Louhinnan energiamix 2026: verkko ja konesalivero ratkaisevat

Bitcoinin ja muun louhinnan energiakeskustelu on vuonna 2026 vaihtanut kenttää. Kysymys ei ole enää pelkästään siitä, mikä polttoaine louhijan sähkön takana palaa, vaan siitä, mikä sähköverkko ja mikä hintasignaali ohjaavat koneet päälle ja pois. Ero on ratkaiseva, sillä se määrää, kääntyykö louhinnan energiamix aidosti vihreämmäksi vai muuttaako se vain sijaintia. Suomesta on tullut tämän kysymyksen terävin koekenttä. Maassa on lähes päästötön sähköjärjestelmä, louhinnan hukkalämpö lämmittää jo kymmeniätuhansia asukkaita, ja 1. heinäkuuta 2026 voimaan tullut konesalivero moninkertaisti datakeskusten ja louhijoiden sähköveron kertaheitolla.

Bitcoin maksoi tätä kirjoitettaessa noin 65 800 euroa (CoinGecko), mutta kurssi ei ratkaise louhinnan tulevaisuutta Pohjolassa. Sen ratkaisevat verkko, vero ja se, kuka pystyy käyttämään halvimman ja puhtaimman sähkön juuri silloin kun sitä on tarjolla. Tämä artikkeli kokoaa yhteen sen, miksi verkko on noussut polttoaineen edelle, mitä Suomen veromuutos tarkoittaa louhinnalle ja miksi hukkalämpö sekä joustava kuorma ovat nyt koko keskustelun ytimessä.

Miksi verkko, ei polttoaine, ratkaisee vuonna 2026

Proof of Work -louhinnalla on kolme ominaisuutta, jotka tekevät siitä poikkeuksellisen sähkönkäyttäjän: se on keskeytettävissä sekunneissa, se ei ole sidottu paikkaan, ja se seuraa armottomasti sähkön hintaa. Louhija sammuttaa koneet, kun sähkö on kallista, ja käynnistää ne, kun sähkö on halpaa tai lähes ilmaista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että louhinta hakeutuu sinne ja siihen hetkeen, missä sähköä on liikaa: ylijäämäiseen tuulivoimaan, säätämättömään vesivoimaan tai polttopaikalla muuten hukkaan menevään maakaasuun. Juuri siksi energiamix ei ole kolikon ominaisuus vaan verkon ja hinnoittelun tulos.

Sama logiikka näkyy Cambridgen luvuissa. Yliopiston Judge Business Schoolin huhtikuussa 2025 julkaisema tutkimus arvioi Bitcoin-verkon kulutukseksi noin 138 terawattituntia ja kestävän energian osuudeksi 52,4 prosenttia (Cambridge Judge Business School). Joulukuussa 2025 esitelty alustava päivitys nosti kulutuksen noin 190 terawattituntiin ja vähähiilisen energian osuuden 59,4 prosenttiin, ja vesivoima ohitti maakaasun verkon suurimpana yksittäisenä lähteenä (crypto.news). Muutos ei johtunut siitä, että kolikko olisi muuttunut, vaan siitä, että louhinta seurasi halpaa vesivoimaa muun muassa Etiopiaan.

Se, kuka tämän vihreän luvun mittaa ja miksi arviot heittelevät melkein kaksinkertaisesti, on oma kiistansa, jota erillinen juttumme mittauskiistasta käsittelee tarkemmin. Tässä artikkelissa katse on toisaalla: verkossa, hinnassa ja politiikassa, jotka määräävät minne ja milloin louhinta asettuu. Ne muuttujat ovat vuonna 2026 tärkeämpiä kuin yksikään päästökerroin, koska ne ohjaavat sitä, minkälaista sähköä louhinta ylipäätään päätyy käyttämään.

Kaksi lukua kehystää keskustelun: 190 TWh ja 0,0026 TWh

Ennen kuin verkosta puhutaan, kannattaa ymmärtää suuruusluokat. Bitcoinin ja Ethereumin energiankäyttö eroaa toisistaan niin rajusti, että samassa keskustelussa ei oikeastaan puhuta samasta ongelmasta. Bitcoin kuluttaa Cambridgen alustavan joulukuun 2025 arvion mukaan noin 190 terawattituntia vuodessa, mikä vastaa keskikokoisen valtion sähkönkulutusta. Digiconomistin ylläpitämä, taloudelliseen malliin perustuva mittari päätyy jopa yli 200 terawattituntiin, kun se olettaa sähkön muodostavan noin 80 prosenttia louhinnan kuluista (Digiconomist). Ero Cambridgen alhaalta ylös rakennetun ja Digiconomistin ylhäältä alas rakennetun mallin välillä on koko mittauskiistan ydin.

Ethereum on aivan toisessa mittakaavassa. Kun verkko siirtyi Proof of Work -louhinnasta Proof of Stake -malliin syyskuun Merge-päivityksessä, jonka neljäs vuosipäivä oli juuri 15. syyskuuta, sähkönkulutus romahti yli 99,98 prosenttia. Ethereum-säätiön mukaan koko verkko kuluttaa nyt noin 0,0026 terawattituntia eli 2 601 megawattituntia vuodessa, ja yksittäinen validaattori pyörii kymmenien wattien teholla, kutakuinkin kuten tehokas kotitietokone (ethereum.org). Toisin sanoen Ethereumin koko vuosikulutus on murto-osa siitä, mitä Bitcoin käyttää alle tunnissa.

Tämä asetelma selittää, miksi energiakeskustelu koskee lähes yksinomaan Bitcoinia ja muita Proof of Work -verkkoja. Staking ei poista energiakysymystä kokonaan, mutta se siirtää sen mittaluokkaan, jossa yksittäisen konesalin lämmitys on suurempi tekijä kuin koko konsensusmekanismi. Bitcoinin osalta jokainen terawattitunti taas kytkeytyy suoraan siihen, mistä verkosta sähkö tulee ja millä hinnalla.

Pohjoismainen verkko: halpaa, puhdasta ja ajoittain ilmaista

Jos louhinta hakeutuu halvimman ja puhtaimman sähkön luo, Pohjoismaiden pitäisi olla sille luvattu maa. Norjan ja Ruotsin vesivoima, Suomen ydinvoima ja koko alueen kasvava tuulivoima muodostavat sähköjärjestelmän, joka on samaan aikaan vähäpäästöinen ja ajoittain ylitarjonnan vaivaama. Suomen sähköntuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2024 noin 95-prosenttisesti fossiilivapaata (Tilastokeskus). Ydinvoima kattaa reilun kolmanneksen, tuulivoima lähes neljänneksen ja vesivoima noin 14 prosenttia tuotannosta. Olkiluoto 3:n käynnistyminen ja viimeisen kivihiilivoimalan, Salmisaaren, sulkeminen huhtikuussa 2025 painoivat fossiilisen tuotannon muutamaan prosenttiin.

Ylitarjonta näkyy hinnassa. Tuulisina ja vähäkulutuksisina tunteina pörssisähkön hinta painuu Pohjolassa toistuvasti negatiiviseksi tai lähelle nollaa, ja Suomi ja Ruotsi ovat viime vuosina vuorotelleet Euroopan kärkisijasta negatiivisten hintatuntien määrässä (Solarplaza). Kun sähkölle ei ole ottajaa, tuulivoimaa myös rajoitetaan alas: Suomessa uusiutuvaa tuotantoa leikattiin vuonna 2025 lähes 300 gigawattitunnin verran. Juuri tämä hukkaan menevä sähkö on se, mihin joustava louhinta lupaa tarttua.

Sähkön saatavuus ei kuitenkaan ole sama asia kuin liittymän saatavuus. Kantaverkkoyhtiö Fingridillä on käsittelyssä uusia liittymähakemuksia noin 24 000 megawatin edestä IT-kuormaa, mikä on moninkertaisesti Suomen koko ydinvoimakapasiteetti. Verkko ei yksinkertaisesti pysy perässä: Fingrid on joutunut pysäyttämään uusien liittymien myöntämisen osassa Etelä-Suomea vuoteen 2027 asti, kunnes verkkoa vahvistetaan. Sadan megawatin laitoksen kytkeminen 400 kilovoltin verkkoon maksaa liittymämaksuina miljoonia euroja. Puhdasta ja halpaa sähköä siis on, mutta pääsy sen äärelle on pullonkaula.

Louhinta joustavana kuormana: verkon työkalu vai loinen

Louhinnan vahvin puolustus energiakeskustelussa on sen jousto. Toisin kuin sairaala, tehdas tai tekoälyn koulutusklusteri, louhija voi katkaista tai lisätä kulutustaan sekunneissa ilman että verkko tai sen oma toiminta kärsii. Tämä tekee siitä periaatteessa verkon työkalun: se voi imeä ylijäämäsähköä silloin kun sitä on liikaa ja väistyä silloin kun kysyntä on huipussaan. Kun tuulivoima tuottaa enemmän kuin verkko kestää, louhija on valmis ostaja, joka pitää hinnan positiivisena ja vähentää tuotannon alasajoa.

Selkein esimerkki tulee Texasista, jossa louhijat luetaan verkonhaltija ERCOTin niin sanottuihin suuriin joustaviin kuormiin. Yhdysvaltain energiatilastoviranomainen EIA arvioi, että kryptolouhinnan sähkönkulutus Texasissa saattoi nousta vuonna 2025 kymmenillä prosenteilla edellisvuodesta (EIA). Osavaltion kesäkuussa 2025 hyväksytty laki SB6 velvoittaa vähintään 75 megawatin kuormat rekisteröitymään, asettaa vähintään 100 000 dollarin liittymämaksun ja antaa verkonhaltijalle valtuudet irrottaa suuret kuormat hätätilanteessa. Texas Blockchain Councilin presidentti Lee Bratcher on pitänyt lähestymistapaa kohtuullisena: hänen mukaansa viranomaisten pyytämät tiedot ovat asianmukaisia ja huomattavasti vähemmän tungettelevia kuin se, mitä liittovaltio yritti aiemmin tänä vuonna (Utility Dive).

Suomessa vastaava markkina rakentuu vasta. Helen Sähköverkko ja Fingrid käynnistivät talvella 2025 ensimmäisen paikallisen joustomarkkinan pilotin, ja Fingrid julkaisi kesäkuussa 2026 luonnoksen uusista suurten kulutuslaitosten liittymävaatimuksista (Fingrid). Kysyntäjousto on siis nousemassa verkon vakavaksi työkaluksi, ja joustava louhinta sopisi siihen rooliin.

Kolikon toinen puoli on kritiikki. Digiconomistin perustaja Alex de Vries on huomauttanut, että jousto toimii vain jos hintasignaalit ja kannustimet on aseteltu oikein; väärin viritettynä louhinta voi yhtä hyvin tukea halpaa fossiilista perusvoimaa ja pitää yllä kysyntää, joka muuten poistuisi. Sama laitos voi olla verkon vakauttaja tai lisäkuorma sen mukaan, ostaako se ylijäämää vai kilpaileeko se rajallisesta puhtaasta sähköstä. Kysymys ei ole tekninen vaan poliittinen, ja siihen vastataan hinnoittelulla ja verotuksella.

Konesalivero: Suomi nostaa hinnan 45-kertaiseksi

Juuri hinnoitteluun Suomi puuttui vuonna 2026 tavalla, joka mullistaa louhinnan talouden. Eduskunta hyväksyi 23. lokakuuta 2025 hallituksen esityksen (HE 156/2025 vp), joka siirsi datakeskusten ja niiden yhteydessä toimivan louhinnan sähkön alemmasta veroluokasta II ylempään yleiseen luokkaan I. Muutos astui voimaan 1. heinäkuuta 2026. Alempi luokka oli 0,05 senttiä kilowattitunnilta; yleinen luokka on 2,24 senttiä, eli vero nousi noin 45-kertaiseksi ja kasvoi 2,19 senttiä jokaiselta kilowattitunnilta. Valtiolle muutoksen arvioidaan tuovan noin 47 miljoonaa euroa vuodessa (Computer Weekly).

Vuoden 2022 alennus, joka siirsi vähintään 0,5 megawatin datakeskukset alempaan veroluokkaan, oli alun perin tehty houkuttelemaan investointeja. Nyt suunta kääntyi. Reaktio näkyi nopeasti: jo hallituksen esityksen valmistelun aikana marraskuussa 2025 uutisoitiin Googlen jäädyttäneen laajennussuunnitelmiaan Suomessa nimenomaan verohuolen vuoksi. Louhijalle tämä ei ole hienovarainen nyanssi vaan suora isku talouden herkimpään kohtaan, sillä sähkö on ylivoimaisesti suurin muuttuva kustannus.

Olennaista on huomata, ettei vero katso, mistä sähkö tulee. Se kohdistuu kulutukseen, ei päästöihin. Suomessa tuotettu louhinta käyttää Euroopan puhtainta sähköä, mutta veromuutos rankaisee sitä yhtä lailla kuin kivihiilellä pyörivää konesalia jossain muualla. Näin energiapolitiikan väline, joka on suunniteltu ohjaamaan investointeja ja keräämään verotuloja, muuttuu tosiasiassa myös energiamixin muokkaajaksi: se voi työntää louhinnan pois juuri sieltä, missä sen käyttämä sähkö on puhtainta.

Mitä konesalivero maksaa louhinnalle

Veromuutoksen mittakaava hahmottuu parhaiten laskennallisen esimerkin kautta. Kun louhintalaitos pyörii käytännössä ympäri vuorokauden, sen vuotuinen käyttöaika lähestyy 8 760 tuntia. Alla oleva taulukko soveltaa vahvistettuja veroprosentteja kolmeen laitoskokoon. Luvut ovat havainnollistavia laskelmia, eivät yksittäisen yrityksen todellisia lukuja, mutta ne kertovat oikean suuruusluokan.

Suhteutettuna sähkön hintaan lisäys on merkittävä. Jos verkkoon kytketyn louhijan nettosähkön hinta on esimerkiksi 4-5 senttiä kilowattitunnilta, 2,19 sentin lisävero nostaa kokonaishintaa suuruusluokassa 40-55 prosenttia. Tällainen loikka syö helposti sen katteen, jolla marginaalinen laitos ylipäätään toimii. Louhinnan kannattavuus on muutenkin tiukoilla puolituksen jälkeisessä ympäristössä, jossa lohkopalkkio on pieni ja kilpailu hashratesta kovaa; siitä, mistä pooli ja louhija todella tienaavat, kertoo tarkemmin juttumme louhintapoolin bisneksestä.

Seuraukset ovat kahtalaiset. Marginaalinen, pelkkään halpaan sähköön nojaava louhinta muuttuu Suomessa monin paikoin kannattamattomaksi ja hakeutuu kohti alempaa verotusta esimerkiksi Norjaan, Ruotsiin tai verkon ulkopuolisiin kohteisiin. Toisaalta ne laitokset, jotka tuottavat verkolle tai yhteiskunnalle jotain lisäarvoa, kuten kaukolämpöä tai kysyntäjoustoa, saattavat selvitä. Juuri tähän eroon hallitus rakensi jatkonsa.

Kompromissi: kymmenen vuoden verohelpotus jalostaville konesaleille

Veronkiristys ei jäänyt yksin. Hallituspuolueiden kompromissina valmisteltiin uusi tukimalli, joka pehmentää iskua osalle toimijoista. Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi datakeskusten valtiontuesta ja rekisteröitymisvelvollisuudesta: kyseessä on määräaikainen, jopa kymmenen vuoden mittainen verohelpotus, joka porrastuu datakeskuksen käyttämän sähkömäärän mukaan ja jonka on tarkoitus tulla voimaan yhtä aikaa veronkiristyksen kanssa (Valtioneuvosto).

Poliittinen viesti on selvä. Suomi haluaa yhä houkutella suuria datakeskusinvestointeja, mutta se haluaa erotella toisistaan sen, mitä se pitää lisäarvoa tuottavana toimintana, ja sen, mitä se pitää pelkkänä sähkönkulutuksena. Tekoälyn laskentakeskukset, pilvipalvelut ja niihin liittyvät työpaikat ovat linjan toivottu pää. Kysymys, joka jää auki, on se, mihin kohtaan louhinta tällä janalla asettuu. Jos ainoa mittari on lisäarvo, louhijan on osoitettava tuottavansa jotain muutakin kuin lohkoja.

Tässä kohtaa hukkalämpö nousee louhinnan vahvimmaksi argumentiksi. Laitos, joka lämmittää kaupungin kaukolämpöverkkoa, ei ole enää pelkkä sähkönnielu vaan osa energiajärjestelmää, joka korvaa muuta polttoainetta. Se on juuri sellaista jalostavaa toimintaa, jota tukimalli sanoo tavoittelevansa, ja se on samalla se piirre, joka erottaa pohjoismaisen louhinnan monen muun alueen laitoksista.

Hukkalämpö: louhinnan pohjoismainen erikoisuus

Louhinnan koko energia päätyy lopulta lämmöksi. Kylmässä ilmastossa, jossa kaukolämpöverkosto on valmiina, tuo lämpö on hyödyke eikä hukkaa. Suomessa louhinnan hukkalämpö lämmittää jo arviolta noin 80 000 asukasta, kun louhijoiden jäähdytysvesi ohjataan 50-78 asteisena kaukolämpöverkkoon (Grist). Toiminnan takana on muun muassa yhdysvaltalainen MARA Holdings, jolla on Suomessa kaksi kohdetta, Satakunnassa ja Seinäjoella; yhtiön omien tietojen mukaan laitokset ovat kokoluokaltaan muutamia megawatteja ja korvaavat kaukolämmössä fossiilista tuotantoa (MARA).

MARAn strategiajohtaja Adam Swick on kuvannut ratkaisua suoraviivaiseksi: Se oli oikeastaan täysin selvä juttu: miksi tätä ei tekisi. Louhintayhtiö Hashlabsin perustaja Alen Makhmetov perustelee lämmöntalteenottoa liiketoiminnan kestävyydellä: Kyseessä on kuitenkin liiketoiminta. Haluan vain tehdä siitä paljon kestävämpää, vakaampaa ja pitkäjänteisempää. Malli leviää muuallekin Pohjolaan; esimerkiksi Norjan Kirkenesissä Sazminingin laitoksen on kerrottu kattavan merkittävän osan paikallisesta lämmöntarpeesta.

Kaikki eivät osta argumenttia sellaisenaan. Greenpeacen vanhempi tutkija Johanna Fornberg muistuttaa, ettei yksittäinen hyöty oikeuta koko toimialaa: Ei ole huono asia, että koteja voidaan lämmittää edullisesti. Mutta oikeuttaako se koko toimialan? Minun mielestäni ei. Kritiikki on aiheellinen siinä mielessä, että hukkalämpö kattaa vain osan louhinnan energiasta ja koskee vain kohteita, jotka ovat lähellä kaukolämpöverkkoa. Silti se on konkreettinen, mitattava ja Suomessa jo toimiva esimerkki siitä, miten louhinta voi olla enemmän kuin sähkönkulutusta. Konesaliveron ja tukimallin maailmassa juuri tämä ero voi ratkaista, mikä laitos jää ja mikä lähtee.

Tekoäly vie puhtaimmat megawatit

Louhinnan suurin kilpailija puhtaasta sähköstä ei ole enää toinen louhija vaan tekoäly. Kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi, että datakeskusten sähkönkulutus kasvaa noin 485 terawattitunnista vuonna 2025 lähes 945 terawattituntiin vuoteen 2030 mennessä, mikä on noin kolme prosenttia koko maailman sähkönkulutuksesta; nopeimmin kasvava osa on juuri tekoälyyn erikoistuneet konesalit (IEA). Yhdysvallat ja Kiina vievät kasvusta valtaosan, ja kilpailu megawateista on jo nyt kovaa.

Ratkaiseva ero on jousto. Tekoälyn koulutus ja inferenssi vaativat tyypillisesti tasaista, katkotonta tehoa, koska laskennan keskeytys on kallista ja hankalaa. Louhinta taas voidaan sammuttaa milloin tahansa. Tämä kääntää tilanteen mielenkiintoiseksi: tekoäly on valmis maksamaan enemmän kiinteästä 24/7-tehosta ja ohittaa louhijan tarjouskilpailussa, mutta juuri tekoälyn joustamattomuus tekee louhinnan joustosta verkolle arvokkaampaa. Sama Fingridin liittymäjono, joka on pysäyttänyt uudet kytkennät osassa Etelä-Suomea, on täynnä nimenomaan tekoälyn ja pilvipalveluiden kuormaa, ei louhintaa.

Louhinnalle tämä tarkoittaa puristusta kahdesta suunnasta. Konesalivero nostaa kotimaista kustannusta, ja tekoäly vie edullisimmat ja puhtaimmat megawatit. Käytännössä louhinta joutuu yhä useammin tyytymään joko ylijäämään, jota kukaan muu ei halua, tai verkon ulkopuoliseen energiaan. Tätä megawattien kilpajuoksua, jossa hashraten kasvu junnaa ja teho karkaa tekoälylle, käsittelee tarkemmin juttumme hashraten kasvusta ja tekoälyn megawateista.

Soihtukaasu ja eristetty energia: verkon ulkopuolinen mix

Kun puhdas verkkosähkö kallistuu ja käy vähiin, louhinta hakeutuu energiaan, jota verkko ei tavoita. Selkein esimerkki on öljykenttien soihtukaasu: kaasu, joka muuten poltettaisiin taivaalle ilman hyötyä. Louhija voi asentaa generaattorin kaivon viereen ja muuttaa metaanin sähköksi paikan päällä. Ilmastovaikutuksen kannalta tällä on merkitystä, koska metaani on lyhyellä aikavälillä kymmeniä kertoja hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu. Vihreää louhintaa puolustava analyytikko Daniel Batten on arvioinut, että metaanin talteenotto voi hyvittää verkolle useita prosentteja sen päästöistä, minkä hänen mukaansa tavanomainen laskenta jättää huomiotta.

Sama logiikka koskee eristettyä vesivoimaa. Cambridgen joulukuun 2025 päivityksessä vesivoima ohitti maakaasun Bitcoin-verkon suurimpana lähteenä osittain siksi, että louhinta laajeni halvan vesivoiman alueille, kuten Etiopian suuren padon läheisyyteen. Tällainen energia olisi muuten jäänyt suurelta osin käyttämättä, koska siirtoyhteyksiä kulutuskeskuksiin ei ole. Verkon ulkopuolinen louhinta muuttaa siis muuten hukkaan menevän energian tuloksi ja parantaa samalla verkon keskimääräistä vihreää lukua.

Suomen kannalta tämä osa keskustelua on kuitenkin sivujuonne. Suomessa ei juuri ole soihtukaasua eikä eristettyä ylijäämävesivoimaa samassa mittakaavassa kuin öljyntuottajamaissa tai Etiopiassa. Pohjolan versio verkon ulkopuolisesta arvosta on toinen: se on ylijäämätuulen käyttö ja ennen kaikkea hukkalämmön talteenotto. Globaalisti soihtukaasu ja eristetty energia ovat kuitenkin merkittävä syy siihen, miksi louhinnan mix näyttää vihreämmältä kuin moni olettaa.

PoS:n reitti: staking kuluttaa lähes ei mitään

Koko fossiili- ja verkkokeskustelun voi myös ohittaa vaihtamalla konsensusmekanismia. Ethereumin siirtymä Proof of Stakeen osoitti, että lohkoketjun turvaaminen ei välttämättä vaadi fyysistä energiaa: se voi nojata lukittuun pääomaan. Validaattori panttaa etherinsä ja menettää osan siitä, jos toimii vilpillisesti. Tämä siirtää turvan taloudelliseen kannustimeen laskentatehon sijaan, ja lopputulos on energiankäyttö, joka on lähes mittaamattoman pieni verrattuna louhintaan.

Bitcoin ei kuitenkaan aio vaihtaa mallia, eikä sen energiankäyttö ole pelkkä sivutuote. Se on osa turvamekanismia: laskentateho tekee historian uudelleenkirjoittamisesta kohtuuttoman kallista, ja sama työ ankkuroi kolikoiden liikkeeseenlaskun sekä lohkotilan, josta esimerkiksi Bitcoinin Ordinals-merkinnät kilpailevat. Bitcoin-yhteisö näkee energian hintana, jonka verkko maksaa vaihdannasta riippumattomasta turvasta, ei tuhlauksena.

Mittaamisen kannalta ero on silti dramaattinen. Ethereumin kulutus on todennettavissa laskemalla validaattorit ja niiden teho, joten sen vihreä luku on tarkistettavissa. Bitcoinin mix on mallinnettu arvio, jonka eri instituutit laskevat eri tavoin, mistä koko mittauskiista syntyy. Ethereum-säätiö on lisäksi torjunut julkisesti transaktiokohtaisen energiamittarin, koska verkon energiankäyttö ei seuraa transaktioiden määrää vaan sitä ohjaa muut tekijät. Tämä on kiusallista, koska EU:n oma sääntely nojaa juuri transaktiokohtaiseen mittariin.

MiCA, Finanssivalvonta ja pakollinen vihreä luku

Vuonna 2026 energiamix ei ole enää vapaaehtoinen markkinointiväite vaan sääntelyn kohde. EU:n MiCA-asetuksen nojalla annettu delegoitu asetus (EU) 2025/422 määrittelee tekniset standardit kestävyysindikaattoreille, jotka kryptopalveluntarjoajien on julkistettava (EUR-Lex). Yksi indikaattori on aina pakollinen: konsensusmekanismin arvioitu vuotuinen kokonaissähkönkulutus kilowattitunteina. Jos kulutus ylittää 500 000 kilowattituntia vuodessa, käyttöön tulevat täydentävät pakolliset indikaattorit, kuten uusiutuvan energian osuus, energiaintensiteetti transaktiota kohti ja kasvihuonekaasupäästöt. Energiamix, elektroniikkajäte ja vedenkulutus jäävät valinnaisiksi.

Suomessa kansallisena valvojana toimii Finanssivalvonta, jonka MiCA-siirtymäaika päättyi jo 30. kesäkuuta 2025, yhtenä EU:n ja ETA-alueen lyhyimmistä. On tärkeää huomata, ettei Finanssivalvonta valvo itse louhintaa: Bitcoinin louhinta ei ole luvanvarainen rahoituspalvelu, joten valvonta kohdistuu kryptopalveluntarjoajiin, kuten pörsseihin ja säilytyspalveluihin, ei louhijoihin tai validaattoreihin. Käytännössä sääntely pakottaa siis alustat kertomaan asiakkailleen listaamiensa varojen energialuvut, mutta se ei sinänsä rajoita louhinnan sijaintia tai energialähdettä.

Kontrasti Yhdysvaltoihin on jyrkkä. Siellä arvopaperivalvoja SEC:n ilmastoraportointisääntö on jäänyt käytännössä lepäämään, ja sen kumoamista on ehdotettu. EU siis siirtyy kohti pakollista, joskin kiisteltyä, vihreää lukua, kun taas Yhdysvalloissa liittovaltion tason raportointi on toistaiseksi pysähdyksissä. Sijoittajalle tämä tarkoittaa, että eurooppalaiselta alustalta saa jatkossa aina jonkin energialuvun, mutta luvun luotettavuus riippuu edelleen siitä, kuka sen on mallintanut ja millä menetelmällä.

Mitä seuraa: kolme skenaariota Pohjolan louhinnalle

Konesalivero, verkon pullonkaulat ja tekoälyn megawattikilpailu asettavat pohjoismaisen louhinnan risteykseen. Karkeasti ottaen kolme suuntaa erottuu. Ensimmäisessä skenaariossa lämpöön kytketty ja jalostavaksi luokiteltu louhinta selviää ja jopa kasvaa: se hyötyy määräaikaisesta verohelpotuksesta, myy hukkalämpönsä kaukolämpöverkkoon ja tarjoaa verkolle joustoa. Tässä maailmassa Suomesta tulee puhtaan, lämmöntalteenottoon nojaavan louhinnan näyteikkuna.

Toisessa skenaariossa marginaalinen louhinta siirtyy pois. Alempaa verotusta tai halvempaa sähköä etsivä kapasiteetti hakeutuu naapurimaihin tai verkon ulkopuolelle, ja Suomeen jää vain se osa, joka pystyy perustelemaan lisäarvonsa. Kolmannessa skenaariossa tekoäly yksinkertaisesti syrjäyttää louhinnan puhtaimmilta verkoilta kokonaan: kun jokainen halpa ja vähäpäästöinen megawatti menee laskentakeskuksille, joilla on syvemmät taskut, louhinnalle jää vain ylijäämä ja stranded-energia.

Mitä kannattaa seurata? Ensinnäkin syksyllä 2026 tarkentuvan tukimallin yksityiskohtia, erityisesti sitä, luetaanko louhinta lisäarvoa tuottavaksi vai ei. Toiseksi Fingridin uusien liittymävaatimusten lopullista muotoa, joka ratkaisee kuinka joustava kuorma pääsee verkkoon. Kolmanneksi Cambridgen odotettua toista Digital Mining Industry -raporttia, joka päivittää globaalin energiamixin luvut. Kaikki kolme ovat verkkoon ja politiikkaan liittyviä muuttujia, mikä vahvistaa jutun perusväitteen: vuonna 2026 louhinnan energiamixin ratkaisee verkko ja sen säännöt, ei polttoaine.

Frequently Asked Questions

Kuinka paljon sähköä Bitcoinin louhinta kuluttaa vuonna 2026?

Cambridgen alustava joulukuun 2025 arvio on noin 190 terawattituntia vuodessa, kun huhtikuun 2025 tutkimus antoi 138 terawattituntia. Digiconomistin taloudellinen malli päätyy yli 200 terawattituntiin, joten haarukka on leveä ja luku on aina mallinnettu arvio, ei mittaus.

Onko Suomessa tapahtuva louhinta vihreää?

Suomen sähköntuotanto oli vuonna 2024 noin 95-prosenttisesti fossiilivapaata, joten verkkoon kytketty louhinta käyttää poikkeuksellisen vähäpäästöistä sähköä. Vihreys riippuu silti siitä, ajaako louhinta ylijäämäsähköä vai kilpaileeko se muusta kysynnästä, eikä pelkkä sijainti Suomessa takaa matalaa nettovaikutusta.

Mikä on konesalivero ja miten se vaikuttaa louhintaan?

Eduskunta hyväksyi lokakuussa 2025 lakimuutoksen, joka siirsi datakeskusten ja louhijoiden sähkön alemmasta veroluokasta II ylempään luokkaan I 1. heinäkuuta 2026 alkaen. Vero nousi 0,05 sentistä 2,24 senttiin kilowattitunnilta, eli noin 45-kertaiseksi, mikä iskee suoraan louhinnan suurimpaan kustannukseen.

Miksi Ethereum kuluttaa niin paljon vähemmän kuin Bitcoin?

Ethereum siirtyi vuonna 2022 Proof of Work -louhinnasta Proof of Stake -malliin, jossa verkkoa turvaa lukittu pääoma laskentatehon sijaan. Merge-päivitys laski sähkönkulutuksen yli 99,98 prosenttia, ja yksittäinen validaattori toimii kymmenien wattien teholla.

Voiko louhinnan hukkalämpö oikeasti lämmittää koteja?

Kyllä. Suomessa louhinnan hukkalämpö lämmittää jo noin 80 000 asukasta, kun laitosten jäähdytysvesi ohjataan 50-78 asteisena kaukolämpöverkkoon. Tämä on Pohjolan vahvin argumentti sille, että louhinta voi olla jalostavaa toimintaa eikä pelkkää sähkönkulutusta.

Marcus Okafor kirjoittaa HOGE Wirelle louhinnasta, energiasta ja Pohjolan sähkömarkkinoista.