulukuuta 2024 alkaen, ja Suomen kansallinen siirtymäaika päättyi jo 30. kesäkuuta 2025, mikä oli yksi EU:n lyhimmistä. Kryptojohdannaiset, kuten hashrate-futuurit, ovat puolestaan MiFID II:n alaisia rahoitusvälineitä, eivät MiCAn.

Staking-poolit: sama ongelma, eri ketju

Bitcoinin louhintapooleilla on suora vastine todistusosuuteen (proof of stake) perustuvissa ketjuissa. Ethereum lopetti louhinnan Merge-päivityksessä vuonna 2022, joten sen ”poolit” ovat nykyään staking-pooleja. Ongelma on sama: yksin stakeaminen vaatii 32 ETH ja kohtaa silti satunnaisuutta palkkioiden ajoituksessa. Lido, Rocket Pool ja Frax kokoavat pääomaa yhteen ja tasaavat tuotot pientä palkkiota vastaan, aivan kuten louhintapooli tasaa laskentatehon tuoton. Myös keskittymähuoli toistuu: Lidon osuus kaikesta staketusta ETH:sta on noin 23 prosenttia ja likvidin stakingin segmentistä yli 60 prosenttia.

Yksi olennainen ero on kuitenkin puolustusmekanismi. Todistusosuusketjuissa validaattori voi menettää panostaan (slashing), jos se toimii vihamielisesti, mikä on suora taloudellinen rangaistus, jollaista Bitcoinin louhinnalla ei ole. Staking-poolien konsolidaatio ja sen dynamiikka muistuttaa silti kiusallisen paljon louhintapoolien keskittymää, ja käsittelimme tätä ilmiötä jutussa Lido vastaan Rocket Pool vastaan Frax. Molemmilla puolilla pätee sama periaate: poolin pitäisi tasata palkkio, ei kaapata kontrollia.

Solo vai pooli: kenelle kumpikin sopii

Valinta ei ole ideologinen ellei halua sen olevan. Pooli sopii sinulle, jos tarvitset ennustettavaa tuloa, pyörität louhintaa liiketoimintana tai maksat sähköt kuukausittain. Valitse FPPS, jos haluat mahdollisimman tasaisen tulon, tai PPLNS, jos haluat minimoida maksut ja aiot pysyä samassa poolissa. Jos arvostat sensuurinkestävyyttä ja omaa hallintaa, harkitse ei-säilyttävää mallia kuten Oceanin TIDES tai DATUM, jolloin rakennat lohkosi itse ja pidät kolikkosi omassa hallinnassasi maksuun asti.

Solo taas sopii harrastajalle, joka hakee lottojännitystä, aatteelliselle louhijalle, joka ei halua kasvattaa suurimpien poolien osuutta, tai sille, joka hyödyntää koneen lämmön ja hyväksyy, että voitto voi jäädä olemattomaksi. Terveintä koko verkolle olisi tilanne, jossa yhä useampi louhija rakentaa oman lohkonsa Stratum V2:lla tai DATUMilla, jolloin pooli tasaa maksun mutta ei hallitse sisältöä. Seuraa siis kolmea asiaa: kaventuuko Foundryn ja AntPoolin ero entisestään, kuinka moni pooli ottaa Job Declarationin oikeasti tuotantoon, ja pysyykö pooli maksupalveluna vai jääkö se kontrollin pullonkaulaksi. Näihin kysymyksiin vastaus ratkaisee, onko louhintapooli Bitcoinin turva vai sen heikoin lenkki.

Usein kysytyt kysymykset

Kannattaako Bitcoinia louhia yksin vai poolissa?

Lähes kaikille louhijoille pooli on ainoa järkevä vaihtoehto. Yksittäisellä koneella lohkon löytymiseen menee laskennallisesti vuosikymmeniä tai jopa vuosituhansia, joten solo-louhinta muistuttaa käytännössä lottoarvontaa. Poolissa palkkio maksetaan tasaisesti tehdyn laskentatyön mukaan, jolloin tulo on ennustettavaa. Yksin louhiminen kannattaa lähinnä harrastuksena, aatteellisista syistä tai jos hyväksyy, että tuotto voi jäädä lähes olemattomaksi.

Mikä palkkiomalli on paras: FPPS, PPS+ vai PPLNS?

Parasta mallia ei ratkaise malli itsessään vaan se, kuka kantaa varianssin. FPPS on alan yleisin ja maksaa sekä lohkotuen että keskimääräiset siirtomaksut tasaisesti, jolloin pooli kantaa löytymisriskin. PPLNS maksaa epätasaisemmin mutta usein pienemmällä palkkiolla ja suosii poolille uskollisia louhijoita. Tasaista tuloa arvostavalle FPPS sopii yleensä parhaiten, kuluja minimoivalle PPLNS.

Paljonko louhintapooli ottaa palkkiota?

Tyypillinen poolimaksu on noin 0-4 prosenttia palkkiosta. Suuret institutionaaliset FPPS-poolit kuten Foundry veloittavat suurilta louhijoilta käytännössä lähes nollan, kun taas monet PPS+ -mallit liikkuvat 2-4 prosentissa. Maksun lisäksi kannattaa tarkistaa vähimmäisnosto, joka on usein noin 0,001 BTC, sekä se, pitääkö pooli varoja hallussaan ennen maksua.

Voiko pelkällä Bitaxe-laitteella voittaa lohkon?

Voi, mutta todennäköisyys on häviävän pieni. Noin 1,2 TH/s tehoisella Bitaxe Gammalla lohkon löytymisen todennäköisyys on laskennallisesti noin yksi viidestä miljoonasta päivää kohden, joten odotettu aika lohkoon on tuhansia vuosia. Silti onnenpotkuja sattuu, sillä jokainen lohko on erillinen arvonta: vuonna 2026 pienet solo-laitteet ovat ratkaisseet useita lohkoja.

Miten louhinnasta saatua Bitcoinia verotetaan Suomessa?

Verohallinnon mukaan louhinnasta saatu kryptovara on saajansa ansiotuloa, joka arvostetaan saantihetken arvoon ja ilmoitetaan veroilmoituksella muiden ansiotulojen joukossa. Louhinnan välittömät kulut, kuten sähkö, voi vähentää tulonhankkimismenoina. Kun louhitut kryptovarat myöhemmin myydään, syntyy erikseen luovutusvoittoa tai -tappiota. Finanssivalvonta valvoo kryptovarapalvelujen tarjoajia, ei itse louhintaa.

Kirjoittaja: Yuki Tanaka, HOGE Wiren louhinnan ja stakingin erikoistoimittaja.