Kun hinta putoaa: puhdistuuko louhinnan energiamix 2026?

Bitcoin maksaa marraskuun alussa 2026 noin 68 000 euroa, viitisen prosenttia vähemmän kuin viikkoa aiemmin ja reilut seitsemän prosenttia alle lokakuun alun tason. Louhijoiden tuottoa mittaava hashhinta on painunut noin 33 dollariin petahashilta päivässä, lähelle viiden vuoden pohjaa, ja analyysitalo CoinSharesin mukaan 15-20 prosenttia maailman laitekannasta käy jo tappiolla. Näissä luvuissa piilee kysymys, jota harva esittää ääneen: tekeekö romahdus bitcoinista vihreämmän?

Vastaus on kiusallisen monimutkainen. Energiamix, eli se polttoaineiden ja sähköntuotantomuotojen yhdistelmä, jolla bitcoinverkko pyörii, ei ole kiinteä ominaisuus. Se on hinnan johdannainen. Kun hinta putoaa, kallein ja tehottomin louhinta sammuu ensin, ja juuri se on usein myös likaisinta. Samaan aikaan toinen voima vetää vastakkaiseen suuntaan: tekoälyn konesalit ostavat pitkillä sopimuksilla juuri niitä puhtaimpia, tasaisia megawatteja, jotka louhinta ennen sai. Romahdus voi siis siivota verkon reunoja ja liata sen ydintä yhtä aikaa.

Suomi on tämän kysymyksen tarkin koekenttä. Verkko on lähes fossiiliton, hukkalämpö on louhijoille aito tulovirta, ja heinäkuussa 2026 voimaan tullut konesalivero nosti sähkön verotaakan kertaheitolla 45-kertaiseksi. Nämä kolme tekijää ratkaisevat, kuuluuko suomalainen louhija romahduksessa selviytyjiin vai uhreihin, ja mitä se kertoo koko toimialan energiamixistä.

Romahdus pähkinänkuoressa: mitä marraskuussa 2026 tapahtui

Lähtötilanne kannattaa kiinnittää lukuihin. Bitcoin kävi lokakuun alussa noin 83 500 dollarissa ja on siitä valunut marraskuun alkuun mennessä noin 77 400 dollariin, laskua runsaat seitsemän prosenttia. Euroissa kurssi liikkuu noin 68 000 eurossa, viikon alimman noteerauksen ollessa alle 67 800 euroa. Kyse ei ole romahduksesta vapaapudotuksen mielessä, vaan sitkeästä valumisesta, joka vie hinnan monen kuukauden pohjille juuri kun louhinnan kiinteät kustannukset ovat ennätyskorkealla.

Verkon laskennallinen teho eli hashrate pyörii noin 1 069 exahashissa sekunnissa (seitsemän vuorokauden keskiarvo marraskuun alussa). Louhinnan vaikeustaso nousi 29. lokakuuta ennätykselliseen 148,36 biljoonaan, 5,54 prosentin korotus ja korkein lukema sitten marraskuun 2025. Seuraava säätö osuu noin 13. marraskuulle, ja alustavat arviot haarukoivat sitä välille miinus 1,7 ja plus 4,3 prosenttia. Ennätyskorkea vaikeustaso yhdistettynä laskevaan hintaan on juuri se puristus, joka ajaa heikoimmat koneet seinää vasten.

Hashhinta, eli yhden petahashin sekuntitehon tuottama päivätulo, on noin 33 dollaria. CoinShares muistuttaa, että helmikuussa 2026 luku kävi jopa 28 dollarissa, puolituksen jälkeisessä pohjassa ja alimmilla tasoilla viiteen vuoteen. Lokakuussa verkko louhi 4 674 lohkoa ja tuotti louhijoille yhteensä noin 1,215 miljardia dollaria. Tuloa tulee siis yhä, mutta se jakautuu yhä epätasaisemmin tehokkaimpien ja tehottomimpien koneiden välille.

Energiamix ei ole kiinteä luku, vaan hinnan johdannainen

Julkinen keskustelu käsittelee bitcoinin energiamixiä kuin se olisi kiveen hakattu ominaisuus: verkko on joko vihreä tai likainen, ja osuus on jokin pysyvä prosenttiluku. Todellisuudessa mix on markkinahinnan jatkuvasti muovaama tulos. Louhinta on pohjimmiltaan huutokauppa halvasta sähköstä: jokainen kone kilpailee samasta lohkopalkkiosta, ja se, kenen sähkö on riittävän halpaa, jää peliin. Bitcoinin hinta määrää, kuinka korkealle tämä selviytymisraja asettuu.

Kun hinta on korkea, jopa kallis ja tehoton louhinta kannattaa, joten verkkoon mahtuu vanhoja koneita ja kallista, usein fossiilista huippukuormasähköä. Kun hinta putoaa, selviytymisraja nousee: enää halvin ja tehokkain louhinta pysyy kannattavana. Tämä valikoiva karsinta muuttaa mixiä kahdella tasolla. Se muuttaa laitekannan tehokkuutta (montako joulea kone kuluttaa terahashia kohti) ja se muuttaa polttoainejakaumaa (minkä sähkön varassa selviytyjät pyörivät). Kumpikin reagoi hintaan, ei sääntelyyn eikä hyvään tahtoon.

Tästä seuraa vastaintuitiivinen päätelmä. Sama romahdus, joka tuhoaa louhijoiden tuloksen ja otsikoituu katastrofina, voi lyhyellä aikavälillä parantaa verkon keskimääräistä energiatehokkuutta ja nostaa puhtaan sähkön osuutta, koska se sammuttaa juuri ne koneet, jotka vetävät molempia lukuja alaspäin. Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin aito vihertyminen, kuten myöhemmin tässä jutussa käy ilmi. Ensin on ymmärrettävä mittakaava.

Kaksi lukua kehystää kaiken: 138 TWh ja 0,0026 TWh

Bitcoinin sähkönkulutuksen suuruusluokasta kiistellään, mutta haarukka on tiedossa. Cambridgen vaihtoehtoisen rahoituksen keskuksen (CCAF) huhtikuun 2025 tutkimus arvioi vuosikulutukseksi 138 TWh, noin 0,5 prosenttia maailman sähköstä, ja matalahiilisen sähkön osuudeksi 52,4 prosenttia (42,6 prosenttia uusiutuvia ja 9,8 prosenttia ydinvoimaa). Maakaasu oli suurin yksittäinen lähde 38,2 prosentilla ja kivihiili enää 8,9 prosentilla. Loppuvuoden 2025 alustava päivitys nosti sekä kokonaiskulutusarviota että matalahiilisen osuutta, ja vesivoima ohitti kaasun suurimpana lähteenä.

Digiconomistin ylhäältä alas rakennettu malli antaa korkeamman luvun: sen reaaliaikainen indeksi arvioi kulutukseksi noin 204 TWh ja hiilijalanjäljeksi 114 miljoonaa tonnia CO2 vuodessa. Kahden arvion ero ei ole mittausvirhe vaan menetelmäero: Cambridge kokoaa lukunsa louhijoiden suorista tiedoista, Digiconomist johtaa sen louhinnan tuloista ja oletetusta sähkön hinnasta. Tämä ero on olennainen romahduksen kannalta, sillä molemmat luvut liikkuvat hinnan mukana. Kun tulot putoavat, myös kulutuksen yläraja painuu Digiconomistin mallissa automaattisesti.

Cambridgen tutkimusta johtava Alexander Neumueller, CCAF:n digitaalisten varojen energia- ja ilmastovaikutusten tutkimusvetäjä, tiivistää ongelman ytimen. ”Raportti vastaa sinnikkääseen tietopuutteeseen tukeutumalla louhijoiden suoriin käytännön havaintoihin abstraktioiden sijaan”, hän toteaa tutkimuksen yhteydessä. Toisin sanoen edes paras olemassa oleva luku on arvio, ei mittaus.

Vertailun vuoksi Ethereum, joka siirtyi proof of work -louhinnasta proof of stake -vakuuteen syyskuussa 2022, kuluttaa noin 0,0026 TWh vuodessa, yli 99,98 prosenttia vähemmän kuin louhinta-aikanaan. Se on käytännössä mitätön luku bitcoinin rinnalla, ja ennen kaikkea se on todennettavissa: validaattoreiden määrä ja laitteisto tunnetaan, joten kulutus voidaan laskea eikä mallintaa. Tämä ero palaa jutun loppupuolella, sillä se määrää, kuinka hyvin energiamixin muutosta ylipäätään voi nähdä.

Miten kapitulaatio toimii: marginaalilouhija sammuu ensin

Kapitulaatio on louhinnan oma termi sille, kun koneita sammutetaan, koska ne eivät enää kata kustannuksiaan. Mekanismi on suoraviivainen. Louhija tienaa hashhinnan verran jokaista tehoyksikköä kohti mutta maksaa sähköstä kiinteän hinnan. Kun hashhinta painuu sähkölaskun alle, kone tuottaa tappiota jokaisella käyttötunnilla, ja järkevä operaattori kytkee sen pois päältä. Mitä enemmän koneita sammuu, sitä matalammaksi verkon vaikeustaso säätyy noin kahden viikon välein, mikä palauttaa jäljelle jääneiden kannattavuuden. Bitcoin on näin itsekorjautuva termostaatti.

Ratkaisevaa on, ketkä sammuvat ensin. CoinSharesin mukaan nykyisillä tasoilla 15-20 prosenttia maailman laitekannasta on tappiollista, erityisesti vanhemmalla raudalla tai korkeammilla sähkökustannuksilla pyörivät. Keskisukupolven koneet tarvitsevat alle viiden sentin sähköä pysyäkseen kassavirraltaan voitollisina, kun taas tuoreimman sukupolven laitteet säilyttävät marginaalinsa jopa tavanomaisilla teollisuussähkön hinnoilla. Marginaali kulkee siis kahta akselia pitkin yhtä aikaa: laitteen tehokkuutta ja sähkön hintaa.

CoinSharesin tutkimusjohtaja James Butterfill ei usko puristuksen hellittävän nopeasti. ”Jos hinta pysyy alle 80 000 dollarin loppuvuoden, ennustamme hashhinnan laskevan edelleen”, hän arvioi. Bitcoinin liikkuessa noin 77 000 dollarissa ehto on jo täyttymässä, mikä tarkoittaa, että marginaalilouhijoiden karsinta todennäköisesti jatkuu. Ja juuri karsinnan kohdentuminen ratkaisee, mitä romahdus tekee energiamixille.

Kuka on marginaalilla: vanha rauta ja kallis sähkö

Laitekannan tehokkuus on parantunut kymmenessä vuodessa noin yksitoistakertaiseksi. Vuoden 2016 Antminer S9 kuluttaa noin 98 joulea terahashia kohti, kun taas vuoden 2024 S21 XP painuu alle 14 joulen ja vuonna 2026 toimitettavat uusimmat hydrojäähdytteiset mallit alle kymmenen. Ero on ratkaiseva romahduksessa: vanha kone tuottaa saman hashin moninkertaisella sähköllä, joten se kaatuu tappiolle paljon korkeammalla hinnalla kuin uusi. Kun hashhinta on noin 33 dollaria, S9-luokan rauta on tappiollista kaikkialla paitsi lähes ilmaisella sähköllä, kun taas tuore sukupolvi selviää teollisuushinnoilla.

Tästä syntyy kapitulaation siivousvaikutus. Koska sammutettavat koneet ovat juuri tehottomimpia, verkon keskimääräinen energiatehokkuus paranee mekaanisesti joka kerta kun marginaali karsiutuu. Sama logiikka ulottuu sähkön hintaan. Halvin sähkö on usein myös lukittua pitkiin sopimuksiin tai sijaitsee syrjässä (ylijäämävesivoima, hyödyntämätön kaasu), kun taas kallein, marginaalilla pyörivä sähkö on tyypillisesti pörssisähköä tai huippukuorman fossiilivoimaa. Siksi hinnan lasku karsii keskimäärin enemmän kallista ja likaista kuin halpaa ja puhdasta. Tämä kaksoispuristus kustannusten ja hinnan välissä on sama ilmiö, jota käsiteltiin louhintakatteen näkökulmasta; energiamixin kannalta se on karsintamekanismi.

Varovaisuus on silti paikallaan. Yhteys ”kallis tarkoittaa likaista” on tendenssi, ei luonnonlaki. Osa vesivoimalouhinnasta on kausiluonteista ja kuivana vuodenaikana kallista, jolloin sekin kapituloi, vaikka on puhdasta. Osa fossiililouhinnasta taas pyörii niin halvalla hyödyntämättömällä kaasulla, että se selviää romahduksesta. Hashlabsin kaltaiset toimijat ovat huomauttaneet, että juuri halpa ja syrjäinen sähkö, ei koneen ikä, pitää vanhatkin laitteet pyörimässä. Karsinta siis siivoaa mixiä keskimäärin, mutta ei siististi.

Kaksi vastakkaista voimaa: kapitulaatio siivoaa, tekoäly likaa

Jos tarina päättyisi karsintaan, johtopäätös olisi siisti: romahdus vihertää mixiä. Mutta vuonna 2026 toinen voima vetää vastakkaiseen suuntaan, ja se on vahvistunut juuri saman painekauden aikana. Louhijat ovat alkaneet vuokrata konesalejaan tekoälyn ja suurteholaskennan käyttöön, koska siitä maksetaan enemmän ja tasaisemmin kuin louhinnasta. Crypto.newsin mukaan muun muassa Hut 8:lla on jo noin 26,6 miljardin dollarin tekoälysopimussalkku ja Core Scientificilla noin 24 miljardin potentiaaliset tulot 1,1 gigawatin kapasiteetilla, ja TeraWulfilla tekoälyvuokratulot ohittivat louhintatulot ensimmäisen kerran. Tämä siirtymä on merkittävä syy hashraten laskuun.

Ongelma mixin kannalta on, mitkä megawatit tekoäly vie. Tekoälykonesali ei ole joustava kuten louhija, joka voi sammua sekunneissa; se tarvitsee tasaista, ympärivuorokautista tehoa. Siksi se ostaa juuri puhtainta perusvoimaa, ennen kaikkea ydinvoimaa pitkillä sopimuksilla. Suomessa tämä näkyy Googlen ja Fortumin Loviisan-sopimuksessa, jota käsiteltiin erikseen ydinvoiman ja tekoälyn kilpajuoksuna. Kun puhtain perusvoima lukittuu tekoälylle, louhinnalle jää suhteessa enemmän kaasua ja marginaalista sähköä. Lopputulos on nurinkurinen: mix voi puhdistua reunoilta (tehottomat koneet sammuvat) ja liata ytimestä (puhtain perusvoima siirtyy muualle) yhtä aikaa.

Nämä kaksi voimaa myös siirtävät hashratea maantieteellisesti ja poolista toiseen. Kun suuret pörssipoolit ovat vetäytyneet ja kapasiteettia on siirtynyt tekoälylle, louhinnan kartta piirtyy uusiksi, kuten poolivalinnan muutoksessa ja Binance Poolin sulkeutumisessa on näkynyt. Jokainen tällainen siirto voi muuttaa sitä, minkä sähkön varassa jäljelle jäävä teho pyörii, eikä muutos aina vie puhtaampaan suuntaan.

Vaikeuskäyrä on kapitulaation todistuskappale

Jos haluaa nähdä kapitulaation tapahtuvan, ei kannata katsoa hintaa vaan vaikeustasoa. Se laskee vain, kun laskentatehoa poistuu verkosta, joten jokainen alaspäin säätö on todiste siitä, että koneita on sammunut. Vuosi 2026 on ollut tässä mielessä poikkeuksellinen. Louhinnan vaikeustaso putosi 19,9 prosenttia marraskuun 2025 noin 156 biljoonan huipusta 126,23 biljoonaan heinäkuun 25. päivän säätöön mennessä, mikä oli ASIC-aikakauden kolmanneksi syvin lasku ja kesti lähes 287 päivää. Hashrate painui huipun yli tsettahashin tasolta noin 868 exahashiin, noin 12 prosentin pudotus.

Sen jälkeen käyrä kääntyi. Syksyllä hintapiikki ja tehokkaamman raudan käyttöönotto toivat tehoa takaisin, ja vaikeustaso palautui lokakuun lopun ennätykseen 148,36 biljoonaan. Marraskuun hintavaluminen on jälleen kääntämässä suuntaa, ja seuraavaa säätöä odotetaan lievästi miinusmerkkiseksi. Kokonaiskuva on selvä: vuonna 2026 verkko on nähnyt enemmän alaspäin kuin ylöspäin säätöjä, mikä on krooninen stressioire. Jokainen miinusmerkkinen säätö on marginaalilouhintaa, joka on poistunut, ja sen mukana pala vanhinta rautaa ja kalleinta sähköä.

Tärkeä vivahde: crypto.newsin mukaan vuoden 2026 kapitulaatiolla ei ole yhtä poliittista laukaisijaa, toisin kuin Kiinan vuoden 2021 louhintakiellolla. Kyse on rakenteellisesta siirtymästä, jossa hinta ja vaihtoehtoiset tulonlähteet (tekoäly) yhdessä määräävät, kuinka paljon tehoa bitcoinille jää. Juuri siksi vaikeuskäyrä on energiamixin kannalta kiinnostavampi kuin hinta: se näyttää karsinnan, joka muovaa laitekantaa ja polttoainejakaumaa.

Vihreneekö mix oikeasti? Kolme varausta

Ensimmäinen varaus on tärkein. Kapitulaatio ei vihertä mixiä, se kutistaa likaista kapasiteettia. Kukaan ei vaihda polttoainetta eikä paranna tehokkuuttaan; likainen teho vain kytkeytyy pois päältä. Pienempi likainen verkko ei ole puhtaampi energiajärjestelmä, se on vain pienempi. Keskimääräinen prosenttiluku kyllä paranee, mutta absoluuttinen hiilijalanjälki laskee siksi, että toimintaa on vähemmän, ei siksi, että se olisi puhtaampaa. Tämä on olennaisesti eri asia kuin aito siirtymä vähäpäästöiseen tuotantoon.

Toinen varaus: puhdistuminen on tilapäistä ja palautuvaa. Sammutettu kone ei katoa, se odottaa varastossa tai hyllyllä. Kun hinta toipuu ja hashhinta nousee, juuri nämä vanhat, tehottomat koneet käynnistyvät uudelleen niin kauan kuin ne ovat fyysisesti ehjiä (laitteen taloudellinen ikä on vuosia lyhyempi kuin sen fyysinen 5-7 vuoden käyttöikä). Romahduksen tuoma puhdistus purkautuu nousussa. Energiamix seuraa hintasykliä ylös ja alas, ei lineaarista vihertymistä.

Kolmas varaus liittyy mittaamiseen, ja se on niin keskeinen, että se ansaitsee oman lukunsa. Lyhyesti: emme voi varmistaa, että mix todella puhdistuu, koska emme mittaa sitä reaaliajassa. Digiconomistin Alex de Vries arvioi päästöt ja vedenkäytön korkeammiksi kuin toimiala, kun taas CH4 Capitalin Daniel Batten korostaa metaanin talteenoton tuomaa hyvitystä. Molemmat mallintavat, kumpikaan ei mittaa. Romahduksen mahdollinen siivousvaikutus jää siis arvion varaan, aivan kuten itse lähtötasokin.

Suomi on koekenttä: puhdas verkko muuttaa marginaalin

Suomessa koko kapitulaatiologiikka kääntyy kiinnostavalla tavalla. Suomen sähköntuotanto oli vuonna 2025 noin 96-prosenttisesti puhdasta, kun mukaan lasketaan ydinvoima, tuuli, vesi ja aurinko. Ydinvoima kattoi noin 37 prosenttia kulutuksesta ja pelkkä Olkiluoto yksin noin 27,5 prosenttia maan sähkön tarpeesta, kun 1 720 megawatin Olkiluoto 3 kävi täydellä teholla. Tuulivoima on noussut toiseksi suurimmaksi lähteeksi yli 22 terawattitunnilla. Verkko on siis lähtökohtaisesti puhdas ilman, että yksikään louhija tekee mitään.

Tästä seuraa paradoksi. Suomalainen louhija ei juuri koskaan ole se polttoainemarginaalin likainen kone, jonka kapitulaatio siivoaisi globaalia mixiä; hänen sähkönsä on jo valmiiksi vähäpäästöistä. Kun suomalainen teho sammuu romahduksessa, verkosta poistuu puhdasta hashratea, ei likaista. Globaalin keskiarvon kannalta Suomen kapitulaatio voi jopa huonontaa mixiä, koska se karsii nimenomaan matalahiilistä tuotantoa. Puhdas verkko ei siis automaattisesti tarkoita, että suomalainen louhija olisi romahduksessa turvassa; se tarkoittaa vain, että hänen selviytymisensä ratkeaa kustannuksilla, ei polttoaineen puhtaudella.

Ja juuri kustannuspuolella Suomi teki vuonna 2026 liikkeen, joka muuttaa marginaalin sijainnin. Verkko on puhdas, mutta sähkö ei ole enää halpaa, kun mukaan lasketaan vero.

Konesalivero nostaa lattian: politiikka muuttaa marginaalia

Heinäkuun 1. päivänä 2026 Suomi siirsi konesalit, mukaan lukien louhinta, sähköveron alemmasta veroluokasta II yleiseen veroluokkaan I. Käytännössä vero nousi 0,05 sentistä 2,24 senttiin kilowattitunnilta, eli noin 45-kertaiseksi. Kyse on hallituksen esityksestä HE 156/2025, ja valtiovarainministeriön arvion mukaan muutos kasvattaa valtion sähköverotuloja noin 47 miljoonalla eurolla vuodessa (vuonna 2026 noin puolet tästä, koska vero astui voimaan kesken vuoden).

Noin 2,2 sentin lisä kilowattitunnilta kuulostaa pieneltä, mutta louhinnassa sähkö on noin 80 prosenttia kuluista, ja juuri marginaalilla muutaman sentin heitto ratkaisee kannattavuuden. Kun hashhinta on viiden vuoden pohjalla, konesalivero nostaa suomalaisen louhijan selviytymisrajaa juuri silloin, kun markkina sitä muutenkin painaa. Vero siis siirtää osan suomalaisesta kapasiteetista lähemmäs marginaalia, jonka romahdus karsii. Vaikutus ei ole jäänyt teoriaksi: kansainvälinen alan media uutisoi Googlen panneen Suomen-laajennuksensa tauolle juuri veroesityksen takia.

Hallitus ei kuitenkaan jättänyt asiaa pelkän veron varaan. Kilpailukyvyn turvaamiseksi se valmistelee tukijärjestelmää, jonka on määrä astua voimaan syksyllä 2026: kymmenvuotinen, enintään 30 miljoonaan euroon rajattu sähköveroperusteinen helpotus rekisteröidyille konesaleille, jotka hyödyntävät hukkalämpöä tai ylittävät energiatehokkuuden vaatimustason. Tämä on olennaista mixin kannalta, koska se tarkoittaa, että verokoodi alkaa valikoida: pelkkää hashratea pyörittävä louhija työnnetään kohti marginaalia, kun taas hukkalämpöä myyvä tai erityisen tehokas louhija palkitaan. Politiikka muovaa nyt sitä, kuka selviää romahduksesta.

Hukkalämpö kapitulaation puskurina

Tässä on Suomen rakenteellinen etu. Louhija, joka myy koneidensa hukkalämmön kaukolämpöverkkoon, saa toisen tulovirran, joka ei riipu hashhinnasta. Kun louhintatulo romahtaa, lämpötulo pysyy, koska taloja lämmitetään talvella hinnasta riippumatta. Tällainen louhija kestää romahdusta selvästi paremmin kuin pelkkää hashratea pyörittävä kilpailija, jonka ainoa tulo seuraa bitcoinin kurssia. Hukkalämpö ei ole vihreä lisä, se on selviytymispuskuri.

Suomessa tämä on jo mittakaavassa tapahtuvaa todellisuutta. Louhintayhtiö MARA lämmittää noin 80 000 suomalaisen asuinalueita kahdella laitoksella, joista Satakunnan 3,5 megawatin yksikkö tuottaa 55-78 asteista vettä suoraan verkkoon ja Seinäjoen laitos matalampaa lämpöä lämpöpumpuilla nostettuna. Seinäjoen Energian kaukolämmöstä vastaava Mikko Mursula kuvaa vaikutusta suorasanaisesti: ”Sillä lämmöllä korvasimme turpeen, öljyn ja puun.” Lämpö, joka ennen meni hukkaan, korvaa fossiilista polttoainetta ja tuo samalla louhijalle tulon, joka pitää koneet pyörimässä romahduksessakin.

Tästä syntyy Suomen oma vastaus alkukysymykseen. Romahduksessa suomalaisten selviytyjien joukossa ovat todennäköisesti juuri hukkalämpöön kytketyt, puhtaalla verkolla pyörivät louhijat, kun taas pelkkä pörssisähköllä pyörivä hashrate kapituloi täällä siinä missä muuallakin. Ja koska syksyn 2026 verotuki palkitsee nimenomaan hukkalämmön hyödyntämistä, politiikka vahvistaa tätä valikoitumista. Suomi ei siis puhdista globaalia mixiä, mutta se rakentaa louhintamallin, joka kestää hintasyklin pohjat paremmin kuin likainen marginaali.

Mittaamisen ongelma: puhdistuva mix on yhtä mallinnettu kuin likainen

Koko tämän jutun teesi törmää lopulta samaan seinään kuin bitcoinin energiakeskustelu yleensä: emme näe mixiä, me arvioimme sen. Cambridge rakentaa lukunsa alhaalta ylös louhijoiden tiedoista, Digiconomist johtaa sen ylhäältä alas tuloista, ja näiden väliin jää kymmenien terawattituntien haarukka. Kumpikaan ei kerro reaaliajassa, kuinka monta likaista konetta tällä viikolla sammui ja mikä osuus siitä oli kaasua tai kivihiiltä. Romahduksen siivousvaikutus on siis yhtä mallinnettu kuin lähtötason likaisuus, ja sitä käsiteltiin erikseen jutussa siitä, kuka vihreän luvun mittaa.

Proof of stake tekee eron näkyväksi. Ethereumin kulutus on laskettavissa, koska validaattorit ja niiden laitteisto tunnetaan, joten sen vihreä luku on todennettavissa tavalla, joka bitcoinin louhinnalta puuttuu. Tämä on enemmän kuin akateeminen huomio sääntelyn aikakaudella. MiCA:n kestävyysstandardit (delegoitu asetus 2025/422) tekevät sähkönkulutuksen ilmoittamisesta pakollisen tiedon, ja Suomessa niiden noudattamista palveluntarjoajien osalta valvoo Finanssivalvonta. Louhinta itsessään ei ole luvanvarainen rahoituspalvelu, joten valvonta kohdistuu pörsseihin ja säilyttäjiin, ei louhijoihin.

Ironia on, että sama asetus vaatii ilmoittamaan energiaintensiteetin transaktiota kohti, mittarin, jota sekä Cambridge että Ethereum-säätiö pitävät harhaanjohtavana: verkon kulutus seuraa hashratea ja hintaa, ei transaktioiden määrää. Sijoittajalle tästä seuraa käytännön ohje. Kun luet väitteen siitä, että bitcoin on romahduksessa puhdistunut, kysy, perustuuko luku mittaukseen vai malliin, ja seuraako se absoluuttista päästöä vai pelkkää keskiarvoprosenttia, joka paranee pelkästä kutistumisesta.

Mitä seurata seuraavaksi

Jos haluaa seurata, kumpi voima voittaa, siivous vai likaantuminen, muutama mittari kertoo sen ennen kuin seuraava Cambridgen raportti julkaistaan. Nämä ovat lähiviikkojen kannalta olennaisimmat:

• 13. marraskuun vaikeussäätö: miinusmerkkinen luku vahvistaisi, että uusi karsintakierros on jo käynnissä.
• Pysyykö bitcoin alle noin 70 000 euron (noin 80 000 dollarin): se on Butterfillin nimeämä ehto hashhinnan jatkuvalle laskulle.
• Hashhinnan suunta: painuminen takaisin kohti 30 dollaria työntäisi lisää vanhaa rautaa tappiolle ja syventäisi karsintaa.
• Uudet louhijoiden tekoälysopimukset: jokainen gigawatti suurteholaskentaan vie puhdasta perusvoimaa pois louhinnasta.
• Syksyn 2026 konesaliveron tukiehdot: ketkä rekisteröityvät hukkalämmön tai energiatehokkuuden perusteella, eli ketkä palkitaan selviytyjinä.
• Cambridgen seuraava raportti: muuttuuko matalahiilisen sähkön osuus, ja johtuuko muutos aidosta siirtymästä vai pelkästä kutistumisesta.

Lopputulos on, että energiamix ei puhdistu julistuksilla eikä edes romahduksilla, vaan hinnan, raudan ja politiikan yhteisvaikutuksesta. Marraskuun 2026 lasku on karsija, ei puhdistaja: se poistaa likaista ja tehotonta kapasiteettia, mutta kutistamalla, ei vihertämällä, ja tekoäly vie samaan aikaan puhtaimmat megawatit. Suomessa vastaus tiivistyy kolmeen tekijään, jotka ratkaisevat kuka jää peliin: puhdas verkko, hukkalämmön tulovirta ja uusi konesalivero. Niiden summa määrää, onko suomalainen louhija romahduksen selviytyjä vai sen uhri.

Usein kysytyt kysymykset

Puhdistaako bitcoinin hinnan lasku sen energiamixiä?

Lyhyellä aikavälillä osittain. Hinnan lasku sammuttaa ensin tehottomimman ja kalleimman louhinnan, joka on usein myös likaisinta, joten verkon keskimääräinen tehokkuus ja puhtaan sähkön osuus voivat hetkellisesti parantua. Kyse on kuitenkin likaisen kapasiteetin kutistumisesta, ei aidosta vihertymisestä, ja vaikutus purkautuu hinnan noustessa.

Kuinka paljon bitcoin kuluttaa sähköä vuonna 2026?

Arviot vaihtelevat: Cambridge arvioi noin 138 terawattituntia vuodessa ja Digiconomist noin 204 terawattituntia, ja matalahiilisen sähkön osuudeksi noin 52-59 prosenttia. Vertailun vuoksi Ethereum kuluttaa proof of stake -mallilla vain noin 0,0026 terawattituntia, yli 99,98 prosenttia vähemmän.

Mikä on konesalivero ja koskeeko se bitcoin-louhintaa?

Suomi siirsi konesalit, louhinta mukaan lukien, sähköveron luokasta II luokkaan I 1. heinäkuuta 2026, jolloin vero nousi 0,05 sentistä 2,24 senttiin kilowattitunnilta eli noin 45-kertaiseksi. Muutos kasvattaa verotuloja noin 47 miljoonalla eurolla vuodessa, ja syksyn 2026 verotuki palkitsee hukkalämmön hyödyntämistä ja energiatehokkuutta.

Miksi louhinnan vaikeustaso laskee vuonna 2026?

Vaikeustaso laskee aina, kun laskentatehoa poistuu verkosta, eli kun koneita sammutetaan kannattamattomina. Vuonna 2026 syvin pudotus oli 19,9 prosenttia marraskuun 2025 huipusta heinäkuuhun 2026, ja pääsyyt olivat matala hinta sekä kapasiteetin siirtyminen tekoälyn ja suurteholaskennan käyttöön.

Onko suomalainen bitcoin-louhinta vihreää?

Suomen sähköverkko oli vuonna 2025 noin 96-prosenttisesti fossiiliton, joten täällä pyörivä louhinta on lähtökohtaisesti vähäpäästöistä, ja hukkalämmön myynti parantaa tasetta entisestään. Vuonna 2026 voimaan tullut konesalivero kuitenkin nostaa suomalaisen louhinnan kustannuksia ja siirtää osan kapasiteetista lähemmäs kannattavuuden rajaa.

Kirjoittanut Marcus Okafor, HOGE Wire louhinta- ja energiatoimitus.